Antti Törmäsellä on ollut päävalmentajana kolme kautta aikaa kehittää SM-liigaseura HIFK:n toimintaa. HIFK on kuitenkin polkenut tuon ajan pitkälti paikoillaan.
HIFK:n pelaajat ovat puhuneet saamistaan runsaista vapauksista, ja ne ovat näkyneet joukkueen pelissä.
Törmäsen filosofiaan on kuulunut kiinteästi yllätysmomentin hakeminen. Törmänen on halunnut joukkueensa olevan kameleonttimaisen arvaamaton, kun peli on varioitunut pelaajien improvisoinnin mukaan vaihdosta toiseen.
Tästä on seurannut loistavien yksittäisten kanintaikomis-briljeerausten ohella ajatuksen viiveitä. HIFK-pelaajat ovat joutuneet miettimään ratkaisuja selkäytimestä operoivia vastustajiaan kauemmin.
Viime vuoden tapaan HIFK alkoi kiristää taktista otettaan vasta kevätkaudella. HIFK alkoi rytmittämään peliä toistuvasti viivelähdöillä ja pyrki kontrolliin. HIFK lähti välierissä Tapparaa vastaan mukaan shakkimaisen rauhalliseen kiekotteluun, mistä Tappara suorastaan nautti.
HIFK paransi pitkin sarjaa, mutta liikkeiden ajoitukset heittelivät hyökkäyksiinlähdöissä vastustajaan suhteutettuna liikaa. Tappara nousi tiiviillä pelaajapakalla monet syöttösuunnat auki, mutta HIFK:n viisikot hajoilivat useammin epärytmiin.
HIFK:lla ei ollut syöttöketjujenkaan kautta toisteisia malleja Tapparan teräksisen keskialueen ohjauspelin murtamiseksi. Helsinkiläiset joutuivat turvautumaan päätykiekkoihin, joita Tappara-puolustajat pystyivät ennakoivasti siivoamaan.
HIFK:n hapuilussa näkyi pelitavallisten toistojen vähäisyys.