Koronan riuduttama matkailuala anoo valtiolta apua talousahdinkoon – elinkeinoministeri Mika Lintilä nosti esiin mahdollisuuden, jolla yritykset saivat apua finanssikriisissä 2008

Elinkeinoministeri Mika Lintilä: moni ala kärsii Suomessa koronaviruksesta 3:37

Elinkeinoministeri Mika Lintilä keskustelee huomenna Finnveran kanssa, millä tavalla valtio voi avustaa koronaviruksen takia kriisissä olevia aloja. Matkailuala on tänään pyytänyt valtiolta apua talousahdinkoon. 

–  Finnveran mahdollisuudet auttaa, ei pelkästään matkailualaa vaan muitakin aloja, jotka tulevat kärsimään tästä koronaviruksen aiheuttamasta taloustaantumasta, Lintilä toteaa MTV Uutisille.

Mika Lintilä muistuttaa, että Suomessa on kokemusta vuoden 2008 taloustilanteesta. Silloin käyttöpääomaan liittyviä lainoja myönnettiin valtion erityisrahoitusyhtiö Finnveran kautta. Näistä ja muista mahdollisuuksista keskustellaan huomisessa tapaamisessa.

Lintilän mukaan mietitään myös alihankintaketjujen siirtämistä Suomeen. 

– Mietitään, voiko valtio tukea yrityksiä, mikäli ne siirtävät alihankintaketjuja esimerkiksi Kiinasta Suomeen. 

Matkailualan lisäksi myös turkisala kärsii koronaviruksen vaikutuksista, kun huutokaupat on peruttu. Myös tuotanto Suomessa vaikeutuu, kun alihankintaketjut katkeavat. Lintilästä on kuitenkin liian aikaista puhua menetetyistä summista tässä vaiheessa.

– On täysin selvää, että tämä tulee vaikuttamaan Suomen talouden kokonaistilanteeseen. Ennusteita tullaan kyllä valitettavasti laskemaan kautta linjan.

Lintilän mukaan hallituksen miljardin arvoista elvytyspakettia ei kuitenkaan vielä tässä vaiheessa tarvitse ottaa käyttöön.

– Ensinnäkin meillä on se ongelma, että meillä ei ole tietoa kauanko tämä tulee kestämään. Sitten tietysti finanssipolitiikan puolella arvioidaan tilannetta. Mitä EKP tulee tekemään. FED teki jo omat ratkaisunsa. Mutta itse pelkään että mitä näillä sektoreilla tapahtuu, jos tässä tulee vielä oikein huonotkin ajat, Lintilä miettii.


Lue myös:

    Uusimmat