Kommentti: Viljelijät ajettiin karsinan nurkkaan

Vuosi sitten maaliskuussa 700 traktoria ja 5 000 viljelijää vyöryi Helsinkiin. Suurmarssista jäi monille hyvä fiilis. Suomalaisen ruuan tuottajille satoi kannustusta ja kiitosta.

Paheksuntaa ei kuulunut. Monille poliitikoille oli tärkeää näyttää tilaisuudessa naamansa ja kehua tuottajia. Yhtä sun toista luvattiin, mutta huuma kesti vain hetken.

On palattu ankaraan arkeen ja maatalousyrittäjät ovat entistä vaikeammassa tilanteessa.

Tiedot tiloilta ovat karuja; ylivelkaantumista, konkursseja, loppuunpalamista, avioeroja, sairastumisia ja jopa itsemurhia. Moni viljelijä kerta kaikkiaan uupuu työnsä ääreen, rukkaset tippuvat kädestä.

Maataloutta rienataan ja pilkataan, pidetään vitsin aiheena.

Miten tässä näin kävi?

Traktorimarssilla tuotiin esiin suomalaista yrittäjyyttä ja työpaikkojen säilymistä elintarvikeketjussa. Viljelijät ovat katkeria, kun kannustuspuheiden jälkeen ulkomaisen ruuan tuonti näyttää vain kasvavan. On mentykin toiseen suuntaan mihin yhdessä pyrittiin.

Kuluttajat ymmärtävät, mutta se ei näy tuottajan kukkarossa. Sanotaan, että kuluttaja tekee valinnat, mutta kauppaketjut tarjoilevat sen mistä valita. Ja muistavat kertoa, että hintaa on halpuutettu.

"Rahat loppu, ylivelat niskassa"

Traktorimarssin jälkeen Maataloustuottajien eläkelaitos Mela sai miljoonan euron rahoituksen maatalousyrittäjien hyvinvoinnin parantamiseen. Melan Välitä viljelijästä -projekti saatiin käyntiin tämän vuoden alussa. Lähes jokaisessa maakunnassa on lisäksi joku oma hanke tai projekti.

Tähän mennessä noin 150 maatalousyrittäjää on saanut 500 euron suuruisen ostopalvelusitoumuksen, jolla voi hakea sellaista ammattiapua jota eniten tarvitsee.

Melan rahoitus riittää reilun tuhannen viljelijän tarpeisiin. Tai ei se tietenkään riitä mihinkään. Viisisatasella ei saa kummoistakaan palvelua psykoterapeutilta, rahoitusalan ammattilaiselta, psykologilta tai parisuhdeneuvojalta.

Tiedot kentältä kertovat, että joku on saanut rahalla keskusteluapua ammattiauttajan kanssa pari kertaa, toinen paikkakunnasta ja palveluntuottajasta riippuen viisi kertaa.

Karkeasti puolet sitoumuksista on käytetty taloudellisen tilanteen kartoitukseen ja ratkaisujen hakuun, kun rahat on loppu, ylivelat niskassa, äkäinen pankki ovella tai velkasaneeraus edessä.

Toinen puoli sitoumuksista on mennyt henkiseen hyvinvointiin. Käytännössä keskusteluihin eri terapeuttien kanssa.

Palkka erilaisina tukina

Pieni voucher on kuitenkin jotain. Se on tunnustus yhteiskunnalta, että apua tarvitaan.

Mutta tätäkin tukea kuulemma irvaillaan ja pilkataan tukiaisiksi. Aika hervotonta.

Maataloustuottajille suomen kielen viheliäisin sana onkin tuki, tuet, tukiaiset. Ne perustuvat historiaan, menneeseen aikaan.

On surkeaa kuunnella, kun joku saarnaa tukiaisista ja yhteiskunnan eläteistä täysin tietämättömänä eurooppalaisesta maatalousjärjestelmästä. Ei ymmärretä, että maanviljelijän palkka tulee suurelta osin erilaisina tukina. Duunarin ansiota nimitetään palkaksi, viljelijän ansion nimi on joku tuki.

Jokainen viljelijä ottaisi tuen sijaan palkkaa tuotteistaan, mutta kun se ei ole yhteismarkkinoilla mahdollista. Jokaisessa maassa maataloutta on jotenkin tuettava, muuten loppuu leipä parjaajankin pöydästä.

Maatalousyrittäjien ja heidän edunvalvojiensa olisikin lopetettava kaikenlaisesta tuesta puhuminen. Pitäisi lobata ja brändätä uusi termi. Eihän se lopettaisi parjaamista, mutta vähentäisi vähitellen.

Tilannetta pidetään nyt pahempana kuin 1990-luvun lamassa. Silloin olivat lisämausteena hirmukorot, nyt koventuneet asenteet. Välittäminen ei ole muodissa.