Tuore Nato- ja ulkorajamaa Suomi joutuu melkoiseen miinakenttään, jos Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Venäjän presidentti Vladimir Putin ovat keskenään niin hyvää pataa, kuin miltä nyt näyttää, kirjoittaa politiikan toimittaja Vesa Kallionpää kommentissaan.
Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump tuntuu seonneen lopullisesti.
Viime päivien kommenteissaan Trump on syyttänyt Ukrainaa siitä, että Venäjä hyökkäsi maahan ja aloitti siellä julman sodan. Ukrainan presidentti Volodomyr Zelenskyitä Trump on haukkunut diktaattoriksi ja epäonnistuneeksi koomikoksi, jonka kannatus ukrainalaisten keskuudessa on vaivaiset neljä prosenttia.
Jos taustalla on Trumpin kauna Zelenskyille siitä, ettei Trump hänen avullaan aikoinaan saanut kilpakumppaninsa Joe Bidenin Hunter-poikaa nalkkiin Trumpin esittämien väärinkäytösepäilyjen takia, niin sitä pahempaa se on Trumpin harkintakyvyn arvioinnin kannalta.
Trump näyttää olevan todellisuudesta vaarallisen tietämätön tai täysin kritiikitön lähipiirinsä Venäjä-kuiskaajien valheille. Tai sitten maailman vahvimman valtion päämies tekee kaiken tämän tarkoituksella, mikä voi olla vielä vaarallisempaa kuin pölhöpopulistinen puheenparsi.
Trumpin tarkoituksena tuskin kuitenkaan on hallavan hiusmuotinsa markkinointi globaaliksi megatrendiksi, vaikka jo tähän mennessä monen vastuuta kantavan päättäjän tukka on noussut yhtä pystyyn kuin mitä uskomattomimpia lausuntoja suoltavalla Trumpilla.
Trumpin mumina on samalla kaventanut länsipäättäjien sananvapautta, kun kukaan ei oikein osaa vastata USA:n presidentin huimiin avauksiin muuten kuin perinteisellä jargonilla valtioiden itsemääräämisoikeudesta ja yhtenäisyyden tarpeesta.
Puheillaan Ukrainasta, Gazasta, Yhdysvaltain Nato-sitoutumisesta Euroopassa, Grönlannin pakko-ottamisesta ja ties mistä Trump luo valtavaa epävarmuutta koko kansainväliseen poliittiseen ja turvallisuusjärjestelmään.
Tähän asti hylkiönä pidetty sotalordi Vladimir Putin hykertelee tyytyväisenä, mutta muun muassa päätöksentekokriisissä pyristelevä EU ja suurin osa Euroopan maista on tilanteesta huolissaan tai jopa kauhuissaan. Myös Suomi on nyt hankalassa raossa.
Trump ajaa Suomea miinakenttään
Trumpin rymistely herättää huolta myös Suomessa, vaikka ääneen sitä ei tietysti kukaan halua sanoa. Suomi puolustaa Ukrainan tukea ja yrittää seisoa eurooppalaisten arvojen takana, mutta samaan aikaan pitää pelata useampaa peliä.
Suomi on juuri liittynyt Natoon ja sulautumisprosessi on vielä osin kesken. Suomen uusi puolustusratkaisu pohjautuu oman puolustuksen lisäksi nyt vahvasti myös Naton viidennen artiklan lupaaman avun varaan. Ilman Yhdysvaltojen täyttä tukea Naton pelote on kuitenkin vain varjo entisestään.
Suomi sai onnekseen neuvoteltua myös kahdenvälisen DCA-sotilasyhteistyösopimuksen Yhdysvaltojen kanssa ennen Trumpin irtipääsyä. DCA-sopimuksen käytännön täytäntöönpano on kuitenkin vielä alkuvaiheessa.
Tosiasia on, että Suomen turvallisuuden kannalta Yhdysvallat on aivan keskeinen tekijä niin Naton kuin DCA-sopimuksenkin kautta.
Artikkeli jatkuu videon jälkeen.
27:00
Tuore Nato- ja ulkorajamaa Suomi joutuu melkoiseen miinakenttään, jos Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Venäjän presidentti Vladimir Putin ovat keskenään niin hyvää pataa, kuin miltä nyt näyttää.
Vanha manner on hätää kärsimässä, kun pietarilainen katupoika ja newyorkilainen kultalusikkagrynderi veljeilevät.
Sama huoli koskee kaikkia Euroopan Nato-maita, mikä osaltaan saattaa selittää päättäjien hämmennystä ja pidättyväisyyttä Trumpin temppuilun edessä. Kaikki toivovat vielä parasta ja yrittävät uskotella itselleen, että Trumpin tähänastiset puheet ovat enemmän retoriikkaa kuin käytännön tekoja.
Päivä päivältä totuuden hetki kuitenkin lähestyy. Haluttiinpa sitä tai ei.
Heitetäänkö Ukraina susille, jotta oma nahka säästyy?
Trumpin tunkkaisen uhkaavaksi sekoittama ilma on täynnä erilaisia arveluja ja teorioita. Trumpin arvellaan pelaavan Venäjän kautta Kiinaa vastaan, Trumpin arvellaan painostavan Euroopan Nato-maita lisäämään puolustusmenojaan, Trumpin arvellaan olevan Putinin pihtiotteessa arkaluontoisen paljastusmateriaalin takia ja niin edelleen.
Helsingin Sanomat kertoi europarlamentaarikko Mika Aaltolan (kok.) kuulleen useista Nato- ja EU-lähteistä, että Yhdysvallat antaa Euroopalle kolme viikkoa aikaa suostua Ukrainan rauhanehtoihin – jopa antautumiseen – tai Yhdysvallat vetäytyy Euroopasta.
Jos tilanne on tämä, niin tukka ei ole turhaan pystyssä sen paremmin Ukrainan kuin Euroopankaan päättäjillä. Jos Trump pakottaa heittämään Ukrainan susille ja Euroopan avaamaan suojattoman vatsapuolensa Venäjän karhulle, niin siinä ei Euroopan hienoista periaatteista jää jäljelle kuin nipuittain joutavia julistuksia.
Lue myös: Mika Aaltola väittää USA:n antaneen Euroopalle kolme viikkoa aikaa – Petteri Orpo tyrmää
Sekoilua ylemmällä levelillä vai meneekö peli oikeasti uusiksi?
Ei ihme, että EU-komissaari Henna Virkkunen (kok.) sanoo Euroopan olevan suurimmassa vaarassa sitten toisen maailmansodan. Trump tosin jo puhui kolmannestakin maailmansodasta, mutta lupasi samalla rehvakkaasti estää sen.
Euroopassa on johtajuus hukassa ja Yhdysvaltojen uhkailujen vuoksi myös turvallisuuspolitiikka vaarassa vanhentua käsiin. Euroopan puolustuksen ja puolustusteollisuuden vahvistamisesta on puhuttu kolme vuotta, mutta kovin vähän on saatu aikaan.
Nykyinen EU-puheenjohtajamaa Portugali yhdessä naapurinsa Espanjan kanssa ovat yksiä pahimpia varustelumenojen alisuorittajia jopa Naton nykyisellä 2 prosentin vaatimustasolla.
Edes Suomen vaatimaa EU-huippukokousta ei saada kutsuttua kokoon, kun pelkona on, ettei yhteistä näkemystä saada aikaan.
Kaiken yllä leijuu epävarmuus Trumpin lopullisista tarkoitusperistä ja uhkailujen vakavuudesta. Sama ongelma tuntuu vaivaavan myös Yhdysvaltojen puolueita ja päätöksentekoelimiä. Hiljaisuus Trumpin maailman ympärillä on korvia huumaava.
Yhdysvaltain presidentillä on paljon valtaa ja Trump on henkilönä arvaamaton. Varovaisuus, pelko ja ihmetys huokuvat katsomosta. Onko Trumpin toinen tuotantokausi sekoilua ylemmällä levelillä vai meneekö maailmanpolitiikan peli oikeasti uusiksi?
Ei käy kateeksi Euroopan päättäjiä nyt. Järjellä tosin voisi kuvitella, ettei Naton heikentäminen ja Euroopan kurmuutus olisi myöskään Yhdysvaltojen etu. Mutta voiko tässä enää järkeen luottaa?
Katsomossa jännitetään mihin kaikki päättyy
Eturivissä Vladimir Putin kätyreineen popsii popcornia ja toivoo omalta kannaltaan onnellista loppua. Tosin huonoimmassakin tapauksessa itäkatsomossa voi nauttia syntyneestä hämmennyksestä ja toivoa sen vaikuttaneen myös Ukrainan tukeen ja taistelumoraaliin.
Takarivissä Euroopan maat hälisevät kriisiryhmissään ja yrittävät löytää white papereistaan jotain kättä pidempää. Ja kaikki toivovat – myös Suomi – että jollain ihmeen kummalla pystyttäisiin turvaamaan sekä Euroopan yhteinen että oma etu.
Välissä Ukraina jatkaa taisteluaan venäläisiä ja korealaisia hyökkääjiä vastaan. Siviilit kärsivät umpimähkäiskuista. Kaiken sen keskellä maa ja sen kansa pelkäävät pahinta ja toivovat parasta.
Auttaisikohan, jos pyydettäisiin Joulupukkia soittamaan Napapiiriltä suoraan Trumpille? Pukkihan voisi luvata Trumpille lahjaksi vaikka Nobelin rauhanpalkinnon, jos hän suostuisi lopettamaan rauhanideoinnin ja siitä kommentoinnin edes siihen asti, että jo tähän mennessä annetut kommentit ehdittäisiin tulkita ja tilkitä.
Toisaalta ei tähän revohkaan Joulupukkia kannata sotkea. Pitäähän maailmassa sentään myös tulevaisuudessa olla jotain, mihin voi luottaa.