Kommentti: Yksi sudentappo – paljon vai vähän? Susipartion ympärillä kiehuu jännite kuin lännenelokuvassa

Lopulta joutuu kiertämään kiviä, korkeita raiteita ja veden syövyttämiä syviä reikiä. Vauhti putoaa mateluksi. Ohitetaan viimeiset asumukset. Itäraja ja Venäjä häämöttävät jo edessä.

Poliisiautossa matkustavat Susi-Life -hankkeeseen palkatut virkamiehet, poliisin sisältä tehtävään hakenut vanhempi konstaapeli ja Metsähallituksesta tehtävään tullut erätarkastaja. Unelmaduunissa molemmat. Ainoat koko maassa näillä töillä. 

Miesten työpanos on ohjattu kokonaan susihankkeeseen; valvontaan, tiedon keräämiseen ja sen jakamiseen. Mutta jos muu poliisikeikka ihan kohdalle sattuu, se hoidetaan.

Haaskalle

Poliisiauto pysähtyykin kesken matkan ja toinen miehistä tulee kertomaan, että heille tuli hälytys, epäily rattijuoposta aivan lähellä. Katson tienviittaa ja siinä lukee Tippavaara. Kappas vain. 

Partio lähtee tutkimaan asiaa ja opastaa minut perään ilmestyneen maasturin mukaan. Mistä se siihen tupsahti. Autossa menee paikallisia metsästäjiä samaan osoitteeseen kuin mekin, haaskalle.

Perillä odottavat haaskan omistajat. Siirrän kameran ja mikrofonit reppuun, jalusta kainaloon ja lähdetään tarpomaan. Matka on kuitenkin helppo, metsäautotietä ja polkua. 

Talsiessa ihmettelen itsekseni, mistä tämä porukka tähän siunaantui tällä kokoonpanolla. Olin sopinut asiasta vain haaskan pitäjän kanssa. Toisaalta hyvä, että muitakin asiantuntijoita on paikalla, pohdiskelen. 

Erämaassa sana näyttää kiertävän. Ymmärrän, että kiinnostus ei kohdistu minuun ja mediaan, vaan susipartioon. Harva sitä kuuluu vielä edes tavanneen.

Haaskalla on yllättävän hiljaista, edes korpit eivät raaku varoituksiaan. Se on outoa, koska haaskalla pötköttää iso emakko. Sika on tuotu vasta hiljattain paikalle ja se on säilynyt aivan ehjänä. Ainakaan karhu, susi tai ahma ei ole käynyt paikalla evästä repimässä. Omistajalla on havainto talven aikana vain yhdestä sudesta.

Kuvaan puoli tuntia; kuvauskojua, riistakameraa, haaskaa, sikaa, betonirenkaan sisään sullottuja porsaita ja lohen perkuujätteitä. Haju on reipas, mutta ei ollenkaan sellainen kuin se pahimmillaan haaskalla on, kuvottava ja vatsaa kääntävä. Haaska on siis hyvin pidetty.

Susipartio saapuu – tunnelma on jännittynyt

Pian paikalle saapuu susipartio. Rattijuoppokeikka on alustavasti hoidettu ja nyt päästään varsinaiseen susiasiaan. Tunnelma on jäykkä. Partio esittäytyy paikalla oleville. Joku tarjoaa kättäkin, mutta sitten kaikki muistavat, että edes metsässä ei kätellä. Pientä kyräilyä.

Partio menee omistajan kanssa haaskalle. Siitä ei löydy moitittavaa. Haaska on luvallinen ja se täyttää silmämääräisesti lupaehdot. Tunnelma on silti erikoinen, koska kaikilla paikalla olijoilla on oma roolinsa. Keskustelu ei oikein etene. Riitaa ei synny, mutta puheista paistaa syvä erimielisyys susista ja varsinkin tavasta hoitaa asioita.

Paikalla olevat metsästäjät tuntevat epäluuloa Susi-Life -hankkeen valvontapartiota kohtaan. Moni metsästäjä kokee, että partio on pantu viideksi vuodeksi kyttäämään heitä viidellä miljoonalla eurolla. Partio samaistetaan suden suojelijoihin.

Sydänystävät harvassa

Metsästäjät eivät tykkää myöskään haaskanpitäjistä. Haaskat houkuttelevat yleisteorian mukaan petoja lähelle asutusta ja totuttavat ne ihmiseen. Syntyy susipelkoja, kenties kohtaamisia ja perusteet vaatia poikkeuslupia sudenkaatoon. Toisille luontokuvaus on bisnes.

Osa metsästäjistä, usein muualta tulevat, käyttävät surutta hyväksi haaskan ympäristöä, kun karhun metsästys elokuussa alkaa. Se on helppoa jahtia. Luvallista haaskaa kun saa pitää heinäkuun lopulla saakka.

Haaskanpitäjä tuntuu saaneen migreeniä myös osasta metsästäjiä, mutta ei hän löydä susipartion palkkaamisestakaan positiivista sanottavaa.

Susipartio puolestaan yrittää luoda hyvät ja toimivat suhteet joka suuntaan, mutta sydänystäviä täällä on harvassa. Valtakunnansovittelijan hommaa.

Minuun median edustajana todennäköisesti kaikki muut suhtautuvat epäluuloisesti.

Kuin lännenelokuvassa – kuka vetää ensimmäisenä?

Meitä on paikalla siis neljä erilaista porukkaa. Tilanne muistuttaa peruslänkkäriä, jossa musiikki tihenee, kamera kiertää kasvoista kasvoihin, ja kaikki odottavat kuka vetää ensimmäisenä. Ei nyt sentään.

Toimittajana on mielenkiintoista seurata kehon kieltä ja sanamuotoja haastatteluissa. Tilanne on näennäisesti rauhallinen, mutta pinnan alla kireä. Sivulauseista aina tipahtelee sanoja, jotka lopulta paljastavat mitä kukin todella ajattelee.

Susi-Life -hanke on Suomessa poikkeuksellinen viiden vuoden projekti. Susipartion lisäksi siihen on palkattu useita suunnittelijoita ja tiedottajia. Ohjausryhmä on laaja ja vaatii hallintoa. 

Susi-Life syntyi nopeasti ja täytenä yllätyksenä maaseudun asukkaille. Moni muistuttaa, että maaseudulla poliisin saaminen paikalle hädän hetkellä kestää pitkään, mutta susien perään jalkautettujen virkamiesten palkkaamiseen löytyi rahat viideksi vuodeksi.

Ymmärrettävä huoli ja perusteltu näkemys. Hanke on kuitenkin ensimmäinen laaja-alainen ja pitkäjänteinen yritys löytää ratkaisuja susikiistoihin. Viidessä vuodessa pitää myös löytyä riittävästi tietoa susikannan järkevää hoitamista varten.

Susien sietämistä

Hankkeen yksi tavoite on ”suden hyväksyttävyyden” lisääminen. Kansan suussa se on taipunut ”susien sietämiseksi”. Kysyn asiaa poliisijohtajalta. Hän väistelee sanamuotoon takertumista. Poliisi on hajuton ja mauton, ei kenenkään puolella, hän lopulta muotoilee.

Susipartion tavoitteena on estää ja paljastaa suden salametsästystä. Se on kova duuni. Selkoset ovat laajoja eikä kaksi miestä ehdi niitä tarpoa edes viidessä vuodessa. 

Ensimmäisen puolen vuoden aikana partio on paljastanut yhden salametsästysepäilyn. Kysymys on siinäkin haaskasta, laittomasta tietenkin. Sen verran poliisi raottaa, että tapauksessa epäillään ”haaskan hyödyntämistä mahdollisessa laittomassa toiminnassa”. Esitutkinta on menossa.

Mutta onko yksi tapaus paljon vai vähän? Se kuulostaa vähältä, mutta kertooko se samalla laittoman toiminnan nykytason? Toisaalta, mitä se kertoo susikannan suuruudesta? 

Puolessa vuodessa ei pidä tehdä vielä hätäisiä johtopäätöksiä. Susipartiollakaan ei ole omia näköhavaintoja sudesta puolen vuoden työrupeaman aikana. Harvalla suomalaisella on.

Susipartion työ kiinnosti laajasti ja hakijoita olikin runsaasti. Mutta ei ole helppo homma. Toinen miehistä sanoi haastattelussa, että pitäisi saada ihmiset tulemaan toimeen toistensa kanssa. Ensimmäinen talvi oli helppo, kun susista ei ollut juurikaan harmia kenellekään.