Yhdysvalloissa korkein oikeus alkoi käsitellä esitystä jättää paperittomat siirtolaiset väestönlaskun ulkopuolelle

Yhdysvaltain korkein oikeus alkoi maanantaina käsitellä presidentti Donald Trumpin hallinnon aikomusta jättää paperittomat siirtolaiset huomiotta väestönlaskennassa.

Tapauksessa on pelissä muun muassa se, kuinka paljon edustajia osavaltiot saavat kongressin edustajainhuoneeseen tulevina vuosina.

Yhdysvalloissa suoritetaan perustuslain edellyttämä väestönlaskenta kymmenen vuoden välein. Tämän vuoden väestönlaskennan tuloksia odotetaan lähiaikoina.

Väestönlaskenta ratkaisee esimerkiksi edustajainhuoneen paikkojen ja presidentinvaalien valitsijoiden jakautumisen eri osavaltioiden kesken.

Väestönlaskennan tuloksella on vaikutusta myös liittovaltion rahoituksen jakamiseen osavaltioille ja paikallisyhteisöille.

Tuomareiden keskustelun alun perusteella vaikutti siltä, että konservatiiviset tuomarit saattaisivat päätyä lykkäämään päätöksen tekemistä asiasta, kertoi CNN.

Tuomarit eivät pitäneet todennäköisenä, että Trumpin hallinto pystyisi loppukautensa aikana laskemaan paperittomien siirtolaisten määrän. Tällä perusteella tuomarit voisivat tulkita, että koko tapauksen käsittely tässä vaiheessa olisi ennenaikaista.

Lue myös:

    Uusimmat