Kulttuurialalla työskentelevien epätoivo syvenee, koska lainat pitäisi maksaa ja lapset ruokkia. Miksi kulttuuriala suljetaan ensimmäisenä ja avataan vasta viimeisenä, kysyy oopperalaulaja.
Mezzosopraano Ann-Marie Heino nähdään kaksoisroolissa kaupustelijana ja lastenhoitajana Svenska Teaternin musikaalissa Mary Poppins. Työt lähtivät kuitenkin alta ainakin tammikuun puoliväliin juuri kiristyneiden koronarajoitusten vuoksi.
Esimerkiksi tiistaina olisi ollut esitys, mutta se peruttiin.
Valmistaudu Linnan juhliin ja seuraa juhlahumua erikoislähetyksissä