Täällä Pohjantähden alla -näytelmä kuvastaa irvokasta nykyaikaa | MTV Uutiset
Kommentti: Täällä Pohjantähden alla -näytelmä kuvastaa irvokasta nykyaikaamme
Väinö Linnan rakastettu klassikko nähdään nyt Kansallisteatterin lavalla.Nico Backström
Julkaistu 25.09.2025 12:01
Katri Utula
katri.utula@mtv.fi
Klassikkotarinaan perustuva Kansallisteatterin näytelmä on pitkä, mutta vaikuttava esitys. Se kiteyttää poliittisen kahtiajaon vaikutukset kansakuntaamme, kirjoittaa toimittaja Katri Utula.
Sekava, liian pitkä, liikaa huutoa.
Kansallisteatterissa keskiviikkona ensi-iltansa saanut ohjaaja Lauri Maijalan versio rakastetusta Täällä Pohjantähden alla -klassikosta on kirvoittanut myös tämänkaltaisia kommentteja ja saanut ristiriitaisen vastaanoton – eikä täysin suotta.
Huutoa näytelmässä on liikaa, ja itse turvauduin jopa korvatulppiin kesken esityksen, sillä äänet olivat liian kovalla.
Sekavakin tarina on, mutta myös hyvällä tavalla. Pitkä näytelmä vaatii yllättäviä käänteitä ja sopivan nopeaa rytmitystä, jotta ihmiset eivät nukahda penkkeihinsä.
Näytelmän roolien lukumäärä on poikkeuksellisen suuri: 24 näyttelijää esittää yhteensä 120 eri roolia.Nico Backström
Juuri tämän yllätyksellisyyden ensi kertaa Kansallisteatterissa ohjaava Maijala myös taitaa, sillä hän on tunnettu varsin taiteellisista tuotoksistaan.
Myös tarinan huumori on paikoin varsin rohkeaa, mutta naurahdin ainakin itse monille tilanteille. Synkkä tarina vaatii vastapainoksi jonkinlaista kepeyttä, jotta tarina ei ole liian ankea ja ahdistava.
Näyttelijäsuoritukset parasta A-luokkaa
Suomen historian karuista ajoista kertovassa näytelmässä on paljon hyvää: lavasteet ovat monipuoliset, puvustus ajankuvaa henkivää, erikoistehosteet hätkähdyttäviä ja näyttelijäsuoritukset parasta A-luokkaa.
Myös nuoremmat näyttelijät loistavat kyvyillään.
Pääpari Akselin ja Elinan rooleissa loistavat Kansallisteatterin näyttelijät Otto Rokka ja Wenla Reimaluoto.Nico Backström
Sykähdyttävimpiä hetkiä ovat ne, jossa koko näyttelijäklaani laulaa kuorossa esimerkiksi Akselin ja Elinan häävalssin. Tällaisia kohtauksia olisin kaivannut enemmänkin.
3 tuntia ja 40 minuuttia on pitkä aika istua missä tahansa, mutta kaksi väliaikaa sisältävä näytelmä imaisi minut nopeasti mukaansa, sillä Väinö Linnan romaanitrilogian tarina koskettaa.
Itkin jo ennen ensimmäistä väliaikaa muutamaankin otteeseen, ja toiseen puoliaikaan mennessä vielä enemmän, kun sisällissotaa käyvässä Suomessa punaiset ja valkoiset alkoivat tappaa toisiaan – suomalaiset omiaan.
Enkä ollut suinkaan ainoa, sillä täpötäydessä salissa kuului äänekkäitä nyyhkytyksiä. Kansakuntamme verinen historia satuttaa.
Suomalaiset taistelivat toisiaan vastaan. Ihmisten julmat kohtalot koskettavat.Nico Backström
Kolmas osa tarinasta oli esityksen sekavinta antia, ja sen olisi mielestäni voinut jättää lähes kokonaan pois – loppukohtausta lukuun ottamatta. Se jätti jäljen, jota en unohda hetkeen.
Teatterista poistuttuani totesin, etten muista nähneeni vuosikausiin yhtä vaikuttavaa teatteriesitystä.
Elin vahvasti niiden ihmisten tarinaa, jotka ovat taistelleet omiensa puolesta Suomen itsenäisyyden kynnyksellä ja sen jälkeen. Ajat ovat olleet kohtuuttoman julmia.
Mikä on elämässä tärkeää?
Tämä on tarina, joka jokaisen suomalaisen pitäisi nähdä.
Jos et ole lukenut tarinasta kirjoitettua kirjasarjaa tai nähnyt Edvin Laineen vuonna 1968 ohjaamaa elokuvaa, osa kohtauksista voi tuntua hieman irrallisilta, mutta tarinaa on siitä huolimatta helppo seurata.
Tarinaan on jätetty kuitenkin se tärkein: tunne.
Miltä tuntuu menettää oma puolisonsa, sisaruksensa tai lapsensa sodassa?
Miksi suomalaiset taistelevat keskenään ja tappavat toisiaan?
Mitä tapahtuu, kun rikkaat porvarit riistävät köyhiltä torppareilta jopa heidän kotinsa?
Näihin kysymyksiin saadaan tarinassa juuri sellaisia vastauksia, jotka eivät ole kaunista katsottavaa.
Tarinassa moni menettää läheisiään sodan keskellä.Niko Backström
Tarina herättääkin pohtimaan sitä, mikä elämässä on oikeasti tärkeää ja miten Suomi on luisumassa pois siitä, joka on suomalaisuuden ydintä: omiensa puolustaminen ja koko Suomen ja suomalaisten yhteinen etu.
Näytelmän päähenkilöiden näköalattomuus ja katkeroituminen tuovat esiin irvokkaasti sen, mitä tapahtuu myös nykypäivän Suomessa ja mitä poliittinen kahtiajako lopulta meille tekee.
Yhden etu ei ole yhteinen etu.
Näytelmä kuvastaa tätä ajankuvaa, jossa elämme, ja osoittaa meille sen, mitä Suomelle tapahtuu, jos polarisoituminen, vihapuhe ja luokkajaot kasvavat.
Lopputulos on karmea.
Musiikkiesitykset ovat vaikuttavia ja tunteisiin vetoavia.Nico Backström
Suosittelen näytelmää jo pelkästään yleissivistyksen ja inhimillisyyden vuoksi. Älkäämme toistako aiemmin tekemiämme virheitä.
Yhtenä rintamana olemme vahvoja.
Ohjaaja Maijalan kiteytys näytelmästä kertoo kaiken olennaisen:
"Me kaikki tarvitsemme rakkautta, merkityksen tunteen elämässä, toisen ihmisen kosketusta ja uskoa tulevaisuuteen. Me kaikki muutumme häijyiksi, pelokkaiksi ja katkeriksi, jos emme koe olevamme osa yhteiskuntaa, lähipiiriämme. Tämä tarina muistuttaa, mitä tapahtuu, jos luottamus yhteiskunnan oikeudenmukaisuuteen hajoaa."
