Omikron on nyt Varsinais-Suomessa valtavirus.
Viikonlopun aikana otetuista näytteistä jo 60 prosenttia oli omikrontapauksia tai vahvoja epäilyjä omikronista. Vielä viikko sitten vain noin joka viides tapaus oli omikron.
– Omikron on levinnyt nopeammin kuin osasimme kuvitella, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Mikko Pietilä sanoo.
Hyvä uutinen on toistaiseksi se, että omikron näyttäisi aiheuttavan lievempiä oireita kuin deltavariantti. Omikronin aiheuttamia vaikeita tautimuotoja ole alueella vielä todettu. Yhtäkään potilasta ei ole tullut sairaalahoitoon Varsinais-Suomessa omikronin takia, mutta havainnointiaika on vielä auttamattoman lyhyt.
Tyksissä on nyt kaiken kaikkiaan 20 koronapotilasta, joista kuusi on tehohoidossa.
Koronatapauksia todetaan nyt Varsinais-Suomessa eniten koko pandemian aikana.
Testien positiivisuusmäärä on myös Varsinais-Suomessa ennätystasolla, 11,8 prosenttia.
– On paljon ihmisiä, joita ei nyt edes ohjeisteta testiin, vaan pysymään kotona oireiden ollessa lieviä ja mahdollisesti tekemään kotitestin. Tämä siis tarkoittaa, että tautia on enemmän kuin mitä lukumme osoittavat, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Esa Rintala sanoo.