Koronaa turpaan: Uusien autojen kaupassa huikean hienoa kasvua – tässä kesäkuun kovimmat
Uusien autojen ensirekisteröinnit kasvoivat kesäkuussa joidenkin mallien kohdalla jopa useilla sadoilla prosenteilla.
Uusien autojen kauppa alkaa toipua koronaviruksen keväällä tarjoamasta tyrmäysiskusta myös Suomessa.
Kesäkuun ensirekisteröinnit tarjoilevat jopa kolminumeroisia kasvulukuja.
Merkkipuolella letkan vetäjäksi nousi Volkswagen, joka kaksinkertaisti ensirekisteröintiensä määrän toukokuuhun verrattuna.
Aivan kannassa seuraa tsekkiläinen Skoda. Suomalaisten kestosuosikkia rekisteröitiin sotaratsu Octavian johdolla lähes kaksi ja puoli kertaa enemmän kuin toukokuussa.
Toukokuussa vahvasti koronaa vastaan asemansa pitänyt Toyota putosi nyt merkkikohtaisten rekisteröintien piikkipaikalta kolmanneksi.
Vahvimman nousun teki yhdeksänneltä sijalta neljänneksi kiilannut Volvo. Ruotsalaismerkin ensirekisteröinnit kasvoivat toukokuusta kesäkuuhun lähes 3,5 kertaisiksi.
Korealaisen Kian kolmossija vaihtui nyt viidenteen tilaan. Kymmenen sakkiin palasi nyt saksalainen premium-merkki Audi.
Henkilöautojen ensirekisteröinnit, kesäkuu 2020
Merkki | 6/2020 | Muutos-% 5/2020 | Muutos-% 6/2019 |
Volkswagen | 993 | + 108,18 | – 22,18 |
Skoda | 913 | + 134,10 | – 23,34 |
Toyota | 721 | + 4,64 | – 49,01 |
Volvo | 713 | + 247,80 | + 9,02 |
Kia | 681 | + 50,66 | + 13,12 |
Ford | 573 | + 65,13 | – 27,56 |
Mercedes-Benz | 418 | + 14,52 | – 32,69 |
BMW | 321 | + 31,56 | + 34,31 |
Hyundai | 281 | + 74,53 | – 4,42 |
Audi | 275 | + 60,82 | – 20,75 |
Mallikohtaisissa mittelöissä tilastoja pitkään hallinnut Toyota Corolla putosi nyt paalupaikalta peräti kuudenneksi.
Käytännössä Corollan myynti polki paikallaan, kun muut mallit huristivat ohi oikealta ja vasemmalta.
Suurimman loikan teki ensirekisteröintinsä reippaasti kaksinkertaistanut Ford Focus, joka kimmahti seitsemänneltä sijalta mallilistan kakkoseksi.
Lohtua Toyotalle toi kakkossijan kolmoseksi vaihtanut Yaris, jonka ensirekisteröinnit harppasivat 66 prosenttiyksiköllä ylöspäin.
Volkswagenin vahvaa panosta kuvastavat Golf ja Polo, jotka nousivat kympin sakin ulkopuolelta suoraan neljänneksi ja viidenneksi.
Volvon V60- ja XC60-mallit kokivat myöskin melkoisen ylösnousemuksen yli 300 prosenttiyksikön kasvuluvuilla.
Henkilöautojen mallikohtaiset ensirekisteröinnit, kesäkuu 2020
Malli | 6/2020 | Muutos-% 5/2020 | Muutos-% 6/2019 |
Skoda Octavia | 418 | + 214,29 | – 34,28 |
Ford Focus | 273 | + 110,00 | – 30,71 |
Toyota Yaris | 269 | + 66,05 | – 32,75 |
Volkswagen Golf | 212 | + 127,96 | – 53,41 |
Volkswagen Polo | 207 | + 168,83 | – 24,73 |
Toyota Corolla | 200 | – 2,91 | – 67,37 |
Nissan Qashqai | 197 | + 34,93 | – 25,10 |
Kia Ceed | 170 | + 80,85 | + 22,30 |
Volvo V60 | 168 | + 309,76 | – 13,85 |
Volvo XC60 | 167 | + 363,89 | + 421,88 |
Lähteet: Liikenne- ja viestintäviraston liikenneasioiden rekisteri, Bisnode Marketing
Uusimmat
-
21:30
Nämä miehet maajussi-Tarja kutsui farmiviikoille – pudonnut ehdokas kommentoi: "Toivottavasti saa tästä jonkun rakkauden kesän"
-
20:58
Maajussi-Sami teki valintansa farmiviikolle: "Tämä oli kaiken kaikkiaan hieno kokemus"
-
20:56
Vera antoi pakit maajussi-Kallelle, koska ei tuntenut kipinää – Töllötuomarit: "Olisiko liekkiä kannattanut odottaa?"
-
20:55
Toyotan karkea virhe pakotti Kalle Rovanperän köröttelemään – Ott Tänak irvaili suurtallille: "Ei toiminut"
-
20:55
Maajussi-Kallen morsianehdokas jätti leikin kesken! – Vera kertoo nyt, miksi teki ratkaisunsa
-
20:45
Maajussi-Ville joutuu historiallisen vaikean paikan eteen – Vappu Pimiäkin hämmästelee: "En ole koskaan tämän ohjelman historiassa nähnyt"
-
20:42
Hämeenlinnassa kerrostalon katolla tulipalo –alueella vaaratiedote
-
20:41
Veikkausliigan ensimmäinen nousija varmistui – 90 vuoden odotus päätökseen
-
20:31
Tällainen on Suomeen rantautunut pahamaineinen katujengi Dödspatrullen – "On menty uudelle tasolle"
-
20:18
SM-liigan maalikuningas löysi työpaikan
-
20:12
Omat sääntönsä unohtanut liikunnanohjaaja jäi kiipeliin kesken penkkipunnerruksen – "Seuraukset olisivat voineet olla hirvittävät"
-
20:11
Korvakipu riivasi naista viikkojen ajan – syyksi paljastui arvokas yllätys
-
20:00
Salkkarit-hahmo on joutua onnettomuuteen
-
19:36
Iso nytkähdys F1-kulisseissa – sarjaan tulossa uusi talli
-
19:04
"Todistamme Krimin taistelun alkua" – ex-brittiministeriltä kova ennustus Ukrainasta
-
19:03
Helena Ahti-Hallberg säteilee poikkeuksellisessa lookissa: "Ihan kummallista, kun yhtäkkiä oli pitkä ponnari"
-
19:01
Eläkeläispari on viettänyt lähes 500 päivää merellä: 51 perättäistä risteilyä tulivat halvemmaksi kuin vanhainkoti
-
18:58
Kultaleijona ilman sopimusta – pamahti yllättävän joukkueen harjoituksiin: "Homma pyörii hyvin"
-
18:58
Manchester Cityn suuri legenda kuoli syöpään
-
18:55
Ulkoministeri Elina Valtonen Kiovassa: Ukrainan EU-jäsenyydestä olisi hyötyä myös Nato-prosessissa
-
Lataa lisää