Kommentti: Suomen tennismaajoukkue pystyi siihen, mistä Susijengi vain haaveili – nyt tarjolla on jotain vieläkin suurempaa

Näin Jarkko Nieminen ennakoi Kroatiassa pelattavaa Davis Cupia.

Suomen tennismaajoukkue aloittaa tänään pelit Davis Cupin lopputurnauksessa. Mukana on maailman 16 parasta maata, joiden joukkoon historiallisesti yltänyt Suomi tavoittelee vieläkin suurempaa sensaatiota eli paikkaa puolivälierissä. Tapahtuma ansaitsisi suomalaisen urheiluväen laajan huomion, kirjoittaa MTV Urheilun Kasperi Kunnas.

Muutama viikko sitten Suomessa jännitettiin, pääseekö koripallomaajoukkue MM-kisoissa 16 parhaan joukkoon. Susijengissä puhuttiin ennen turnausta rohkeasti jopa puolivälieristä.

No eipä ollut lähelläkään. Suomi hävisi alkulohkon kaikki ottelunsa ja sijoittui turnauksessa 21:nneksi. Maailmanlistalla Suomen sijoitus on 24:s, joten siinä suhteessa lopputulos oli linjassa todellisuuden kanssa.

Mutta tiedättekö mitä? Tenniksessä – koripallon tavoin globaalisti merkittävässä urheilulajissa – Suomi on jo kauan aikaa sitten varmistanut paikan maailman 16 parhaan maan joukossa. Tällä viikolla Kroatian Splitissä joukkue tavoittelee jo paikkaa puolivälierissä, eikä siitä puhuminen ole rohkeaa, vaan täyttä realismia.

Tietenkin se vaatii joukkueelta äärimmäistä venymistä. Suomi on lopputurnauksen heikoimmin sijoittunut joukkue Davis Cupin rankingissa eli epävirallisella maailmanlistalla: 21:s. Nimilistojakin katsomalla selviää nopeasti, että Suomi on altavastaaja viikon kaikissa otteluissaan. Ensin Hollantia, sitten lohkoisäntä Kroatiaa ja lopulta lajin suurmaata Yhdysvaltoja vastaan.

Suomen pelaajat saapuivat Splitiin erilaisista lähtökohdista. Ykköspelaaja Emil Ruusuvuori oli jättänyt kaksi edellistä turnausta väliin sairauden vuoksi eli pelivireessä lienee hakemista. Sen sijaan Harri Heliövaara on tuore grand slam -voittaja (unohdetaan tämän kirjoituksen ajaksi, että Heliövaaran leipälajissa eli miesten nelinpelissä hänellä on viime aikoina ollutkin hiljaisempaa). Otto Virtanenkin sai hyvän kokemuksen US Openista päästyään ensimmäistä kertaa miesten pääsarjaan.

Mainitaan myös Patrick Kaukovallan uunituore turnausvoitto ITF-kiertueella. 24-vuotias Kaukovalta tuskin pelaa tällä viikolla peliäkään, mutta joukkueen henkeä hänenkin menestyksensä nostanee.

Historiallisesta asetelmasta huolimatta tennis jää kiinnostuksen tasolla pahasti koripallon varjoon. Okinawalle, pienelle Tyynenmeren saarelle maailman toisella puolen, oli lähetetty peräti viitisentoista suomalaista tiedotusvälineiden edustajaa. Splitissä heidät voinee laskea yhden käden sormilla. Se on sääli, sillä tennismaajoukkueen historiallinen turnaus ansaitsisi sekä median että fanien laajan huomion.

No fanien keskuudessa sentään on orastavaa buumia havaittavissa. Adrianmeren rannalle odotetaan loppuviikoksi ainakin kolmeasataa suomalaista tenniksen ystävää.

Lue myös:

    Uusimmat