Mia Takula nousi julkisuuteen 1990-luvun turkistarhaiskusta. Ennen susia pelännyt nainen on nykyään susien puolestapuhuja, joka toivoo tuoreen Susien mailla -kirjan tuovan ihmisille lisää tietoa pelätystä lajista. Vietimme vuorokauden Takulan kanssa Etelä-Pohjanmaan Jurvan susireviirillä.
Metsänharmaa, hännikäs, hukka. Mystinen metsän kulkija, joka vaanii silmät kiiluen syksyisessä metsässä, odottaen sopivaa suupalaa saapuvaksi. Muistissa on pelottavia satuja lapsuudesta, kuten Punahilkka ja Kolme pientä porsasta. Jopa Raamatussa susi mainitaan petona.
Ei siis ihme, että 1970-luvulla suden kaadosta maksettiin palkkioksi 500 markkaa. Mia Takula pelkäsi susia kuollakseen. Lukuvalo jätettiin yöksi päälle, koska susi oli varmasti tulossa tappamaan hänet. Ainoa hyvä susi on kuollut susi, niin isoisäkin sanoi.
– Sitten kasvoin aikuiseksi, Takula naurahtaa tarpoessaan Etelä-Pohjanmaan nevalla nilkkoja myöten.
On syyskuun puoliväli, ja nukumme yön susireviirin ytimessä, umpimetsässä.
Susien jättämiä jälkiä maastossa
Tietokirjailija ja dokumentaristi, entinen "kettutyttö" Mia Takula on nukkunut yli 150 yötä susien reviireillä yrittäen hankkia ja välittää tietoa siitä, millaista susireviireillä todellisuudessa on kohuotsikoiden ja somekeskustelujen takana. Hän on kerännyt vapaaehtoisena susien ulosteita Luonnonvarakeskukselle (Luke) DNA-tutkimuksia varten. Vaikka Takula etsii jälkiä susista, hän ei aktiivisesti etsi eläimiä.
– En halua häiritä susia. En ajattele niin, että suden näkeminen itsessään kruunaisi luontokokemukseni. Luonto itsessään on kokemus, Takula veistelee ja nyppäisee hiuksistaan hirvikärpäsen.
Hirvikärpäset eivät syö kaikkia ihmisiä, mutta Takulaa ne pistävät imukärsillään. Jopa niin ikävästi, että kortisonivoide on pakattuna rinkkaan mukaan.
– Olen kai puoliksi villieläin itsekin, hän naurahtaa, mutta vakavoituu sitten katsomaan puhelinta.
Takula on tehnyt älypuhelimen maastokarttaan merkinnän, ja olemme nyt sen kohdalla. Sammalpediltä löytyy hirven pääkallo sekä leukaluu, josta erottaa kymmenen hammasta.
– Susilauma on syönyt tämän hirven heinäkuussa. Aikuiset sudet pureksivat ja syövät usein saaliin luutkin palasiksi.
Susilauma on todennäköisesti muodostunut Kurikkaan vuonna 2017. Luken mukaan Jurvan reviirin koko on noin 760 neliökilometriä. Tietoa on varsin vähän, sillä susitutkijoita on Suomessa vain kuusi, ja sen lisäksi DNA-näytteitä keräävät vapaaehtoiset. Viime vuonna Kurikan alueella liikkui tiettävästi yksitoista sutta, mutta nyt suurin osta niistä on todennäköisesti jo "muuttanut omilleen".
– Laumassa voi olla vain yksi lisääntyvä alfapari, loput ovat pentuja tai ”lapsenvahteja” eli edellisen vuoden pentuja. Susi on erittäin sosiaalinen ja perhekeskeinen eläin, joka normaalisti pariutuu eliniäksi, Takula kertoo.
Kaikki vaaran ainekset
Suomessa on todennäköisesti 30 susilaumaa. Laumojen kokonaismäärä on kasvanut vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna noin 25 prosenttia (Luke). Lumettomana aikana susista tehdään havaintoja suhteellisen vähän – jälkiä ei löydä yhtä helposti.
– Jälkiä susista on hankala löytää, ja usein karvainen ulostekasa paljastaa suden kulkeneen siitä, Takula sanoo.
Suden uloste on kuin metsänpeikon pudottama letti, niin karvainen se on. Takula merkitsee ulostekasojen sijainnin henkilökohtaiseen karttaansa. Nyt ollaan susireviirin ytimessä.
– Eikö olekin rauhallista? On vaikea kuvitella rauhallisempaa tai turvallisempaa paikkaa kuin susireviirin ydin.
Monen susireviirillä yövytyn yön jälkeen Mia Takula ei ole kertaakaan ollut peloissaan. Sitä paitsi eräälaisena turvana on usein ollut myös Takulan rescue-koira Asja. Pieni nainen ja saalistusvietin omaava koira – eikö tässä pitäisi olla kaikki vaaran ainekset susireviirillä?
– Ei todellakaan. Moderneissa kansantaruissa susi tuijottaa mummolaan matkalla olevia lapsia metsästä. Eikä susi ole todistetusti tappanut ihmistä yli 140 vuoteen Suomessa, Takula sanoo.
– Sudessa ja haissa on sikäli paljon samaa, että ihminen ei luontaisesti kuulu niiden ruokalistalle.
On jo ilta, ja teltan kattoon ropisee sade. Ulkona on säkkipimeää ja umpimetsässä olisi helppo päästää mielikuvitus laukalle. Jos nyt pelkäisi susia, omaan telttaan hipsiminen voisi jännittää. Eikö Mia Takulaa pelota?
– Kerran luulin kuulevani suden yön pimeydessä, olin umpiväsynyt ja juuri löytänyt kyseisen reviirin ytimen monine löytöineen. Tuuli kahisutti telttaa ja yliväsyneenä luulin pienen hetken kuulevani suden. Silloin pelästyin. Olen kyllä kuullut susien monesti ulvovan, Takula kertoo, ja jatkaa:
– Vuosi sitten elokuun loppupuolella kuulin, kun sudenpennuille opetettiin metsästystä. Se oli sellaista haukahtelua ja ulvahduksia, kuulosti keskustelulta. Sammutin otsalampun ja paljastui upea tähtitaivas. Se oli upea hetki, Takula muistelee.
Pelkoa metsäteillä
Susille vaarallisin eläin on ihminen. Niitä inhotaan ja salametsästetään. Siksi Mia Takula ei kerro, mistä päin Suomea näyttämänsä riistakameralla kuvatut videot susista ovat peräisin. Esimerkiksi SusiLIFE-hankkeen tutkimuskyselyn mukaan suurpedot pelottavat suomalaisia aiempaa enemmän.
Takulakin pelkää kaikista pahinta suurpetoa – ihmistä.
– Vuoden 2018 tammikuussa Snappertunassa susien reviirillä. Silloin täysin tuntematon auto blokkasi kulkumme syrjäisellä metsätiellä. Kuski kieltäytyi kaverinsa kanssa siirtymästä tieltä, ja he soittivat jotain kavereitaan paikalle, aseet näkyvästi takapenkillä leväten. Silloin pelkäsin, Takula muistelee.
Sudet herättävät pelkoa sekä tavallisten ihmisten että metsästäjien keskuudessa, eikä ihme.
Uutisia vuoden ajalta:
Suurpedot pelottavat suomalaisia aiempaa enemmän, yleisempää susireviireillä. Susia asutusten liepeillä, petokyydit alkoivat. Susi lähestyi koiranulkoiluttajaa Siikalatvalla – susille karkotusmääräys. Susi seurasi kävelyllä ollutta kotipihaan Kauhajoella ja jäi kiertelemään.
Takulan mukaan pelko ja tietämättömyys voi johtaa vihaan.
– Susia ei vihata pelkästään puheissa, vaan valitettavasti myös teoissa. Salametsästys on susien yleisin kuolinsyy Suomessa, Takula valottaa.
Suden laittomasta kaadosta voi joutua maksamaan jopa 9 100 euroa sakkoa. Pitkälle on tultu 70-luvulta, jolloin kaadosta sai rahaa. Asenteet eivät silti hevillä muutu.
Takula uskookin, että susi on vain yksi tapa projisoida oman elämän sekä yhteiskunnan ahdistuksia ja ongelmia.
– Susi on hyvä vihollinen.
Myös susiromantisointia tapahtuu.
– Lievimmillään se on susijulisteita ja myyttejä, pahimmillaan koirasusia, joita en hyväksy, Takula sanoo.
Koirasudet on nykyään määritelty haitallisiksi vieraslajeiksi ja niiden maahantuonti on kiellettyä.
Ei näy, eikä kuulu – siellä ne silti ovat
Ilta vaihtuu yöhön. Mia Takula työntää jalat makuupussiin ja kertoo, että ei myöntäisi yhtään kaatolupaa, paitsi ehkä haavoittuneelle sudelle. Ensisijaisesti Takula haluaisi, että haavoittuneet suurpedot hoidetaan kuntoon ja palautettaisiin luontoon. Näin tehdään jo muun muassa lintujen ja siilien kohdalla.
– Kaikki tekemäni pohjautuu elämän suojelemiseen. Toivon, että susiin suhtauduttaisiin kuin mihin tahansa muuhunkin villieläimeen. Ihmiskeskeinen asenne on tuonut meidät keskelle dominoefektinä etenevää planeettamme tuhoa.
Takula haluaa rohkaista luonnossa liikkujia, marjastajia, sienestäjiä sekä hiihtäjiä menemään rohkeasti susireviirille.
– Ymmärrän, että lapsia voi pelottaa. Mutta en ymmärrä sitä, että aikuinen siirtää susipelkonsa lapsiin, Takula pohtii.
Hän toivoo vakaasti, että tänään lauantaina 19.9. ilmestyvä kirja Susien mailla auttaa ihmisiä laittamaan asioita perspektiiviin ja ymmärtämään, että syytä pelkoon ei ole.
Kysyn Takulalta teltassa, voinko kuulla yöllä susien ulvovan.
– Susireviirin ytimessäkö? Toki, Takula naurahtaa.
Sateen ääni saattaa silti peittää alleen mahdolliset susien äänet, joten en toivo liikoja.
Yöllä kello 00.11 hiivin teltasta tihkusateeseen, pilkkopimeään yöhön. En ehkä kuule susia tänä yönä, mutta tiedän niiden olevan täällä jossain.