Koronaviruksen myötä myös lemmikkien elämä mullistui – eläinten käyttäytymistutkija neuvoo: "Älä leikitä koiraa webinaarin aikana"
Suomalaiset lemmikit elävät kummallista aikaa nyt, kun omistajat tekevät etätöitä ja viettävät paljon aikaa kotona. Vaikka jatkuva yhdessäolo voi olla lemmikille ihanaa, se voi myös stressata rutiineihin tottunutta eläintä.
Eläinten käyttäytymistutkija ja yrittäjä Katriina Tiira sanoo, että eroahdistuksesta kärsivät koirat elävät nyt unelmaa. Siitä huolimatta koiran yksinolon taitoa olisi hyvä ylläpitää, ettei poikkeustilanteen loputtua oltaisi vaikeassa paikassa.
– Kun karanteeniajan jälkeen ihminen on taas töissä sen kahdeksan tuntia päivässä, koira käy jälleen läpi ison muutoksen, Tiira sanoo.
Erot koirien välillä ovat valtavia, mutta Tiira muistuttaa kaikkien lemmikkien kohdalla rutiinien tärkeydestä. Säännölliset lenkit, ruoka-ajat ja leikkihetket ylläpitävät koiran rutiineja ja saattavat vähentää sen stressiä.
– Oma käytös on tärkeä. Jos koira käy ylikierroksilla, älä itse käy.
Koiran stressi voi näkyä levottomuutena
Espoolainen opettaja Markku Granath kertoo, kuinka etätyöpäivät ovat saaneet amerikankääpiöterrieri Roccon käyttäytymään kummallisesti.
– Olen opettanut Roccoa pennusta saakka yksinoloon, joten Rocco on tottunut olemaan yksin kotona, Granath kertoo.
Nyt etätyöpäivinä päälle 1-vuotias koira kuitenkin vahtii omistajaansa, eikä lainkaan malta nukkua. Kotona sijaitsevasta koirakamerasta on kuitenkin käynyt ilmi, että Rocco kuukahtaa saman tien pedille Granathin astuessa ovesta ulos.
– Pari kertaa olen mennyt viereiseen puistoon tekemään töitä, jotta koiraparka saisi rauhassa nukkua. Kotona videotunneistakaan ei tahdo tulla mitään, kun koira ravaa syliin ja sylistä pois, Granath kuvailee Roccon levotonta käytöstä.
Lemmikki ei itse osaa laittaa huomionhaulle rajaa
Eläinten käyttäytymisasiantuntija Katriina Tiiran mukaan avain koiran levottomaan käytökseen voi olla huomioimattomuus. Jos koira haukkuu oven takana kesken videopalaverin tai hyppii sylissä, tilanne stressaa sitä itseäänkin.
– Älä leikitä koiraa webinaarin aikana. Se oppii nopeasti, että haukulla tai hyppimällä saa omistajan huomion, eikä ehkä osaa rauhoittua itse. Koiralle voi antaa huomiota, kun se on rauhassa, Tiira opastaa.
Hänen mukaansa koiralle täytyy tehdä tilanne selväksi – nyt teen töitä, myöhemmin leikitään. Koiralle tilanne on uusi ja on omistajan tehtävä opettaa, miten käyttäydytään, mikäli koira ei osaa sopeutua tilanteeseen.
– Toisaalta yhdessäolo myös hyödyttää molempia. Lemmikin silittely ehkäisee stressiä sekä voi auttaa ihmisenkin seurankaipuuseen. Koira vie myös omistajan säännöllisesti ulos.
Jos koiran käytös on huomattavan vaikeaa, kannattaa harkita yksityiskoulutusta eläintenkouluttajalta esimerkiksi etänä.
Tiiran vinkit kotoilupäivään lemmikin kanssa
1. Opeta.
Mikäli koira hakee jatkuvasti huomiota, palkitse, kun eläin on rauhallinen. Jätä koira huomioimatta, kun se haukkuu, äläkä vahvista huonoa käytöstä huomiolla.
2. Pidä kiinni rutiineista.
Ulkoilu, leikkitauot ja säännölliset ruokailuajat helpottavat sopeutumista uuteen tilanteeseen.
3. Pysy rauhallisena.
Ylläpidä yksinolon taitoa, etenkin ongelmakoirilla tai pennuilla, jotka vasta opettelevat.
4. Hae apua.
Jos ei mikään auta, pyydä kouluttaja apuun!
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Uusimmat
-
02:00
STT:n vertailu: Tässä ovat suurten ja pienten lukioiden kärkikymmeniköt
-
23:12
Kanadan maastopalot siirtyneet idästä länteen: "Pelottavia aikoja"
-
23:08
Upea maailmanennätys Timanttiliigassa! Firenzen ilta huipentui häkellyttävään suoritukseen
-
22:52
Yhdysvallat välttyi ajautumasta maksukyvyttömyyteen: "Katastrofaalinen talousromahdus vältetty"
-
22:47
Wilma Murto tuloskunnostaan: "Tämä toistaa tuttua kaavaa"
-
22:45
Näin raikui suvivirsi Joensuussa 18000 laulajan voimin!
-
22:36
Wilma Murrolle pettymys Timanttiliigassa
-
22:20
Zelenskyi myöntää: Ukrainasta ei tule Naton jäsentä niin kauan kuin sota jatkuu – MTV seuraa sotaa
-
22:07
Kesäkuun lumipyry yllätti taksinkuljettajan Saariselällä: "Yrität, että kyllä se kesä vielä tulee tännekin, mutta ei helkatti"
-
22:07
Tallulah Willis avoimena isänsä Bruce Willisin dementiasta: "Tämä on surun alku"
-
21:52
Kapellimestari Hannu Lintu ei unohda Kaija Saariahon musiikin herättämää ainutlaatuista reaktiota New Yorkissa: "Se tunnelma"
-
21:46
Intiassa vakava junaturma: Ainakin 50 kuollut, 500 loukkaantunut
-
21:03
Näin huippumalli Niina Kurkinen päätyi valmentamaan ihmisiä eroamaan oikein: "Nelikymppisenä olin niin pohjalla"
-
20:57
Niinistö näki mahdollisuuksia kestävän kasvun edistämiseen Sao Paulossa Brasiliassa
-
20:54
Blinkenin Suomen-puheessa oli uusi Ukrainan sotaa koskeva seikka – Risto E. J. Penttilä: "Pikkuhiljaa lähdetään rakentamaan reittiä kohti rauhaa"
-
20:46
Pekka Pouta kuukausiennusteesta: "Kaksi viikkoa viileätä ja sitten..."
-
20:44
Kalle Rovanperä teki itselleen valtavan palveluksen – Sardinian monsteripätkä oli maineensa veroinen: "Suuri osa tuli siinä"
-
20:44
Kaatosateet ja tulvat ajoivat satojatuhansia kodeistaan Japanissa
-
20:19
Max Verstappen napsi pohja-ajat Barcelonassa – Bottas kiristi
-
20:13
Nainen jekutti poikaystäväänsä lomalla – katoavat uimashortsit aiheuttivat naurunremakan
-
Lataa lisää