Lastensuojeluilmoitusten määrä on kasvanut syksyllä 2020 verrattuna aikaan ennen koronaa, arvioidaan kunnissa. Koronaepidemialla uskotaan olevan lasten ja perheiden hyvinvointiin pitkäaikaisia vaikutuksia.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) sekä Lastensuojelun Keskusliitto ovat kartoittaneet koronaepidemian ja siihen liittyvien rajoitusten vaikutuksia kunnalliseen lastensuojelutyöhön.
Keväällä poliisin kotihälytystehtävien määrissä oli nousua ja osassa kunnista raportoitiin lastensuojeluilmoitusten määrän laskeneen.
– Lapset itse kokivat elämänsä muuttuneen huomattavasti ja monet kertoivat hyvinvointinsa heikentynee, tiedotteessa kerrotaaan.
THL:n ja Lastensuojelun Keskusliiton kyselyyn vastattiin 41 kunnan tai kuntayhtymän kuntien lastensuojelun johdolta.
Lähemmäs puolessa kyselyyn vastanneista kunnista arvioitiin, että lastensuojeluilmoitukset ovat kasvaneet syksyllä 2020 verrattuna aikaan ennen koronaa. Yli kolmasosan mielestä myös uusien lastensuojelun asiakkaiden määrä on kasvanut.
Eniten lisäyksiä lastensuojeluilmoituksissa on tullut poliisin taholta sekä kouluista. Syiksi arvioitiin perheiden vuorovaikutusongelmien kasvua, vanhempien jaksamisen heikentymistä, lasten koulunkäynnin ongelmia sekä perheiden taloudellisia ongelmia.
Kodin ulkopuoliset sijoitukset kasvussa
Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrät ovat olleet kasvussa jo usean vuoden ajan. Tämän vuoksi koronaepidemian vaikutusten arviointi tilanteeseen on haastavaa.