Suomessa on laadukkaita eläintarhoja, jotka pitävät huolta eläimistään ja toimivat aktiivisesti suojellakseen uhanalaisia eläinlajeja. Tätä ei ole syytä unohtaa, vaikka Kuusamon Suurpetokeskuksen epäkohdat nostivat esille sen, miten karut oltavat jossain eläintarhassa saattavat asiat pahimmillaan olla, pohtii eläintarha-asioihin perehtynyt toimittaja Salla Laurila.
Kaikkia munia ei ole syytä niputtaa samaan koriin.
Suomessa on eläintarhoja, joissa laissa annettuja tehtäviä noudatetaan kunnianhimoisesti ja paikkoja, joissa kärjistetysti keskiössä ovat vain söpöt eläimet ihmisten ihmeteltävänä. Munat jakautuvat koreihin silläkin mittarilla, kuinka läpinäkyvästi eläintarha kertoo omasta toiminnastaan ja kuinka hyvin se ottaa huomioon muun lainsäädännön eläintenpidosta, kuten pitopaikkojen vaatimukset.
Tämän kuvan olen saanut lukemalla tänä vuonna karkeasti 150 asiakirjaa, jotka käsittelevät suomalaisten eläintarhojen valvontaa ja haastattelemalla erilaisia eläintarha-asiantuntijoita sekä eläintarhan pitäjiä. Tarkastelemaani aineistoon kuuluu suomalaisten eläintarhojen tarkastuskertomuksia, määräyksiä, valvontaeläinlääkäreiden vierailuja eläinsuojeluilmoitusten perusteella, valokuvia, vastineita…
Ja varmasti vielä kattavamman kuvan olisin saanut, jos olisin vieraillut niistä jokaisella.
Vakava laiminlyönti vaikuttaisi olevan harvinaista
Jos eläintarhaa valvova läänineläinlääkäri käy tarhalla kerran vuodessa, piirtyy hänellekin käsitys vain tuon hetkisestä tilanteesta eläintarhassa. On varmasti asioita, joita jää näkemättä.
Kuten läänineläinlääkäri Anna-Maria Moisander-Jylhä totesi haastattelussamme vastikään, ei läänineläinlääkärillä ole tarkastuksella aikaa katsoa jokaisen eläimen suuhun. Viranomainen voi varmistaa eläinten sairaudenhoitoa katsomalla kirjanpidosta, paljonko eläinlääkäri käy eläintarhassa ja mitä hän siellä on tehnyt.
