Pörssikurssit nousevat romahduspäivän raunioilta – osakesäästäjä, tässä ovat analyytikoiden ohjeet sinulle: "Ota penkistä tukevasti kiinni"

2:07
Video: Kurssit romahtivat eilen pörsseissä ympäri maailman. Katso, miten ekonomistit selittivät tilannetta!

Pörssikurssit ovat nyt monin paikoin voimakkaassa nousussa eilisen rajujen syöksyjen jälkeen. Sijoittajan kannattaa pitää pää kylmänä kurssien sahatessa.

Euroopan pörssit ovat parhaillaan voimakkaassa nousussa, ja esimerkiksi Helsingin pörssin OMX-indeksi on noin kolmen prosentin kasvuvauhdissa.

Tokion Nikkei-indeksi päätti tiistaipäivän 0,9 prosentin nousuun, ja futuurien perusteella pörssikurssien odotetaan elpyvän myös Yhdysvalloissa kaupankäyntien alkaessa iltapäivällä.

– Ei se kauheasti vielä merkitse, voimakkaita päiväliikkeitä on nähty viime aikoina molempiin suuntaan. Mutta kyllä tämä tietysti näyttää paljon paremmalta kuin eilen, Inderesin analyytikko Juha Kinnunen tiivistää.

Öljymarkkinat reagoivat yliherkästi

Eilen maanantaina raakaöljyn hinnassa nähtiin jopa 30 prosentin lasku, joka puolestaan sai osakekurssit ympäri maailmaa sukeltamaan harvinaisen rajusti.

Saudi-Arabia ilmoitti jo perjantaina öljyntuottajamaiden kokouksen päätyttyä lisäävänsä rajusti öljyntuotantoa. Tuotannon lisääminen laskee hintoja, mikä aiheutti eilisen hintasyöksyn.

Nordean päästrategin Antti Saaren mukaan öljymarkkinat ovat tyypillisesti jopa yliherkkiä reagoimaan.

– Jos markkinat yleensäkin ylireagoivat huonoihin uutisiin, öljymarkkinat tekevät sen oikein kunnon draaman kanssa, Saari kertoo.

Tilanne merkitsee käytännössä hintasotaa Saudi-Arabian ja Venäjän välillä.

– Tämä hintasota voi kestää, ja ei ole mitenkään poissuljettua, etteikö öljyn hinta tuosta vielä painuisi enemmänkin. Mutta voidaan toki nähdä toisenkinsuuntaista kehitystä, Saari pyörittelee.

Elvytystä luvassa – käynnistetäänkö liikennehankkeita?

Markkinat tasapainottelevat nyt koronaviruksen, öljyn hintasodan ja toisaalta taloudellisen elvytyksen ristiaallokossa.

– Öljysektori lyötiin eilen maanrakoon ja tänään se vaikuttaisi elpyvän. Lisäksi Donald Trump vihjaili jo elvytyksestä, Kinnunen sanoo.

Elvytyksellä tarkoitetaan kotimaisen kulutuksen ja investointien tukemista tilanteessa, jossa maa kärsii esimerkiksi taantumasta.

Esimerkiksi Saksan hallitus on päättänyt 12,4 miljardin sijoitus- ja tukipaketista, ja myös Japanin ja Britannian keskuspankit ovat luvanneet elvyttäviä toimia. Suomen pääministeri Sanna Marin (sd.) muistutti tänään tviitissään Suomen valmiudesta taloudelliseen elvytykseen.

Kinnusen korviin on kantautunut spekulointia siitä, että elvytys voisi näkyä vaikkapa kaavailtujen liikenne- tai rakennushankkeiden toteuttamisena.

– On spekulaatioita siitä, että tämä voi olla se paikka, kun tehdään niitä suuria projekteja, Kinnunen sanoo.

Velkarahallakin toteutettavat rakennushankkeet voivat pitkällä aikavälillä olla kasvaneen kysynnän ja työllisyysvaikutusten myötä rahallisesti järkeviä.

– Tämä voi olla sellainen hetki, kun niitä käynnistellään, Kinnunen pohtii.

"Luota siihen, että markkinat tekevät tehtävänsä"

Moni suomalainen säästää osakkeiden avulla. Vuodenvaihteesta lähtien suomalaiset ovat voineet avata uudenlaisia osakesäästötilejä, mikä on rohkaisut pörssisijoittamiseen entisestään.

Esimerkiksi Nesteen ja Nordean osakkeiden arvo tippui eilen noin 12 prosenttia. Nokian osake laski puolestaan eilen hieman yli seitsemän prosenttia. Nyt yritykset ovat taas selvässä nousussa.

Mitä tavallisen suomalaisen piensijoittajan tulisi tehdä, kun kurssit nyt heittelevät? Osakekurssien sahatessa on syytä pitää pää kylmänä, Nordean Saari muistuttaa.

– Neuvoni on aina tällaisten markkinaliikkeiden keskellä, että ota penkistä tukevasti kiinni ja luota siihen, että markkinat tekevät tehtävänsä, Saari ohjeistaa.

Osakesäästämisen aikajänteen olisi hyvä olla vuosia. Parin päivän markkinaliikkeitä ei kannata turhaan tuijotella.

– Yleensä jos piensijoittaja lähtee jahtaamaan näitä kurssiliikkeitä, siinä käy aika herkästi siten, että myy halvalla ja ostaa kalliilla, Saari sanoo.

Inderesin Juha Kinnunen puolestaan vertailee tilannetta alkuvuoteen. Sijoittajat ostivat tuolloin Kinnusen mukaan liikaa osakkeita irrationaalisen optimismin vallassa, vaikka koronaviruksen uhka oli jo nähtävissä.

– En sano, että tämä olisi loistava paikka lähteä sijoittamaan, mutta ainakin se on paljon parempi kuin alkuvuosi oli, Kinnunen toteaa.

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja