Kuinka moni SM-liigajoukkue voi sanoa saavansa toiminnallaan kilpailuetua? Onko kaikissa seuroissa juurta jaksaen mietitty, mitä voitaisiin tehdä eri tavalla ja paremmin kuin vastustajat?
Kaikilta liigaseuroilta tunnistaa kyllä tapoja pelata, olla ja toimia. Harvemmassa ovat kuitenkin joukkueet, joilla nämä tavat olisivat niin pitkälle vietyjä, että syntyisi etua suhteessa vastustajiin.
Erityisen maininnan ansaitsevia poikkeuksia on muutama.
Kauden valopilkkuihin lukeutunut HPK on satsannut Antti Pennasen johdolla pieniin taktisiinkin yksityiskohtiin. HPK esimerkiksi edisti kauden aikana peliä poikkeuksellisen vahvasti keskustan ja keskushyökkääjän kautta.
JYP taas on nojannut vuosien varrella jyväskyläläisen jääkiekon huoneentauluksi juurrutettuun suoranuottiseen pystysuunnan jääkiekkoon. JYP on saanut vakaasta identiteetistään etua, kun pelitapa on ollut koko joukkueelle kirkas.
Myös Jussi Tapolan luotsaaman kestomenestyjä Tapparan valtit ovat tulleet tutuiksi: kirvesrinnat ovat pelin rytmittämisen mestareita. Tapparan monisäikeisen pelitavan teräksisin osa-alue on pitkäjänteisesti hiottu keskialueen ohjauspeli, joka on synkronoidulla yhteistoiminnallaan, kärjen oikea-aikaisella aktiivisuudella ja taustojen lukemisen täsmällisyydellä SM-liigan paras.
Oma lukunsa on Tapparan finaalivastustajaksi kammennut Pekka Virran valmentama KalPa. Seura ei taloudellisilla resursseillaan juhli, mutta on satsannut suunnitelmallisesti nopeuteen.
KalPa ei ole rekrytoinut riveihinsä sitä sun tätä, vaan on tehnyt selkeän linjanvedon ja hankkinut kevytjalkaisia, liikkuvia pelaajia. Raju vauhti on ollut vuosien ajan pienen tilan syöttöjen ohella myös KalPan harjoittelun keskiössä – junioreista edustukseen.
Olisiko KalPan mallissa jotain ammennettavaa?
Prosessi on vuosien saatossa edennyt. KalPa ei ole jättänyt rytmitystä pois, mutta mukautti aiempaa kiekottelevaa pelitapaansa täksi kaudeksi suoraviivaisemmaksi, kun pelaajisto alkoi olla vauhtiin valmis.
Vastustajilla on tullut kiire, kun KalPa on pystynyt hyökkäämään nopeasti ja samalla tiiviisti, kun koko viisikko on pysynyt tahdissa. Hoppu on jatkunut, kun KalPa-pelaajat ovat vaihdelleet päätypelissä aktiivisesti paikkoja ja kierrättäneet kiekkoa koko leveydeltä ja pituudelta. Kuopiolaiset ovat olleet liukkaudellaan kuin saippuapaloja.
KalPa oli leveässä kaukalossaan runkosarjan paras kotijoukkue (tasapistein Tapparan kanssa). Puolivälierissä KalPa taas jätti Pelicansin luistelumyllyllään perä- ja sivuvalojen katselijan rooliin.
Välierissä KalPasta oli lyömään nopeiden kääntöjen pelissä konstin mallijoukkue JYP – sarjassa, jossa vasta jalkavuutta kysyttiin.
KalPa on osoittanut, että pienemmilläkin resursseilla voi nousta korkealle priorisoinnin kautta. Taloudellisesti keskikokoisen tai pienen seuran on vaikea olla kaikessa hyvä, mutta sekin voi olla tietyssä asiassa paras, ja menestyä sitä kautta.
Mikä oli kuluneella kaudella esimerkiksi Sportin tai KooKoon juttu? Mitä uudessa komennossa ensi kaudella pelaava SaiPa teki paremmin kuin muut joukkueet? Listaa voi jatkaa myös talousaltaan syvään päähän: mitä vahvaa Lukolla tai HIFK:lla oli lyödä pöytään paitsi suuret pelaajabudjetit?
Olisiko KalPan mallissa jotain ammennettavaa?