Kommentti: Miksi Pencen tuomia Trumpin viestejä ei kuulla Trumpilta itseltään?

Varapresidentti Mike Pence puhui Münchenin turvallisuuskokouksessa muutamassa minuutissa enemmän järkeä kuin Valkoisen talon isäntä on puhunut koko lyhyen virkakautensa aikana, kirjoittaa MTV Uutisten Saksan-kirjeenvaihtaja Tapio Nurminen. 

Jos varapresidentti Mike Pence ja puolustusministeri James Mattis saavat päättää, USA:n ja Euroopan yhteistyö jatkuu horjumatta kaikilla foorumeilla - ennen muuta tietysti Natossa. Erityisesti Pence käytti paljon aikaa ja kaikki angloamerikkalaisen retorisen tradition parhaat kilkkeet vakuuttaakseen eurooppalaiset liittolaiset Münchenissä.

Varapresidentin viestit, presidentin nimissä, kuten Pence itse alleviivasi, olivat yksiselitteisiä: Venäjän kanssa ei venkoilla Ukrainassa, Nato on ja pysyy sekä tärkeänä että tarpeellisena, Eurooppaa ja Yhdysvaltoja yhdistävät samat arvot, USA on kiitollinen Euroopan panostuksista terrorismin vastaisessa taistelussa ja sitä rataa.

Myös Pence palasi väkevästi Nato-maiden puolustusmenojen kasvattamiseen ja oli tässä suhteessa ehdoton. Münchenissä on kuitenkin käynyt selväksi, että Eurooppa aikoo Saksan johdolla vastata huutoon. Tästä tuskin sittenkään syntyy perustavaa riitaa.

Kaikesta hyvästä ja lupaavasta huolimatta paino on sanalla jos. Ehkä ei ole syytä epäillä, saavatko Pence ja Mattis päättää. Taatusti saavat. Enemmän pitää pelätä, että presidentti Trump sotkee myös jatkossa järkevää ja johdonmukaista päätöksentekoa arvaamattomilla siirroillaan.

Pence puhui Münchenissä kuin maailman vahvimman valtion varapresidentin kuuluu puhua. Trump puolestaan on kaahottanut kotikentillään viime viikolla kuin pahimmat ja häiriintyneimmät kaalimaiden diktaattorit konsanaan.

Münchenin turvallisuuskokouksen käytävillä liikkui paljon eurooppalaisia ja amerikkalaisia turvallisuuspolitiikan vaikuttajia, jotka vakuuttavat, että Trump kuuntelee Penceä herkällä korvalla. Vähintään yhtä moni sanoo kuitenkin olevansa varma, että Trump itse määrää Trumpin tahdin. Ja että ainoa todella vaikutusvaltainen neuvonantaja on Steve Bannon - "kävelevä neutronipommi", kuten eräs saksalainen USA-tuntija letkautti käytäväkeskustelussa.

Eli Trumpin hallinnolla on edelleen paljon tehtävää kansainvälisen uskottavuuden lunastamisessa.

Varapresidentti Pence ja puolustusministeri Mattis pystyvät varmasti tasoittamaan tietä. Mutta vakuuttavaksi Trumpin ulko- ja turvallisuuspolitiikka muuttuu vasta, kun Trump itse sanoo johdonmukaisesti samaa, mitä Trumpin nimissä sanotaan. 

Lue myös:

    Uusimmat