Antti Törmäsellä on ollut päävalmentajana kolme kautta aikaa kehittää SM-liigaseura HIFK:n toimintaa. HIFK on kuitenkin polkenut tuon ajan pitkälti paikoillaan.
HIFK:n pelaajat ovat puhuneet saamistaan runsaista vapauksista, ja ne ovat näkyneet joukkueen pelissä.
Törmäsen filosofiaan on kuulunut kiinteästi yllätysmomentin hakeminen. Törmänen on halunnut joukkueensa olevan kameleonttimaisen arvaamaton, kun peli on varioitunut pelaajien improvisoinnin mukaan vaihdosta toiseen.
Tästä on seurannut loistavien yksittäisten kanintaikomis-briljeerausten ohella ajatuksen viiveitä. HIFK-pelaajat ovat joutuneet miettimään ratkaisuja selkäytimestä operoivia vastustajiaan kauemmin.
Viime vuoden tapaan HIFK alkoi kiristää taktista otettaan vasta kevätkaudella. HIFK alkoi rytmittämään peliä toistuvasti viivelähdöillä ja pyrki kontrolliin. HIFK lähti välierissä Tapparaa vastaan mukaan shakkimaisen rauhalliseen kiekotteluun, mistä Tappara suorastaan nautti.
HIFK paransi pitkin sarjaa, mutta liikkeiden ajoitukset heittelivät hyökkäyksiinlähdöissä vastustajaan suhteutettuna liikaa. Tappara nousi tiiviillä pelaajapakalla monet syöttösuunnat auki, mutta HIFK:n viisikot hajoilivat useammin epärytmiin.
HIFK:lla ei ollut syöttöketjujenkaan kautta toisteisia malleja Tapparan teräksisen keskialueen ohjauspelin murtamiseksi. Helsinkiläiset joutuivat turvautumaan päätykiekkoihin, joita Tappara-puolustajat pystyivät ennakoivasti siivoamaan.
HIFK:n hapuilussa näkyi pelitavallisten toistojen vähäisyys.
Millaisen prosessin HIFK haluaa luoda?
Siinä missä Tappara on vuosien ajan jauhanut kristallinkirkkaan identiteettinsä mukaisesti, HIFK on yrittänyt iskeä vasta kevääksi. Törmänen on samalla jättänyt ehdoin tahdoin maksimoimatta menestymisen todennäköisyyksiä.
Viime kauden runkosarjan voitto ja SM-hopea olivat toki kelpo saavutuksia, mutta vastaavien meriittien täytyy HIFK:n ylivoimaisilla resursseilla ollakin vaatimuksena. Viime sesonki jäi silti lähinnä suonenvedoksi, kun mietitään Törmäsen kahta muuta HIFK-kautta.
Toissa kaudella Törmänen luotsasi HIFK:n vasta seitsemänneksi, ja tällä sesongilla runkosarjassa heltisi suurimmalla pelaajabudjetilla ala-arvoinen yhdeksäs sija.
HIFK paikkasi tänä keväänä pudotuspeleissä, mutta pronssiottelu ei ollut sitä, mitä seura itsekään tältä kaudelta haki.
Tappara näytti välierissä, että HIFK:lla on paljon matkaa SM-liigan kärjen kyytiin. Tylyin pelillinen selkäsauna tuli sarjan neljännessä ottelussa, kun HIFK ei saanut luotua ykkössektorista yhtä ainuttakaan laukausta.
Suunta hukassa
HIFK:lla ei ole ollut Törmäsen alaisuudessa mitään esteitä luoda Tapparan kaltaista tasaisesti jauhavaa prosessia: muovata pelitavallinen identiteetti (olisi se sitten nopeiden kääntöjen peliä tai kirvesrintojen tapaista monirytmistä kiekkokontrollilätkää, jossa pelaajat opetetaan tunnistamaan tilanteita eikä hyökätä juuri koskaan alivoimaisena) ja kehittää sitä pitkäjänteisesti.
Törmänen ei ole edes yrittänyt luoda sellaista.
Hän on sen sijaan leikkinyt löyhällä valmennusotteellaan tulella. HIFK on keväällä vasta opetellut yhteistoimintaansa, mikä iski tänäkin vuonna huippuunsa viritettyä Tapparaa vastaan näpeille.
HIFK on alisuorittanut rautaiseen pelaajamateriaaliinsa nähden, ja profiilipelaajisto on ollut tyytymätön päivittäiseen vaatimustasoon. Kolmen kauden jälkeen on vaikea keksiä mitään HIFK:n ja Törmäsen yhteiselon jatkumista puoltavaa tekijää.
Oleellisin kysymys kuuluu: mitä HIFK haluaa ylipäätään olla? Millaisen prosessin se haluaa luoda, vai onko pelillisellä jatkumolla HIFK:lle aidosti väliä?
Olisiko pelinopeaa ja paineistavaa jääkiekkoa TPS:ssä peluuttaneen ja uskottavuuden turkulaiseen pääsarjakiekkoon palauttaneen Ari-Pekka Selinin aika? MTV Sport on aiemmin uutisoinut, että TPS:stä vapautunut Selin on vahva ehdokas HIFK:n päävalmentajaksi. Urheilulehden mukaan helsinkiläisillä olisi ensi kaudesta päävalmentajasopimus voimassa sekä Törmäsen että Selinin kanssa.
Siinä tilanteessa ihmetyttäisi, jos HIFK ei purkaisi nimenomaan Törmäsen sopimusta.