Korkein oikeus linjasi: Trumpin hallinto voi jättää paperittomat pois väestönlaskennasta

Yhdysvalloissa korkein oikeus on linjannut, että presidentti Donald Trumpin hallinto voi jättää paperittomat siirtolaiset huomiotta väestönlaskennassa.

Asiasta kertovat useat yhdysvaltalaismediat.

Korkeimman oikeuden perjantainen lausunto syntyi äänin 6–3. Hallinnon linjaa puolustivat konservatiivisemmat tuomarit, joista kolme on Trumpin nimittämiä. Tuomarien mukaan noin parinkymmenen osavaltion sekä usean kansalaisjärjestön nostama kanne oli ennenaikainen.

On kuitenkin mahdollista, että asia palaa vielä korkeimman oikeuden käsittelyyn. Esimerkiksi kansalaisoikeusjärjestö ACLU:n lakimies sanoi järjestön jatkavan oikeustoimia, mikäli hallinto päättää soveltaa linjausta paperittomien ihmisten jättämisestä väestönlaskennan ulkopuolelle, kertoo Hill-lehti.

Tuomarit: Juridinen arviointi tässä vaiheessa hankalaa

Hillin mukaan konservatiivituomarien perjantainen linjaus kertoo osittain siitä, että Trumpin hallinnolla voi olla vaikeuksia toteuttaa presidentin kesäistä määräystä paperittomien ihmisten poistamisesta laskennasta.

Trump esitti heinäkuussa, että väestönlaskennasta vastaavan ministerin olisi raportoitava presidentille kaksi eri lukua, joista toisesta paperittomat siirtolaiset olisi jätetty pois.

Trump voisi täten esittää kongressille pienemmän luvun, jossa ei ole mukana paperittomia siirtolaisia. Tätä lukua käytettäisiin pohjana esimerkiksi edustajainhuoneen paikkajakoon.

Konservatiivituomarien lausunnon mukaan on mahdollista, että presidentin linjaukset osoittautuvat toteuttamiskelvottomiksi tai ainakin sellaisiksi, ettei kanteen jättäjille aiheudu haittaa. Tuomarien mielestä asiassa on tässä vaiheessa hankala esittää juridista arviota, Hill kertoo.

Enemmistön näkemystä vastusti kolme liberaalituomaria. Hillin mukaa he kirjoittivat lausunnossaan muun muassa hallintoa koskevien säännösten ja vuosikymmeniä jatkuneen käytännön osoittavan, että paperittomia siirtolaisia ei voi jättää laskennan ulkopuolelle vain paperittomuuden perusteella.

Laskennan deadline häämöttää

Uutiskanava CNN:n mukaan laskennan tulosten takaraja on vuoden lopussa, mutta laskentaa suorittavat viranomaiset ovat ilmoittaneet, että aikataulusta on vaikea pitää kiinni. Jos laskennat tulokset valmistuvat vasta tammikuun 20. päivän jälkeen, pääsee tuleva presidentti Joe Biden arvioimaan asiaa.

Lokakuussa korkein oikeus antoi Trumpin hallinnolle luvan keskeyttää väestönlaskenta ennen aikojaan, jotta tulokset ehdittäisiin saada valmiiksi vuodenvaihteeseen mennessä.

Perustuslain edellyttämä väestönlaskenta tehdään kymmenen vuoden välein. Väestönlaskenta ratkaisee esimerkiksi edustajainhuoneen paikkojen ja presidentinvaalien valitsijoiden jakautumisen eri osavaltioiden kesken.

Toteutuessaan Trumpin hallinnon malli voisi viedä poliittista valtaa osavaltioilta, joissa on paljon paperittomia siirtolaisia, kuten demokraattilinnake Kalifornialta. Osavaltiot, joissa on vähemmän maahanmuuttajaväestöä, hyötyisivät. Mallin on arvioitu hyödyttävän republikaaneja tulevien vuosien vaaleissa.

Lue myös:

    Uusimmat