Kommentti: Suomen olympiajoukkueelta ennenkuulumaton yhteispurkaus – pomo sanoi suoraan miten Kiinan kisoissa voi huijata sataprosenttisella varmuudella

Videolla kuvaa Pekingin olympialaisten lauantaipäivästä.

Mitta on täyttynyt Pekingissä. Siitä kertoi Suomen olympiajoukkueen ylimääräinen tiedotustilaisuus sunnuntaina lounasaikaan, kirjoittaa MTV Urheilun Matti Nyrhinen Zhangjiakousta.

Suomen olympiajoukkueen johtaja Mika Lehtimäki, ylilääkäri Maarit Valtonen ja miesten jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja Jukka Jalonen istuivat vakavina etäyhteyskameroidensa edessä. Keskustelun aiheena oli Marko Anttila.

Kiekkoilija vietiin Kiinan viranomaisten määräyksestä karanteenihotelliin, kun Leijonat saapui Pekingiin. Yli kaksi viikkoa aiemmin koronan saanut Anttila oli jo ehtinyt antaa Suomessa negatiivisia testejä, mutta täällä testi näytti taas positiivista.

Se oli kaikkien tiedossa, että Kiinassa tuijotetaan CT-arvoja kuin piru raamattua. PCR-testissä näkyvä arvo määrittää tartuttavuuden, eli käytännössä sen, pidetäänkö henkilöä positiivisena vai negatiivisena. Pirullista on se, että CT-arvo vaihtelee testien välillä. Anttila on ehtinyt antaa jo karanteenissakin negatiivisen tuloksen, mutta eilen tuli taas uusi positiivinen. Siis sellainen, jossa CT-arvo oli liian matala.

Nyt tarvitaan jälleen kaksi uutta negatiivista testiä, jotta Anttila pääsee vapaaksi. Testit otetaan 24 tunnin välein.

Valtonen totesi, että Anttilan pitämisellä karanteenissa ei ole minkäänlaisia lääketieteellisiä perusteita. Ja hän on siis lääkäri. Anttila ei tartuta ketään, eikä hänellä itsellään ole minkäänlaisia oireita. Mutta CT-arvo on ainoa ratkaiseva asia.

Suomen joukkueen johtohahmojen yhteispurkaus henkilöityi Anttilaan, mutta kyse oli muustakin. Lehtimäki teki selväksi, että Suomen joukkueella on "Mörköä" lukuun ottamatta asiat varsin hyvin, mutta kaikilla muilla ei ole.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Testitulokset, karanteenimääräykset ja molempien epäselvyys aiheuttavat joka joukkueessa pelkoa. Ensimmäisen kisaviikon aikana on kuultu lukuisia tarinoita siitä, miten urheilijat kuskataan eristyksiin, eivätkä he sen jälkeen tiedä mistään mitään. Lehtimäki sanoi suoraan, että koronasta on tullut kilpailutekijä Pekingin kisoissa.

Toki tämä kaikki oli tiedossa, mutta paikan päällä joukkueet ovat törmänneet siihen, ettei kaikki ollutkaan kuten luultiin. Eri maat ja Kansainvälinen olympiakomitea tekevät kaikkensa, että touhussa olisi järkeä, mutta Kiinan viranomaiset pitävät tiukasti pintansa tukahduttamispolitiikassaan koronan suhteen.

Jukka Jalosen sietokyvyn rajat olivat kolmikosta pahiten koetuksella. Hän totesi, että terveen urheilijan pitäminen urheilusta sivussa sortaa ihmisoikeuksia. Toki, tällainen yksittäisen urheilijan karanteenikohtalo ei paljon paina Kiinassa – maassa, jossa kuka tahansa voidaan tuomita kansallisen turvallisuuden lain nojalla. Lakia osataan soveltaa aina tarpeen mukaan sopivalla tavalla.

– Kyse ei niinkään ole lääketieteestä, vaan kulttuurista ja politiikasta, Valtonen totesi lisäten, että Suomen joukkue on Anttilan suhteen avuttomassa tilanteessa.

Lehtimäki Jalosena testiin?

Jalonen ihmetteli sitä, että jos Anttila tulkitaan sairaaksi – jota hän ei siis meikäläisen lääketiedekäsityksen mukaan ole – häntä ei ainakaan hoideta sillä tavalla.

– Pari kertaa päivässä tulee kohtuu mautonta ja kylmää spagetti bolognesea. Ei hän ainakaan saa sairaan ruokaa ja ravintoa, sekin on ihan hanurista, Jalonen sanoi keskusteltuaan "alakuloisen" Anttilan kanssa.

Jalonen antoi alkuun päästyään palaa, ja totesi, ettei Kiina ainakaan auta omaa mainettaan, vaan kisoista tulee ”surullisenkuuluisat”, kun urheilijoita pidetään "syyttä suotta vankilassa". Lainausmerkeissä olevat sanat siis suoraan Jalosen suusta.

Lehtimäen mukaan epätietoisuus ja hämmennys ovat kaikissa joukkueissa suurimpana paineena. Testeihinkään ei enää oikein luoteta. Siitä hän antoi hyvinkin ronskin näkemyksen.

Lehtimäki selitti, miten hän voisi vaikka itse mennä Jukka Jalosen akkreditointipassi kaulassa koronatestiin, eikä kukaan huomaisi, kenen takalisto testipenkkiin on painautunut. Lehtimäki ei tietenkään näin itse tekisi, mutta totesi, että huijaus onnistuisi sataprosenttisella varmuudella.

Tämä jos joku on poikkeuksellista puhetta suomalaiselta urheilujohtajalta arvokisojen järjestäjää kohtaan. Vieläpä Lehtimäeltä, joka on aina sanansa tarkkaan valitseva mies. Heittipä hän vielä perään, että joku voisi kisoissa tämän huijauksen tehdäkin, niin suuri epäluottamus tällä hetkellä vallitsee.

Jalosen musta huumorintaju tuli vielä lopuksi esiin. Hän kehotti suomalaistoimittajia tekemään räväkät otsikot, jotta ne kääntyisivät paikallisten kielelle. Jos vaikka se auttaisi.

– Ja jos minua ei näy, niin sitten minut on viety johonkin – jollain muulla kuin ambulanssilla, Jalonen murahti.

Tilaisuuden päättänyt lause tiivisti mielentilan ja luottamuksen vallitsevaan tilanteeseen. Suomelta kuullaan joukkueena harvoin mitään vastaavaa.

Lue myös:

    Uusimmat