Koronan hoidon vitkastelusta syytetty Etelä-Afrikka käynnisti laajan rokotuskampanjan – tähän mennessä 59 miljoonan asukkaan maassa on rokotettu vasta puolisen miljoonaa terveydenhoitajaa

Etelä-Afrikan virusmuunnos leviää HUS-alueella – millainen uhka se on, johtajaylilääkäri Mäkijärvi? 3:38
Etelä-Afrikan virusmuunnos leviää HUS-alueella. Johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi kertoi MTV Uutisten haastattelussa, millainen uhka se on.

Etelä-Afrikka on käynnistänyt yli 60-vuotiaiden rokotuskampanjan koronavirusta vastaan.

Ensimmäisenä rokotettujen joukossa oli johtavana apartheid-rotuerottelun vastaisena aktivistina tunnettu entinen arkkipiispa Desmond Tutu. 89-vuotias Tutu sai vaimonsa kanssa rokotteen Kapkaupungissa.

Noin 59 miljoonan asukkaan maan tavoitteena on rokottaa viisi miljoonaa yli 60-vuotiasta kesäkuun loppuun mennessä. Tähän asti maassa oli rokotettu alle 480 000 ihmistä pääasiassa terveydenhuollon työntekijöiden parissa.

Etelä-Afrikassa on tähän mennessä todettu yli 1,6 miljoonaa tartuntaa ja yli 55 000 koronavirukseen liitettyä kuolemaa. Maan hallitusta on syytetty vitkastelusta pandemian hoidossa. Hallitus kertoo tilanneensa rokotteita tarpeeksi ainakin 45 miljoonan asukkaan rokottamiseen.

Maan terveysministeri Zweli Mkhizen mukaan Etelä-Afrikkaan on saapumassa 4,5 miljoonaa annosta Pfizerin ja Biontechin rokotetta sekä kaksi miljoonaa annosta Johnson & Johnsonin rokotetta seuraavien kuuden viikon aikana.

Etelä-Afrikka ja Intia johtavat kansainvälistä kampanjaa sen puolesta, että rokotteita kehittäneiden yritysten tekijänoikeudet ja patentit keskeytettäisiin, jotta rokotteita voitaisiin valmistaa helpommin missä tahansa maassa. Köyhien maiden rokotusasteet laahaavat vauraiden teollisuusmaiden perässä. 

Lue myös:

    Uusimmat