Koronarokotteella suuri merkitys Tokion kesäolympialaisille – "Ratkaisevassa asemassa"

Ensi vuoteen siirtyneiden Tokion kesäolympialaisten yllä leijuu jatkuvasti tummempia pilviä, sillä koronaviruksen tautimäärät ovat lähteneet viime aikoina maailmalla kasvuun.

Kisojen järjestelykomitean puheenjohtaja Yoshiro Mori sanoi toissa viikolla Japanin yleisradioyhtiön NHK:n haastattelussa, että nykyisenkaltaisessa tilanteessa olympialaiset jäisivät pitämättä. Mori myös alleviivasi koronarokotteen tai -lääkkeen merkitystä.

Samoilla linjoilla on myös Suomen Olympiakomitean ylilääkäri Maarit Valtonen.

–  Rokote on olympialaisia ajatellen ratkaisevassa asemassa – ja nimenomaan toimiva rokote. Se ratkaisisi monta haastetta kokonaisuudessa. Muuten olemme monimutkaisemman tien äärellä, Valtonen kuvailee STT:lle.

Monet urheilusarjat ovat jo pyörähtäneet käyntiin koronatauon jälkeen, mutta kesäolympialaiset ovat jättitapahtuma yksittäisen liigan rinnalla. Pelkästään urheilijoita Tokioon matkaisi 11  000 ympäri maailman.

–  Kun urheilutapahtumia on järjestetty pienemmässä mittakaavassa, olemme nähneet, että sosiaalinen välimatka ja toistuva testaus sekä tartuntaketjujen selvittäminen ovat estäneet taudin räjähdysmäisen leviämisen, Valtonen sanoo.

–  Olympialaiset ovat kuitenkin toisen mittaluokan tapahtuma, joten on toinen juttu, miten näitä hyväksi havaittuja toimenpiteitä pystyttäisiin toteuttamaan Tokiossa.

Urheilijoiden lisäksi olympialaisissa ihmismäärää kasvattavat vielä huimasti virkailijat, valmentajat, median edustajat sekä paikalliset työntekijät ja vapaaehtoiset.

Oma lukunsa on kisoja seuraamaan tuleva yleisö. Kansainvälisen olympiakomitean puheenjohtaja Thomas Bach on painottanut, ettei olympialaisten areenoilla kilpailla tyhjille katsomoille.

Lue myös:

    Uusimmat