Koronarajoitukset hyydyttivät antibioottien menekin – 30 prosentin lasku aikaan ennen pandemiaa

Koronarajoitusten hyydyttämä antibioottien menekki pysynyt alhaalla 1:43
Koronarajoitukset hyydyttivät antibioottien menekin – katso Uutisaamun uutisjuttu aiheesta.

Kelan lääketilastojen perusteella antibioottien ostot apteekeista vähenivät voimakkaasti heti poikkeusolojen julistamisen jälkeen keväällä 2020 ja ostomäärät ovat pysyneet edelleen alhaisella tasolla. Kokonaisuudessaan viime vuonna apteekista ostettujen antibioottien ostomäärä oli noin 30 prosenttia alhaisempi kuin vuonna 2019.

Kansaneläkelaitoksen tutkimuspäällikkö Leena Saastamoisen mukaan antibioottien käyttö on suorastaan romahtanut koronapandemian aikana. 

– Vuonna 2019 1,36 miljoonaa suomalaista osti vähintään kerran vuodessa antibiootteja. Nyt antibiootteja ostetaan 30 prosenttia vähemmän, Saastamoinen kertoo.

Reilu vuosi sitten hallitus julisti Suomeen poikkeusolot ja kesään mennessä antibioottien ostomäärät lähes puolittuivat. Ostomäärät ovat jääneet alhaiselle tasolle. Kustannukset Kelalle ovat tippuneet noin 25 prosenttia. Reseptilääkkeiden ostotilastoihin voi perehtyä Kelan avoimeen dataan perustuvassa sovelluksessa.

– Olemme olleet aikamoisten rajoitustoimien kohteena. Ihmisten kontaktit ovat vähentyneet, on pesty käsiä ja yskitty hihaan. On tehty kaikenlaista, joka vähentää muidenkin infektioiden tarttumista, kuin pelkästään koronan.

Antibioottien käyttö Suomessa on laskenut jo viimeiset kymmenen vuotta. Pandemiatoimet ovat kiihdyttäneet ilmiötä, joskaan ei kaikkien antibioottien osalta.

– Nimenomaan tämmöisten hengitystieinfektioihin käytettävien antibioottien määrä on vähentynyt. Esimerkiksi virtsatieinfektioiden hoitoon käytettävien antibioottien määrään ei ole samalla tavalla vähentynyt, Saastamoinen toteaa.

– Se kertoo tietysti siitä, että hengitystieinfektioiden ehkäisyyn vaikuttavia toimia on lisätty ja ne ovat purreet.

Antibioottiresistenssi globaali ongelma

Antibioottien käytön vähentyminen voidaan tutkimuspäällikön mukaan nähdä hyvänä uutisena, sillä se kertoo infektioiden vähentymisestä.

Oma ongelmansa on myös antibioottiresistenssi, jonka yleistyessä ihmiset voivat pahimmillaan kuolla tavallisempiin infektioihin, esimerkiksi keuhkokuumeeseen. Antibioottien liiallinen käyttö nopeuttaa lääkkeille vastustuskykyisten bakteereiden syntymistä.

– Tämä todennäköisesti johtuu siitä, että myös infektiot ovat vähentyneet. Meillä on myös maailmanlaajuinen antibioottien resistenssiongelma, niin kaikenlainen antibioottien vähentäminen vaikuttaa siihen.

Lue myös:

    Uusimmat