Professori Ilkka Vohlonen kertoi minulle haastattelussa vuonna 2014, että Ruotsissa terveydenhuollon laatua mitataan noin seitsemälläkymmenellä eri mittarilla. Tänään kysyin Vohloselta, montako mittaria meillä Suomessa on? Vastaus hätkähdyttää.
– Suomessa ei ole yhtään mittaria, jolla seurattaisiin kaikkien tuottajien tuottamaa terveyshyötyä. Nykyiset laadunmittauspuitteet ovat yhtä kuin nolla.
Mitä ihmettä? Sote-uudistus koskee meistä jokaista – potilaana tai ainakin veronmaksajana. Noin 80 prosenttia suomalaisista käy vuoden aikana lääkärissä, Ilkka Vohlonen tiivistää.
Odotukset julkisten palvelujen kyvystä vastata tarpeisiin ovat kasvaneet niin paljon, että loppukäyttäjän merkitys korostuu. Ajatus on tunnetun terveystaloustieteilijä Carol Propperin. Vohlosen mukaan suomalaisella ei voi edes olla odotuksia, koska laatua ei ole määritelty.
– Suomessa potilaalla ei ole edes aavistusta, pitäisikö lonkan leikkauksen jälkeen kestää kolme vai viisi vuotta.
Vohlosen lause on oleellinen. Mitä heikompi laatu, sitä suurempi tarve uusintaoperaatioille, sitä suurempi lasku.
Uutisoin muutama vuosi sitten muun muassa Mika Keinäsen tekemästä tutkimuksesta, jossa paljastui, että sairaanhoitopiirien leikkauseroissa on peräti liki kymmenkertainen ero. Kun Jyväskylässä uusintaleikkauksen riski parin vuoden sisällä ensileikkauksesta on vain puolisen prosenttia, Turussa se on lähes viisi prosenttia. Molemmissa leikkaus maksoi vuonna 2009 vajaa 8000 euroa.
