Korona leviää kulovalkean tavoin Kiinassa, valtionmedia vähättelee tilannetta – tältä näyttää shanghailaisessa sairaalassa

Sairaala Shanghaissa 1:15
Tältä näyttää Shanghaissa sijaitsevassa sairaalassa koronan levittyä nopeasti Kiinassa.

Kiinassa koronavirus leviää yhä nopeasti. Useiden sairaaloiden kerrotaan olevan pahoin ylikuormittuneita koronapotilaiden takia.

Kiina on lieventänyt tiukkoja koronarajoituksiaan viime viikkoina. Viikon kuluttua rajoitukset höllenevät myös ulkomaalaisilta, kun Kiina ei enää vaadi karanteenia eikä negatiivista koronatestitulosta maahan saapuvilta.

Tiistaina Kiinan kommunistipuolueen virallinen sanomalehti vähätteli koronan aiheuttamia ongelmia. Lehdessä useat asiantuntijat kertoivat, että koronaviruksen aiheuttama tauti on kohtalaisen lievä suurelle osalle ihmisistä.

– Vakavia ja kriittisesti sairaita on noin 3–4 prosenttia sairaalaan joutuneista koronapotilaista Pekingissä, pekingililäisen Chaoyang-sairaalan apulaisjohtaja Tong Zhaohui sanoi puolueen lehdelle.

Tämän artikkelin yhteydessä olevalla videolla on katsottavissa, millainen tilanne on Shanghaissa sijaitsevassa sairaalassa.

WHO penää tarkempia tietoja

Kiinan valtionmediassa levitetyt uutiset julkaistiin juuri ennen kuin maan viranomaisten oli määrä antaa maailman terveysjärjestölle (WHO) koronaa koskeva raportti. WHO on kehottanut Kiinaa jakamaan tarkempia ja reaaliaikaisia tietoja maan koronatilanteesta.

WHO on ollut erityisen kiinnostunut siitä, millaisia virusmuunnoksia Kiinassa nyt leviää.

Kiinan kertomien virallisten koronalukujen uskotaan olevan rajusti alakanttiin mitoitettuja. Esimerkiksi maanantaina maa kertoi vain kolmesta uudesta koronakuolemasta.

Jos luku pitäisi paikkansa, olisi maassa kuollut koronaan koko pandemian aikana vain reilut 5200 ihmistä.

Maasta kantautuvat tiedot täysistä sairaaloista kertovat kuitenkin omaa kieltään. Esimeriksi Sichuanin provinssin paikallisviranomaiset ovat arvioineet, että jopa yli 80 prosenttia provinssissa elävistä ihmisistä on jo saanut koronatartunnan.

Kiinalle on tarjottu apua kansainvälisen yhteisön toimesta. Esimerkiksi EU on tarjoutunut antamaan maalle ilmaiseksi koronarokotteita tilanteen suitsimiseksi. EU:ssa pohditaan parhaillaan, miten unionin voisi reagoida Kiinan tilanteeseen koordinoidusti. 

Kiina ei niele kritiikkiä

Useat maat ovat jo alkaneet rajoittaa kiinalaisten maahanpääsyä. Esimerkiksi Yhdysvallat, Ranska, Australia, Intia ja monet muut valtiot vaativat pakollisia koronatestejä Kiinasta saapuville.

Kiina on reagoinut penseästi siihen kohdistuvaan kritiikkiin. Kiinan mukaan uudet koronan mutaatiot voivat olla aiempaa tarttuvampia, mutta vähemmän vaarallisia.

– Joidenkin eurooppalaisten ja yhdysvaltalaisten tahojen logiikka tuntuu olevan se, että avautuu Kiina tai ei, niin molemmat vaihtoehdot ovat väärin, Kiinan valtiontelevisiossa CCTV:ssä lausuttiin maanantaina.

Lähde: Reuters.

Lue myös:

    Uusimmat