Koronasta varoittaneen wuhanilaislääkärin läheinen kollegakin kuoli virukseen – jo kuudes lääkäriuhri samasta sairaalasta

Li Wenliang varoitti ensimmäisten joukossa koronaviruksesta: Joutui poliisikuulusteluun ja kuoli lopulta itsekin tautiin – someraivo kuolemasta nousi koettelemaan sensuuria 3:14
Li Wenliang varoitti ensimmäisten joukossa koronaviruksesta.

Kiinassa on menehtynyt koronavirukseen lääkäri, joka hoiti Wuhanin koronaviruspotilaita yhdessä julkisuuteen nousseen edesmenneen Li Wenliangin kanssa, kertoi Kiinan valtiollinen media tiistaina.

Wuhanin keskussairaalan urologi Hu Weifeng kuoli perjantaina sairastettuaan covid-19-tautia yli neljä kuukautta. Hän oli jo kuudes Wuhanin keskussairaalan lääkäri, joka on kuollut koronaviruksen seurauksena.

Tuoretta tietoa siitä, kuinka monet sairaalan henkilökuntaan kuuluvista ovat saaneet viruksen, ei ole. Helmikuun alussa sairaala kertoi 68:n henkilökuntaan kuuluvan saaneen koronavirustartunnan.

Listä tuli maailmankuulu sen jälkeen kun hän lähetti joulukuussa kiinalaisessa Weibo-viestisovelluksessa lääkäriryhmään viestin, jossa varoitti sarsin kaltaisen viruksen leviämisestä. Kiinan viranomaiset nuhtelivat julkisesti lääkäriä ja pakottivat hänet allekirjoittamaan lupauksen, ettei hän enää toimi vastoin lakia.

Myöhemmin viranomaiset pyysivät anteeksi ja sanoivat toimineensa väärin. Li kuoli helmikuussa koronaviruksen seurauksena.

Lue myös:

    Uusimmat