Sote-valinnanvapauslakiin on tulossa pykälä, joka sitoo ihmisen vuoden ajaksi valitsemaansa sote-keskukseen. Sosiaali- ja terveyssektoriin keskittynyt toimittaja Joonas Lepistö kysyy karrikoiden, menetkö sinä uudestaan siihen ravintolaan, jossa ruoka on keskinkertaista.
Sitoutumispakko pistää kysymään monenlaisia asioita. Ensinnäkin, miksi vuosi? Ministeriön johdossa vuotta perustellaan sillä, että vuosi on jo nykyisessä lainsäädännössä. Mutta miksi uudistusta perustellaan vanhalla lainsäädännöllä?
Tiedossa on, että lainvalmistelijoilla oli pohdinnassa myös vuoden puolittaminen kuuteen kuukauteen. Näin ei kuitenkaan päädytty tekemään. Ministeriössä vuotta pidetään hyvänä senkin vuoksi, että tämä antaa suunnitelmallista liikkumatilaa tuottajille eli sote-keskuksia pyörittäville julkisille ja yksityisille toimijoille.
Vapautta sanoa ei?
Toiseksi, eikö vapautta ole se, että voi sanoa ei? Asiakaslähtöisyys, potilaan oikeus, on yksi sote-uudistuksen kärkibrändeistä. Asia koskee erityisesti heitä, jotka tarvitsevat palveluja runsaasti. Moni heistä on hoitohenkilöstöstä enemmän riippuvaisia kuin sellaiset ihmiset, jotka käyvät sote-keskuksessa harvoin. Montaa heistä voi kutsua myös heikompiosaiseksi.
Hallitus haluaa muokata Suomen sosiaali- ja terveydenhuoltoa markkinaehtoisemmaksi, mutta mallissa on omituisen kytkykaupan epäpikantti sivumaku. Otetaan karrikoitu esimerkki ruokamarkkinoilta. Jos sinä menet syömään ravintolaan, jossa ruoka on pettymys ja jouduit odottamaan sitä tavattoman kauan, menetkö sinne uudestaan, vai harkitsetko kenties jotain toista paikkaa seuraavalla kerralla?
Jos taas ostaessasi ravintola äxxästä ensimmäisen annoksen, se tarkoittaa, että sinun pitää ottaa seuraavatkin annokset samaiselta ruokalistalta, kuinka paljon se motivoi ravintolayrittäjää tekemään tulevista annoksista entistä maukkaampia?
