Kommentti: Trumpin sekoittama länsi kokoaa rivejä Münchenin turvakokouksessa

Tasan kymmenen vuotta sitten Venäjän presidentti Vladimir Putin luki madon luvut Münchenin turvallisuuskokouksessa. Berliinin muurin murtumiseen huipentunut ja siitä jatkunut liennytys oli tullut tiensä päähän. Ei veitsellä leikaten, mutta kuitenkin.

Juttu jatkuu videon jälkeen.

Käynnissä olevaa ulkopolitiikan superviikkoa puitiin torstaina Huomenta Suomessa. Katso keskustelu videolta!

Viime vuodet Putin on toteuttanut näitä aggressiivisia linjauksiaan suoraviivaisesti ja johdonmukaisesti. Länsi on Yhdysvaltain johdolla katsellut niin Ukrainassa kuin Syyriassakin Kremlin operointia avuttomana sivusta.

Eikä Putinin linja juuri näytä muuttuvan. Päinvastoin. Liennytys loittonee yhä kaueammaksi ja turvallisuustilanne muuttuu kireämmäksi. Joskus lyhyin, joskus pitkin loikkauksin.

Tähän asti tiedettiin, että tuo niin kutsuttu länsi on kaikesta avuttomuudesta huolimatta kuitenkin olemassa. Nyt, kymmenen vuotta Putinin puheen jälkeen tuntuu, että ei.

Syy löytyy Washingtonista. Yhdysvaltain uuden presidentin Donald Trumpin ja hänen hallintonsa ulko- ja turvallisuuspolitiikka on kuin sakea sumu, jossa ei näe edes omaa ojennettua kättään. Trump itse haparoi tänään tätä ja ministerit tai avustajat todistavat huomenna toista. Samaan aikaan maan tiedusteluviranomaiset sotkevat soppaa omilla paljastuksillaan.

Seuraukset ovat huolestuttavia. Putinin yliote vahvistuu. Vääjäämättä.

Trumpin ministerien aloitus toiveikas

Moni haluaa Münchenin tämänvuotisessa turvallisuuskokouksessa varmasti korostaa, että parempaan päin ollaan menossa. Miksi? Siksi, että esimerkiksi USA:n uuden ulkoministerin Rex Tillersonin tuoreissa lausunnoissa on ollut lupaavia vivahteita.

Bonnin G20-kokouksessa öljypomosta USA:n ylimmäksi diplomaatiksi noussut Tillerson korosti venäläiselle virkaveljelleen Sergei Lavroville, että Minskin sopimus pitäisi panna Ukrainassa viipymättä täytäntöön. Putinin ”ystäväksi” leimattu Tillerson ei antanut pienintäkään viitettä mistään USA:n ja Venäjän kahdenvälisestä ”diilistä”, jossa sovitaan Ukrainasta, ydinaseista ja kaupallisista suhteista yli Euroopan. Se herätti toivoa.

Myös Trumpin puolustusministeri James Mattis on ollut kohtuullisen johdonmukainen. Hän pitää Venäjää keskeisenä uhkana ja lupaa USA:n sitoutuvan Nato-yhteistyöhön, kunhan muut lisäävät puolustuspanostuksiaan merkittävästi. Ehto on ymmärrettävä ja se on myös Euroopassa ymmärretty.

Jyrääkö Trump omansakin?

Samaan aikaan pitää kuitenkin kysyä, seisooko Trump itse näiden perinteistä lännen linjaa noudatelleiden kannanottojen takana? Vai haluaako Valkoisen talon päällikkö sittenkin ohittaa ministerinsä ja sorvata omia lehmänkauppojaan Putinin kanssa.

Tai entä, jos Trump meneekin oikealta ohi ja lähtee aggressiivisesti kalistelemaan aseita ja provosoimaan Putinia? Sekin on mahdollista. Tuntuu, että kaikki on.

Kremlin isäntä testaa nyt joka tapauksessa, miten Trumpin hermot kestävät. Putin rikkoo tietoisesti vanhoja ydinasesopimuksia, lähettää hävittäjiä ärsyttämään vastapuolta ja nostaa valmiutta Naton itärajalla.

Rohkenen ennustaa, että Müncheniin kokoontuvat maailman johtajat, presidentti Sauli Niinistö muiden mukana, eivät pääse alkua pidemmälle yrittäessään selvittää, mihin suuntaan USA:n ja Venäjän suhteet kehittyvät Trumpin valtakaudella. Selvittäminen on hankalaa, koska Trump ja hänen aseenkantajansa eivät itsekään tunnu tietävän.

Eli USA-vetoisen lännen ulko- ja turvallisuuspoliittinen tulevaisuus pysyy sumun peitossa vielä pitkään.

Tässä tilanteessa voi pohtia, miksi Suomen tuoreessa puolustusselonteossa alleviivataan nimenomaan Yhdysvaltoja yhteistyökumppanina? Miten paljon Trumpin USA:ta kiinnostaa yhteistyö Suomen kaltaisen lilliputin kanssa? Ajattellaanko meillä, että ilmoitetut lisäpanostukset lisäävät maamme puolustuspoliittista ”sex appealia” Washingtonin silmissä.

Juuri nyt presidentti Niinistön hellimä EU:n oman puolustuksen kehittäminen tuntuisi sopivammalta ja selkeämmältä johtotähdeltä.

Trumpilaisessa maailmassa Suomen kaltaisten pienten EU-maiden etu on, että suuret, Saksa etunenässä, puhaltavat Euroopassa entistä väkevämmin yhteen hiileen. Ja että Britannia pidetään näissä kinkereissä mukana Brexitistä huolimatta.