Asiantuntijat: Kun eristys päättyy, koiria uhkaa paha eroahdistus – 3 keinoa ehkäistä ongelma
Koirat ovat innoissaan omistajiensa lisääntyneestä kotonaolosta. Ilo kuitenkin päättyy, kun ihmiset palaavat arkirutiineihinsa ja ovat jälleen enemmän poissa kotoa. Asiantuntijat varoittavat, että tämä voi näkyä valtavana eroahdistuksena.
Muistatko vielä Rolo-koiran, joka innostui omistajansa kotikaranteenista niin, että nyrjäytti innokkaasti heiluvan häntänsä? Suloisella uutisella on surullinen kääntöpuoli.
Lisääntynyt laatuaika koiran ja ihmisen välillä voi johtaa siihen, että lemmikki ripustautuu liiaksi omistajaansa. Erityisesti herkät ja nuoret koirat ahdistuvat, kun perhe katoaa kotoa jälleen töihin, kouluun ja harrastuksiin. Koirat pitävät johdonmukaisuudesta ja ennustettavuudesta, minkä vuoksi arjen muutokset voivat saada aikaiseksi stressiä.
Eroahdistus ilmenee omistajan poistumisen jälkeen, minkä vuoksi ihmisen voi olla hankala havaita koiran stressiä. Haukkumisen ja ulvomisen lisäksi eroahdistuksesta voivat kertoa koiran tuhotyöt. Eläin saattaa rikkoa paikkoja tai irtaimistoa sekä tehdä tarpeitaan sisälle. Käyttäytymisestä ei saisi hermostua ja rankaista, sillä se lisää koiran epävarmuutta entisestään.
Insider-sivusto haastatteli koirien ahdistuneisuuteen ja käyttäytymiseen perehtyneitä asiantuntijoita selvittääkseen, miten koiran eroahdistusta voi ehkäistä.
1. Valmista koira tuleviin rutiineihin
Koiranomistajien kannattaa luoda poikkeusaikanakin rutiineja, jotka muistuttavat läheisesti normaalia arkea. Koiraa on hyvä totuttaa yksin olemiseen esimerkiksi pistämällä se erilliseen huoneeseen tai lähtemällä hetkeksi yksin ulos.
Totuttaminen kannattaa tehdä asteittain ja kuulostella, miten koira reagoi yksin jäämiseen. Mikäli eläin alkaa heti haukkua tai ulvoa, on se todennäköisesti ahdistunut erosta. Koiran käytöstä voi tarkkailla myös jättämällä asuntoon kameran kuvaamaan lemmikkiä yksinolon aikana.
Muista myös pitää kiinni yhteisestä laatuajasta harjoittelusta huolimatta. Koiralle pitää antaa huomiota ja rakkautta ilman, että se joutuu kerjäämään sitä. Rakkaudenosoitusten pidättely voi johtaa entistä pahempaan eroahdistukseen.
2. Lisää virikkeitä kotiin
Koiran yksinoloa helpottaa, jos sillä ei ole tylsää. Asuntoon voi jättää esimerkiksi leluja, joiden sisään on piilotettu herkkupaloja. Koiran iloksi esille voi jättää myös vanhoja vaatteita, jotka tuoksuvat omistajalle. Omistajan tuoksu voi lievittää koiran ahdistusoireita. Myös puheradion päälle jättäminen saattaa rauhoittaa koiraa.
Jotta koiran aika omissa oloissaan kuluisi nopeasti, kannattaa eläin väsyttää ennen yksin jäämistä käymällä sen kanssa pitkällä lenkillä.
3. Hanki koiralle hätävarahoitaja
Jos koira ahdistuu kovasti omistajansa lähdettyä, kannattaa läheisyyden kaipuuta paikata toisella ihmisellä. Esimerkiksi naapuria tai koiranulkoiluttajaa voi pyytää huolehtimaan lemmikistään.
Monilla koirilla eroahdistus on väliaikaista. Jos oireet jatkuvat pitkään, kannattaa asiasta olla yhteydessä eläinlääkäriin tai koirankouluttajaan.
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Uusimmat
-
23:39
Elokapina kommentoi Eduskuntatalon töhryjä: "Harmi, että niihin saumoihin jäi vähän maalia"
-
23:37
Huuhkajille karvas tappio – loppuhetken nukahdus maksoi kalliisti
-
23:11
Kaapo Kähköselle lähtö NHL:ssä
-
23:08
Amnesty: Israelin evakuointimääräykset Libanonissa harhaanjohtavia – MTV seuraa
-
22:59
Vuohet saivat yllättävän tehtävän Chilessä – ruokakauppajäte parempiin suihin
-
22:42
Siellä lepää: Joel Pohjanpalolta helpottava onnistuminen Huuhkajissa
-
22:42
Nyrkkeilijän raivo lähti lapasesta – teki tuhoa metallitanko kädessä
-
22:41
Nuoret joensuulaismiehet järjestivät huumeita myytäväksi kotikulmilla – yksi vangittu
-
22:29
Israelin armeija väittää: YK-joukkoja ohjeistettiin suojautumaan – kaksi rauhanturvaajaa haavoittui
-
22:01
Arja Koriseva ja Valtteri Palin esittelivät humoristisen puolen itsestään TTK-parketilla
-
22:00
Salamurhatun Robert F. Kennedyn leski Ethel Kennedy on kuollut
-
21:45
Miltonin uhrimäärä noussut kymmeneen, hurrikaani riepotti myös Karita Mattilan kotia Floridassa – MTV seuraa
-
21:26
William ja Catherine edustivat ensi kertaa yhdessä syöpähoitojen jälkeen
-
21:09
Lätkälegendojen pojilla kulki – reppu heilui vuoron perään Jokerien ottelussa
-
21:08
Viestinnän salausta kiertävä EU-asetuskompromissi herättää yhä epäluuloja – tarkoitus estää kuvat lasten hyväksikäytöstä
-
21:03
Hurja video näyttää miten raju tuuli repi puita Floridassa
-
20:55
Heikki Paasonen julkaisi koskettavan videon – ei ole ehtinyt viettää aikaa vastasyntyneen poikansa kanssa
-
20:54
21-vuotias lahjakkuus ensimmäistä kertaa avaukseen, Joel Pohjanpalo kärjessä – tässä Huuhkajien kokoonpano Irlanti-peliin
-
20:53
Helsingin keskustassa kadonnut mies on löytynyt
-
20:39
Hurrikaaneja kaikkialla! BBC:n sääennusteet lupasivat poskettomia hirmumyrskyjä ympäri maailmaa
-
Lataa lisää