Klassikkotarinaan perustuva Kansallisteatterin näytelmä on pitkä, mutta vaikuttava esitys. Se kiteyttää poliittisen kahtiajaon vaikutukset kansakuntaamme, kirjoittaa toimittaja Katri Utula.
Sekava, liian pitkä, liikaa huutoa.
Kansallisteatterissa keskiviikkona ensi-iltansa saanut ohjaaja Lauri Maijalan versio rakastetusta Täällä Pohjantähden alla -klassikosta on kirvoittanut myös tämänkaltaisia kommentteja ja saanut ristiriitaisen vastaanoton – eikä täysin suotta.
Huutoa näytelmässä on liikaa, ja itse turvauduin jopa korvatulppiin kesken esityksen, sillä äänet olivat liian kovalla.
Sekavakin tarina on, mutta myös hyvällä tavalla. Pitkä näytelmä vaatii yllättäviä käänteitä ja sopivan nopeaa rytmitystä, jotta ihmiset eivät nukahda penkkeihinsä.
Juuri tämän yllätyksellisyyden ensi kertaa Kansallisteatterissa ohjaava Maijala myös taitaa, sillä hän on tunnettu varsin taiteellisista tuotoksistaan.
Myös tarinan huumori on paikoin varsin rohkeaa, mutta naurahdin ainakin itse monille tilanteille. Synkkä tarina vaatii vastapainoksi jonkinlaista kepeyttä, jotta tarina ei ole liian ankea ja ahdistava.
Näyttelijäsuoritukset parasta A-luokkaa
Suomen historian karuista ajoista kertovassa näytelmässä on paljon hyvää: lavasteet ovat monipuoliset, puvustus ajankuvaa henkivää, erikoistehosteet hätkähdyttäviä ja näyttelijäsuoritukset parasta A-luokkaa.
Myös nuoremmat näyttelijät loistavat kyvyillään.
