Tänään katsoin, kuinka maailma oli tuhoutua, ja rentouduin.
Aloitin aamuni tänään mustasta jykevästä nahkatuolista, joita oli ympärilläni kaikkiaan 635 kappaletta. Tennispalatsin henkilökunta kertoi minulle, että istun Suomen suurimmassa elokuvateatterissa.
He käyttivät sanaa ”uusi” ainakin viisi kertaa selittäessään salin teknologiasta ja äänentoistosta. Upouusi, koko salin täyttävä äänentoisto alleviivasi heidän sanomansa, kun esittelypuhe jäi päälle jyränneen Tarzan-trailerin jalkoihin.
Asetin nenälle vuosi vuodelta kevyemmät 3D-lasit, joista heijastui kevyesti Exit-kyltin aggressiivinen valo, mutta jotka muuten menivät aurinkolaseista.
Ja niin alkoi ensimmäinen maksaville asiakkaille suunnattu Scape-näytös. Siinä salissa, jossa liput parhaimmillaan (tai pahimmillaan) maksavat 18,50 euroa.
Vaikka Sacpe-salin nimi jo itsessään houkutteli eskapismiin taipuvaista luonnettani saapumaan paikalle, olin aamuteeni kanssa salissa ensisijaisesti siellä nähtävän elokuvan ja nostalgiatripin takia.
Sillä pian tuota upouutta teknologiaa pääsi koettelemaan tuore Independence Day: Uusi uhka -raina.
Siitä on 20 vuotta, kun Independence Day – Maailmojen sota ilmestyi. Olin silloin nippa nappa kymmenen vanha. Silmät suurena tuijotin, kuinka ilkeiden avaruusolentojen lasersäde pyyhki kaupungin toisensa perään. Alakoululaisena en voinut ymmärtää, miksi joku halusi tappaa kaikki ihmiset.