Ammuttuja sisällissodan taistelijoita pitkin teatterin käytäviä, myös naisia. Katsojat rämpivät joukossa, sotilaat komentavat eteenpäin. Tämä on kokemuksellista teatteria, jossa yleisö on näytelmän joukossa. Ei ihan herkimmille. Tampereen teatteri on tehnyt rajun näytelmän punaisen kaupungin kuolinkouristuksista keväällä 1918.
Ohjaaja-käsikirjoittaja Anna-Elina Lyytikäinen puhuu ”immersiivisestä” teatterista. Näyttelijä Esa Latva-Äijö naurahtaa, että ”piti ihan googlata, että mitä tämä immersiivisyys on”.
– Se on kokemuksellista teatteria, jossa ideana on upottaa katsojat näytelmän todellisuuteen. Olen hyvin iloinen, että meillä oli rohkeutta lähteä tähän kokeiluun, myhäilee ohjaaja Lyytikäinen.
Pelkoa ja kuolemaa pitkin käytäviä
Hän on myös käsikirjoittanut Teatteri taistelussa-näytelmän, asiantuntija-apuna historioitsija Tuomas Hoppu. Näytelmässä ei ole päähenkilöitä eikä sankareita. Ainoa ”päähenkilö” on rakennus. Tampereen teatteri oli punaisten tukikohta aina katkeraan loppuun saakka. Punainen Tampere antautui 6. huhtikuuta 1918.
Teatterissa käytiin viimeisinä päivinä rajuja taisteluita. Valkoiset murtautuivat sisään ja punaiset pistivät hanttiin. Veljet ja sisaret tappoivat toisiaan pitkin teatterin käytäviä. Kun tällaisesta tehdään näytelmä, sitä pitää myös esittää teatterin käytävillä. Mikä muu voisi olla metodi kuin kokemuksellisuus ja osallistuminen?
