Yhdysvaltojen entinen Suomen-suurlähettiläs Bruce Oreck on jo pitkään suunnitellut, miltä Vallilan Konepaja hänen unelmissaan näyttäisi. Kiinteistön ostamisesta kiinnostunut Oreck on myös neuvotellut VR:n kanssa kaupoista pitkään, mutta kilpaileva tarjous uhkaa kaataa yhdysvaltalaismiehen haaveet.
Yllä olevalla videolla Bruce Oreck kertoo, mitkä asiat Suomessa ovat hänen mukaansa pielessä.
Bruce Oreckin haaveissa Vallilan Konepaja tunnettaisiin myös toisella nimellä, The Train Factory.
Suomessa asuva, Yhdysvaltojen entinen Suomen-suurlähettiläs Bruce Oreck on jo jonkin aikaa suunnitellut ostavansa VR:n omistuksessa olevan, Vallilassa sijaitsevan Konepajan ja perustavansa sinne liiketoimintaprojektin.
Entisen suurlähettilään suunnitelmissa olisi käyttää Vallilan ikonista kiinteistöä kaupunkikulttuurin hyväksi ja tuoda sinne liiketilaa.
– Voisin puhua kaikista hienoista, luovista ja yritteliäistä asioista liittyen ruokakulttuuriin, tuotteisiin ja liikkeisiin ja toimistotiloihin, joita olen suunnitellut Konepajalle.
– Voisin puhua sadoista suomalaisista, jotka ovat olleet yhteydessä minuun esittääkseen mahtavia ideoitaan Konepajalle, Oreck maalailee julkaisemassaan tiedotteessa.
Antoi tarjouksen suoraan VR:n toimitusjohtajalle
Oreck kertoo kuitenkin kokeneensa karvaan pettymyksen neuvotteluissa VR:n kanssa.
Miehen mukaan hän ja VR olivat aloittaneet neuvottelut Konepajasta kesällä 2017. Neuvottelut kestivät noin pari kuukautta, jonka jälkeen myös hinnasta oli puhuttu. Oreckin suunnitelmat saivat VR:ltä vihreää valoa sekä hintalapun, joka oli Oreckin omaa tarjousta korkeampi, mutta summa, jonka mies oli valmis maksamaan.
Oreck kertoo tehneensä Konepajasta tarjouksen suoraan VR:n toimitusjohtajalle.
Oreck kertoo, että kauppa piti saattaa loppuun huhtikuun alussa, mutta maaliskuun lopussa VR ilmoitti etsivänsä korkeampaa tarjousta.
