Sota terrorismia vastaan on hallinnut kansainvälistä politiikkaa ja uutisotsikoita päivälleen tasan 20 vuotta. Afganistan, Irak, Syyria, al-Qaida ja Isis ovat imeneet länsimailta valtavasti aikaa ja voimavaroja. Samaan aikaan Yhdysvaltain katse on ollut jo vuosia Kaukoidässä, missä Afganistania huomattavasti merkittävämpi historiallinen voima on purskahtanut kaikkien nähtäväksi, kirjoittaa ulkomaantoimittaja Janne Hopsu kommentissaan.
20 vuotta on ihmiselossa pitkä aika.
Ja siitä vielä 20 vuotta taakse päin. 1980-luvulla oli vielä sellainen kuin kylmä sota. Neuvostoliitto soti Afganistanissa. Yhdysvallat tuki sitä vastaan taistelleita mujahediineja. Osasta heistä tuli sittemmin talebaneja ja terroristeja. Ympyrä sulkeutui.
Syyskuussa 1981 järisyttävintä suomalaisille oli Urho Kekkosen aikakauden päättyminen. Ikuisesti virkaansa juuttuneen UKK:n höperöityminen ei syössyt Suomea Neuvostoliiton syliin, pelottelusta huolimatta. Mauno Koivisto täytti idänsuhteiden takuumiehen lapikkaat.
1981 Ronald Reaganista tuli Yhdysvaltain presidentti. Kiinassa Deng Xiaoping käynnisteli talousuudistuksiaan (hirmuhallitsija Mao Zedongin kuolemasta kulttuurivallankumouksineen oli vain viisi vuotta).
Kommunistipääministeri, kenraali Wojciech Jaruzelski julisti Puolan sotatilaan. Neuvostopanssarit olivat aiemminkin vyöryneet Varsovan liiton toverivaltioiden rajojen yli. Neuvostoliitto soti Afganistanissa.
2001 – Al-Qaidan vuosi
EU-maa Suomessa järjestettiin surulliset, Hemohesin siivittämät, hiihdon MM-kisat Lahdessa.
Neuvostoliitto oli lakannut olemasta kymmenen vuotta aiemmin. Jaruzelskin tukahduttama Puolan Solidaarisuus -liike oli osaltaan tehnyt tehtävänsä.
Kommunistinen Kiina liittyi maailman kauppajärjestöön WTO:hon, ja sai järjestettäväkseen olympialaiset Pekingissä 2008.
Mediassa elettiin vielä television kulta-aikaa. Tuli 11. syyskuuta ja "tämä ei jumaliste voi olla totta" -spektaakkelin päivä.
Al-Qaida toteutti mykistävän suoran lähetyksen terrori-iskun matkustajakoneilla Manhattanilla, ja ajoi Yhdysvallat kuluttaviin sotiin. Afganistania hallitsi vielä hetken Taleban-liike.
2021 – Afganistan vai Kiina?
Suomessa koronapandemia on nuorten sukupolvikokemus.
Jihadistinen ja äärioikeistolainen terrorismi ovat suurempi uhka nyt kuin vuosituhannen alussa. Internet on vienyt televisiolta manipuloinnin keskusnäyttämön. On ilmastonmuutos ja luontokato.
Media katsoo juuri nyt hetken New Yorkiin ja keskiseen Aasiaan. Yhdysvaltain sotaretki Afganistanissa päättyi. Taleban on taas vallassa.
Kliseillä on jälleen kerran otsikkokäyttöä. Afganistan on ”imperiumien hautausmaa”.
Neuvostoliitto nilkutti sieltä pois hävinneenä, mutta itänaapurimme oli vuonna 1989 muutenkin loppuun palanut, ja pian päätyi historian hautaan.
Britannian maailmanvaltaa ei kuitenkaan kannettu kalmistoon 1842. Yhdysvaltain globaali rooli ei sammu 2021, ellei se itse niin halua ja rappeudu jakolinjoihinsa sisältä päin.
Supervalta on riittävän suuri olemaan oppimatta virheistään, CIA:n masinoimista kaikenkarvaisista vallankaappauksista ja Washingtonin imperiaalisesta hybriksestä, josta on paraatiesimerkki Irakin sota 2003 seurauksineen.
Terrorismin varjossa Kiina nousi
Al-Qaidan iskut käynnistivät maailmanpolitikkaa kuluneen 20 vuotta dominoineen ajanjakson.
Mutta Yhdysvalloille Afganistan – Irakista puhumattakaan! – ääri-islamilaisine terrorismeineen ei ole ollut systeeminen haastaja, välttämättömyys.
Terrorismin vastaisen sodan alla on kasvanut Kiina-johtoisen Kaukoidän virta. Tämä geopoliittinen vuo ei enää tihku pintaan, se ryöppyää esillä kevättulvan lailla.
Afganistan ei tosiaankaan ole vain historian alaviite, mutta siitä ei ole Kiinan veroiseksi historian jokisuiston syvämuokkaajaksi.
Kiinasta työstää tuota deltaa täyttä häkää, koska sillä on halua, kykyä ja ainakin toistaiseksi kärsivällisyyttä yrittää toteuttaa visiotaan maailmanhistoriallisesta roolistaan.
Nöyryyttävä Afganistanista lähtö kirvelee yhdysvaltalaisia al-Qaidan massamurhan muistopäivänä. Suurvallat eivät mieluusti myönnä saaneensa opetusta pienemmiltään.
Mutta moni yhdysvaltalainen oli jo vuosia valmis jättämään Afganistanin pölyt, myös Joe Biden. Moni Atlantin takana pitää Kiinaa suurimpana uhkana. Washingtonin huoli kohdistuu sinne – huomio, Eurooppa!.
Yhdysvalloille – ja Euroopalle – Kiina on välttämättömyys. Kommunistipuolueen tiukasti johtama valtio on systeeminen haastaja epätäydelliselle, mutta silti toimivalle liberaalille länsimaiselle demokratialle, samaan aikaan kun olemme sen kanssa taloudellisesti irtikytkeytymättömissä.
Länsi meni Afganistaniin ja Kiinaan. Kiina on jo tullut meille niemiin ja notkelmiin.
Mitä on edessä 2041?
Al-Qaida tai vastaava nimike hyvinkin kummittelee ja terrorisoi. Teknologian läpitunkevuudesta ei uskalla sanoa mitään. Ilmasto on jatkanut lämpenemistään, eläin- ja kasvilajien kato tuhoutuvine elinympäristöineen pahenee.
Vaikka seuraavat 20 vuotta on ihmiselle pitkä aika, Kiina edelleen muokkaa väkevästi ja ohittamattomasti historiaa. Lännen on pidettävä huoli, että mekin olemme työkalujen varressa.
Loputonta keskustelua käydään siitä, merkitsevätkö historiassa suuret linjat, kaaret, syklit ja rakenteet. Vai yksilöiden toimet, päätökset tai niiden tekemättä jättämiset. Tai puhdas sattuma tai sattumien yhteensattumat. Tai kaikki nämä.
Ainakin sekava on historian käsikirjoitus, näytelmänä kenenkään mahdotonta hallita. Siksi seuraavan päivän edessä on aina vähintään harso.
Sankarista narriksi 20 vuodessa
Historian tarinallisuus luo omat sankarinsa ja narrinsa - joskus samassa hahmossa. Traaginen ja koominen vaihtelevat.
Oikealla hetkellä moraalisesti oikein, päättäväisesti ja myötäeläen toiminut yksilö voi toimia aikakauden tai tapahtuman symbolina, vaikkei muuttaisi historian ”kulkua”.
Matkassa sankarista antisankariksi voi mennä pitkä aika, vaikka sitten tuo 20 vuotta. Tässä lopuksi, yksi esimerkki liittyy al-Qaidan terrori-iskuihin päivälleen 20 vuotta sitten.
New Yorkissa World Trade Centerin raunioilla silloinen pormestari Rudy Giuliani esiintyi päättäväisenä ja luotettavana johtajana. Giuliani sai Time-aikakauslehden Vuoden henkilö -kansikuvatittelin, ja hieman myöhemmin ritarin arvon Englannin kuningattarelta.
Viime vuonna samainen Giuliani, joskus humalassa, kerran ehkä hiusväri poskea pitkin valuen, häpäisi itsensä nöyristelemällä mafiapomon mentaliteetilla toimivaa Donald Trumpia tämän päättömissä yrityksissä kumota presidentinvaalien tulos.
20 vuotta ei kohdellut Guliania hyvin - mutta hän muistuttaa meitä arvojen, halujen, vaateiden ja houkutusten verkossa rimpuilevasta ihmisestä historiassa. Tässä Kiina ei ole välttämättömyys.