Koronarokotteen ja vyöruusun yhteydestä uutta tietoa
Joidenkin tutkimusten perusteella vyöruusutapauksia todetaan tavallista enemmän koronarokotusten jälkeen, mutta tuoreet tulokset eivät tue tätä.
Tutkijat selvittivät asiaa yli 2 miljoonan koronarokotuksen saaneen rekisteritiedoista. Potilaista 1 500 oli sairastunut vyöruusuun 30 päivän sisällä rokotuksesta.
Tulosten perusteella riski sairastua vyöruusuun oli samaa tasoa koronavirusrokotusta seuraavien 30 päivän aikana kuin 2–3 kuukautta myöhemminkin, mikä viittaa sairastumisten johtuneen jostain muusta kuin koronavirusrokotteesta.
Erillisessä analyysissa tutkijat vertasivat koronavirusrokotuksen saaneita tavallisen influenssarokotuksen ennen koronaepidemiaa saaneisiin. Tässäkään vertailussa ei löytynyt viitteitä suurentuneesta sairastumisriskistä.
Rokotuksen jälkeen seuranta tarkempaa
Havainnot olisi hyvä varmistaa lisätutkimuksissa, mutta niiden perusteella koronavirusrokotukset eivät suurenna riskiä sairastua vyöruusuun.
Tutkijat pitävät mahdollisena, että koronavirusrokotuksen jälkeen potilaita seurataan tarkemmin ja potilaat itse kertovat oireistaan ja sairastumisistaan herkemmin, minkä takia heiltä myös löytyy enemmän vyöruusua. Tämä selittäisi eron aiempiin tutkimuksiin.
Tutkimus julkaistiin JAMA Network Open -lehdessä.
Vyöruusu johtuu vesirokkoviruksesta, joka jää piileksimään selkäytimen läheisiin hermojuuriin vesirokon jälkeen. Se aiheuttaa rakkulaisia ihomuutoksia ja usein voimakasta kipua. Vyöruusun voi saada kuka tahansa vesirokon sairastanut, mutta se yleistyy iän myötä. Yhden vyöruusun on sairastanut 2 prosenttia 40-vuotiaista, 5 prosenttia 50-vuotiaista ja 10 prosenttia 70-vuotiaista.
Alla olevalla videolla kerrotaan, millaista on elämä pitkittyneiden koronaoireiden kanssa.
Copyright Duodecim 2022. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää