Koronakuolemat kääntyneet laskuun Italiassa ja Britanniassa – myös Espanjassa raportoitua vähemmän kuolemia

Tautipiikin uskotaan olevan ohi osassa Eurooppaa 1:37
Katso video: Tautipiikin uskotaan olevan ohi osassa Eurooppaa

Koronaviruskuolemat ovat kääntyneet laskuun Italiassa ja Britanniassa.

Italiassa on tänään raportoitu 174 uudesta koronaviruskuolemasta. Määrä on alhaisin maanlaajuisten karanteenitoimenpiteiden voimassaolon aikana.

Koko maan laajuiset karanteenitoimet tulivat voimaan ennen maaliskuun puoliväliä.

Koronaviruksen aiheuttaman taudin virallinen kuolinluku on Italiassa lähes 29 000. Miljoonaa asukasta kohti kuolleita on noin 480.

Myös Espanjassa raportoitiin tänään vähemmän uusia koronakuolemia kuin kertaakaan puoleentoista kuukauteen.

Britanniassa yli 300 koronakuolemaa

Puolestaan Britanniassa on raportoitu 315 uutta koronviruskuolemaa, kertovat viranomaiset. Yhteensä maassa on kuollut viruksen seurauksena jo vajaat 28 500 ihmistä, mikä on toiseksi eniten Euroopassa Italian jälkeen.

Uusita tartuntoja Britanniassa rekisteröitiin vajaat 4 400. Viranomaisten mukaan tartuntojen ja viruskuolemien määrä on kuitenkin jo ohittanut huippukohdan ja kääntynyt laskuun.

Väkilukuun suhteutettuna Britanniassa on kuollut covid-19-tautiin 414 ihmistä miljoonaa asukasta kohti. Suomessa vastaava luku oli tänään 42.

Lue myös:

    Uusimmat