Koronavirus jatkaa leviämistään uusiin maihin. Keskiviikkona tartunnoista ilmoittivat muun muassa Algeria, Pakistan, Pohjois-Makedonia, Kreikka ja ensimmäisenä Latinalaisen Amerikan maana Brasilia.
Nyt tartuntoja on ollut reilusti yli 30 maassa.
Sen sijaan Kiinassa, josta koronavirus lähti leviämään, tilanne näyttäisi paranevan. Viime vuorokauden aikana virukseen on Kiinassa kuollut 52 ihmistä, mikä on alhaisin päivittäinen luku kolmeen viikkoon.
Lue lisää: Hallituksen kokous koronavirukseen varautumisesta iltapäivällä – Marin: Tällä tavalla tilanne on muuttunut
Pekingissä karanteenejä
Nyt päivittäin kaikissa muissa maissa yhteensä todetaan virustartuntoja enemmän kuin Kiinassa. Tiistaina Kiina kertoi 411 uudesta tartunnasta, kun niitä oli muualla maailmassa 427, kertoi Maailman terveysjärjestö WHO.
Kiinassa on kuollut viruksen seurauksena tähän mennessä reilut 2 700 ihmistä. Kiinan ulkopuolella kuolleita on nelisenkymmentä. Virustartuntoja on tähän mennessä todettu kaikkiaan noin 80 000, joista Kiinan ulkopuolella lähes 2 800.
Kiina ilmoitti keskiviikkona, että kaikista koronavirusepidemian kouriin joutuneista maista Pekingiin tulevien ihmisten on mentävä oma-aloitteisesti kahden viikon karanteeniin.