Koronaviruksen on saanut Yhdysvalloissa jo yli 300 000 ihmistä

Yhdysvalloissa vahvistettujen koronavirustartuntojen määrä on ylittänyt 300 000 tapauksen rajapyykin, käy ilmi Johns Hopkins -yliopiston luvuista. Maassa yli 8 100 ihmistä on kuollut koronaviruksen aiheuttamaan tautiin.

Maailmanlaajuisesti vahvistettuja tartuntoja on todettu lähes 1,2 miljoonaa ja viruksen aiheuttamia kuolemia yli 64 000. Taudista on parantunut yli 245 000 ihmistä.

Uutistoimisto AFP:n laskennan mukaan perjantai- ja lauantai-iltojen välillä uusia vahvistettuja viruskuolemia kertyi lähes 6 000 ja tartuntatapauksia lähes 87 000. Luvut perustuvat eri maiden terveysviranomaisilta saatuihin tietoihin.

Uusia kuolemia eniten Yhdysvalloissa

Eniten uusia kuolemia on raportoitu Yhdysvalloista ja Ranskasta, joissa kummassakin koettiin vuorokauden aikana yli tuhat kuolemaa. Espanjassa kuolemia oli vuorokaudessa yli 800.

Vahvistettuja kuolemia on eniten Italiassa, jossa yli 15 000 ihmistä on kuollut virustautiin. Espanjassa kuolleita on lähes 12 000. Euroopassa yhteensä vahvistettuja tartuntoja on yli 627 000 ja kuolemantapauksia yli 46 000.

Pandemian alkulähteillä Manner-Kiinassa vahvistettuja viruskuolemia on raportoitu yli 3 300. Kiinan valtion julkaisemia virallisia uhrimääriä on kuitenkin epäilty laajalti.

Lue myös:

    Uusimmat