Kuinka moni SM-liigajoukkue voi sanoa saavansa toiminnallaan kilpailuetua? Onko kaikissa seuroissa juurta jaksaen mietitty, mitä voitaisiin tehdä eri tavalla ja paremmin kuin vastustajat?
Kaikilta liigaseuroilta tunnistaa kyllä tapoja pelata, olla ja toimia. Harvemmassa ovat kuitenkin joukkueet, joilla nämä tavat olisivat niin pitkälle vietyjä, että syntyisi etua suhteessa vastustajiin.
Erityisen maininnan ansaitsevia poikkeuksia on muutama.
Kauden valopilkkuihin lukeutunut HPK on satsannut Antti Pennasen johdolla pieniin taktisiinkin yksityiskohtiin. HPK esimerkiksi edisti kauden aikana peliä poikkeuksellisen vahvasti keskustan ja keskushyökkääjän kautta.
JYP taas on nojannut vuosien varrella jyväskyläläisen jääkiekon huoneentauluksi juurrutettuun suoranuottiseen pystysuunnan jääkiekkoon. JYP on saanut vakaasta identiteetistään etua, kun pelitapa on ollut koko joukkueelle kirkas.
Myös Jussi Tapolan luotsaaman kestomenestyjä Tapparan valtit ovat tulleet tutuiksi: kirvesrinnat ovat pelin rytmittämisen mestareita. Tapparan monisäikeisen pelitavan teräksisin osa-alue on pitkäjänteisesti hiottu keskialueen ohjauspeli, joka on synkronoidulla yhteistoiminnallaan, kärjen oikea-aikaisella aktiivisuudella ja taustojen lukemisen täsmällisyydellä SM-liigan paras.
Oma lukunsa on Tapparan finaalivastustajaksi kammennut Pekka Virran valmentama KalPa. Seura ei taloudellisilla resursseillaan juhli, mutta on satsannut suunnitelmallisesti nopeuteen.
KalPa ei ole rekrytoinut riveihinsä sitä sun tätä, vaan on tehnyt selkeän linjanvedon ja hankkinut kevytjalkaisia, liikkuvia pelaajia. Raju vauhti on ollut vuosien ajan pienen tilan syöttöjen ohella myös KalPan harjoittelun keskiössä – junioreista edustukseen.