Lukuisat suomalaiset ovat nähneet Helene Schjerfbeckin Toipilas-maalauksen (1888) taidemuseo Ateneumin jylhässä näyttelysalissa. Nyt taulu on kuitenkin siirretty pykälän arkisempaan, mutta valoa tulvivaan konservointihuoneeseen. Teoksesta on löytynyt yllätyksiä heti kunnostustyön alkumetreillä.
Konservaattori Katariina Johde näyttää röntgenkuvaa, joka paljastaa maalausvaiheessa tehtyjä muutoksia teokseen.
– Lapsen mukissa on nyt yksi oksa, mutta niitä on selvästi ollut ainakin toinen lisää. Taiteilija on peittänyt sen myöhemmin maalilla. Pöydällä on myös ollut enemmän esineitä, ainakin yksi pullo ja hahmo toiselle esineelle.
Schjerfbeck on lisäksi hieman muuttanut lapsen asentoa ja pöydän jalkojen sijoittelua. Taiteilijanerosta paljastuu myös inhimillinen puoli, sillä tyynystä löytyi yllättäen pieniä kellertävänvihreitä maaliläiskiä. Samaa väriä on käytetty aivan toisessa kohtaa maalausta. Taiteilija näyttääkin tiputtaneen pisarat vahingossa väärään paikkaan, eikä absoluuttisesta värisilmästään huolimatta ole huomannut vahinkoa.
Taulua tutkitaan röntgenlaitteen lisäksi ultraviolettivalolla ja infrapunakameralla, jolla voi nähdä aluspiirroksia maalikerroksen alta.
Lempiväri koboltinsininen
Väriaineita puolestaan tutkitaan Star Trek -aseen näköisellä röntgenfluoresenssispektrometrilla. Erikoistutkija Hanne Tikkalan käyttämä laite lähettää röntgensäteilyä kolmen millimetrin kokoiselle alueelle, jossa olevien alkuaineiden atomit alkavat säteillä röntgensäteilyä. Se kerätään laitteen detektorilla ja muutetaan spektriksi, jota tulkitaan tätä varten kehitetyllä tietokoneohjelmalla.
Tikkala on tutkinut lukuisia Schjerfbeckin maalauksia ja tietää, millaisia värejä tämä käytti töissään.
– Hänen lempisinisensä on koboltinsininen, jota hän on käyttänyt kaikissa tutkimissani teoksissa.
Erikoisempi valinta on ollut aikakaudelle harvinainen intiankeltainen. Sitä valmistettiin Intiassa mangopuiden lehdillä syötettyjen lehmien virtsasta.
Väriainetutkimus auttaa myös väärennösten paljastamisessa. Kun taiteilijan teoksista on tutkittu tarpeeksi suuri otanta, tiedetään, mitä väriaineita hän ei käyttänyt koskaan tai käytti harvoin. Jos tällaisia väriaineita tunnistetaan tutkittavaksi tulleesta teoksesta, se vahvistaa epäilystä teoksen aitoudesta.
– Aitoustutkimuksessa on kuitenkin aina kyse asiantuntijayhteistyöstä, jossa materiaalitutkimus on vain yksi osa. Muut osat ovat taidehistoriallinen analyysi ja maalaustekniikkatutkimus.
Kellastunut lakka uusitaan
Toipilas-teos on melko hyväkuntoinen, mutta pintaa peittävä lakka näyttää jonkin verran samentuneelta ja kellastuneelta varsinkin vaaleilla pinnoilla.
– Lakkapinnan uusiminen kirkastaa taulun yleisilmettä. Toki tarkistamme, ovatko taulun vanhat paikkaukset kunnossa vai kaipaavatko ne uusimista. Taulu saa myös takaisin alkuperäisen kehyksensä, joka löytyi museon varastosta, Johde kertoo.
Muita työtehtäviä ovat esimerkiksi irtoamassa olevan maalin kiinnittäminen muutamasta kohtaa ja aaltoilevan kankaan suoristaminen kohdista, joissa kankaan pingotus on löystynyt nupinaulojen mentyä kankaasta läpi.
Taulun kuntoraportissa on merkintöjä vuodesta 1914. Niiden mukaan maalaukselle on tehty kevyempi puhdistus muutaman kerran, korjattu joitakin pieniä reikiä ja repeämäkin vuonna 1978.
Johde poistaa vanhan lakan pieni alue kerrallaan pumpulilla ja liuottimilla, joita hän testaa etukäteen eri värialueilla taulun reunoilla.
Konservoinnissa periaatteena on, että tehdään vain tarpeelliset toimenpiteet ja teokseen lisätyt uudet materiaalit voidaan myöhemmin helposti löytää ja poistaa. Ennen vanhaan korjaaminen on usein ollut kovakouraisempaa. Teoksia saatettiin esimerkiksi korjata vahalla, joka kiinnitettiin silitysraudalla sulattamalla. Lopputuloksena usein oli, että maalipinta menetti elävyyttään.
Kokeileva Schjerfbeck
Schjerfbeckin erityisyys taiteilijana näkyy Johteen mielestä myös alkukauden töissä. Vaikka ne on tehty perinteisemmällä tavalla, taiteilija on käyttänyt niissä edistyksellisiä maalaustekniikoita, kuten palettiveistä.
– Schjerfbeck on kaikesta päätellen ollut kokeileva sekä innovatiivinen ja ottanut ulkomailta uusia vaikutteita. Omana aikanaan hän sai kritiikkiä aiheistaan sekä tekniikastaan, jota pidettiin keskeneräisenä, mutta nykyihmisen silmiin teokset vaikuttavat rennoilta ja maalipinnat kauniilta.
Toipilaan on tarkoitus valmistua ensi vuoden alkuun mennessä Ateneumin uuteen kokoelmanäyttelyyn.
Taulun konservointi on rahoitettu kansalaiskeräyksellä. Johde arvioi, että ilman keräystä maalausta ei pystyttäisi tutkimaan ja konservoimaan yhtä perusteellisesti.
– Työmme on normaalioloissa kiireistä. Teoksia tulee ja menee nopeasti, eikä niihin ehdi keskittyä syvällisesti. Keräyksen ansiosta tilalleni on palkattu uusi ihminen, joten voin keskittyä Toipilaaseen.
Ruokolahden eukot seuraavaksi
Kansallisgalleria on saanut keräyksillä kokoon jo kymmeniä tuhansia euroja. Ennen Toipilasta on konservoitu toinen Schjerfbeckin teos, Pikkusiskoaan ruokkiva poika (1881). Työ on lähes kehystystä vaille valmis.
Parhaillaan kerätään rahaa Albert Edelfeltin yhden pääteoksen, Ruokolahden eukkoja kirkonmäellä -maalauksen (1887) konservointiin.
Toipilas oli ensimmäinen keräyskohde keväällä 2020. Se otettiin työn alle kuitenkin vasta Ateneumin remontin aikaan, jolloin teosta ei muutenkaan pääsisi katsomaan. Museo avataan uudestaan alkuvuonna 2023.
– Konservaattorit ovat myös tehneet toivelistoja teoksista, joita pitäisi kunnostaa. Mukana on esimerkiksi useita Akseli Gallen-Kallelan töitä, kertoo Kansallisgallerian varainhankinnasta vastaava Jutta Jaakkola.
Hänen mukaansa lahjoitusten merkitys kasvaa, kun esimerkiksi Veikkauksen voittovaroista saatava rahoitus on laskussa.