Kommentti: SM-liigan avaaminen on ihanaa utopiaa – joko asiassa päästään hymistelyä pitemmälle?

Uutisoimme eilen, kuinka Liiga ja Suomen jääkiekkoliitto sorvaavat parhaillaan uutta yhteistyösopimusta, jossa linjataan suomalaisen seurajääkiekon tulevaisuuden näkymät seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Nyt kävi selväksi, että vielä syksyllä esiin nostettua liigakarsintojen paluuta ei ole näköpiirissä vielä ensi kaudella – ja oikeastaan hyvä niin.

Varsinkin Jääkiekkoliitto ajaa Suomeen kokonaisvaltaisempaa sarjauudistusta, joka toisi viime vuosina kehityksen kelkasta kauas pudonneen Mestiksen taas lähemmäs SM-liigaa. Jopa niin lähelle, että tulevaisuudessa voitaisiin puhua vielä nykyistä isommasta liigaperheestä, joka olisi kuitenkin esimerkiksi jaettu kahteen sarjatasoon, kuten Sveitsissä ollaan pelattu jo pitkään.

Tämä saa haaveilijan kellahtamaan sohvalle ja miettimään, kuinka hieno asia avoin, kaksiportainen liiga voisi olla. Se voisi koostua esimerkiksi 10 tai 12 joukkueen eliittiliigasta ja toisesta samankokoisesta liigasta, josta olisi joka vuosi mahdollisuus nousta pääsarjaan seuraavaksi kaudeksi.

Jokaisella loppukauden pelillä olisi merkitystä ja itse asiassa kauden voisi huipentaa liigojen yhteiseen pitkään karsintasarjaan, jossa seuraavan kauden ykkösliigan paikoista ja suuremmista palkintorahoista taisteltaisiin hampaat irvessä, ja johon mahdollisimman monella olisi mahdollisuus päästä mukaan.

Nykyinen 15 joukkueen liiga on iso, mutta suomalaisella jääkiekolla olisi yhä kasvunvaraa monella isolla talousalueella: pääkaupunkiseudulla Espoossa ja Vantaalla, pohjoisessa Rovaniemellä ja esimerkiksi muilla keskisuurilla talousalueilla, kuten Seinäjoella ja Joensuussa. Ajatelkaa, Helsinkiinkin on joskus mahtunut kaksi vahvaa liigaseuraa!

* * *

Sitten takaisin siihen sateiseen ja ankeaan keskiviikkoaamuun. Suomessa on 15 SM-liigaseuraa, joilla kaikilla on oma vahva intressinsä pitää nykyinen vähitellen hiipumassa oleva sarja enemmän tai vähemmän nykyisellään. Jääkiekkoseuran pyörittäminen ei ole kummoista bisnestä, mutta sitäkin voi tehdä jotenkuten kannattavasti. Siksi saavutetuista eduista ei ole helppo luopua.

"Jos liigaseuroilta kysytään, onko Liigassa tällä hetkellä heidän mielestään liikaa vai liian vähän seuroja, jokainen vastaisi todennäköisesti, että niitä on liikaa. Mutta jos yhteisen hyvän nimissä pyydettäisiin vapaaehtoisia vaihtamaan sarjatasoa uuden ja kilpailullisemman sarjajärjestelmän luomiseksi, yhtään kättä ei nousisi."

SM-liigaa pyörittää oma yhtiönsä, jossa seurat ovat osakkaina. Jääkiekkoliitto voi toivoa Liigalta kädenojennusta ja osallistumista lajin kokonaisvaltaiseen kehittämiseen, muttei pysty millään tavalla sanelemaan tätä avaamaan oviaan kaikille tulijoille.

Jos pelkät karsinnat palautettaisiin ja joku näivettyneen Mestiksen seuroista onnistuisi uhkarohkealla panostuksella ja ihmeisiin uskomalla pudottamaan yhden liigaseuroista alas, se tietäisi dramaattista iskua mille tahansa seuralle.

Nousijan olisi puolestaan osoitettava liigakelpoisuutensa urheilulliselta, taloudelliselta ja junioritoiminnan osalta. Ja hankittava liigalisenssi, joka nykyisellään on 1,8 miljoonan euron arvoinen. Sitä maksetaan pois viisi vuotta ja sen jälkeenkin menee vielä aikaa ennen kuin uusi tulija olisi mitenkään samalla viivalla muiden kanssa.

Pelkkä karsintojen pelko pakottaisi liigaseurat uuteen tilanteeseen. Tammikuun tyhjennysmyynneistä toki päästäisiin eroon, mutta nykyisellään häntäpäähän jumiutuneet seurat voivat sentään luvata seuraavan kauden joukkuetta rakentaessaan pelaajilleen liigapaikan myös tulevaksi kaudeksi.

Putoaminen tarkoittaisi tehtyjen sopimusten raukeamista niin pelaajien kuin yhteistyökumppanien kanssa. Erään arvion mukaan Mestikseen putoavalle seuralle tulisi muutaman kuukauden jaksolle noin kolmen miljoonan euron menoerä sopimusten purkamisesta.

* * *

Jos liigaseuroilta kysytään, onko Liigassa tällä hetkellä heidän mielestään liikaa vai liian vähän seuroja, jokainen vastaisi todennäköisesti, että niitä on liikaa. Mutta jos yhteisen hyvän nimissä pyydettäisiin vapaaehtoisia vaihtamaan sarjatasoa uuden ja kilpailullisemman sarjajärjestelmän luomiseksi, yhtään kättä ei nousisi. Ei tietenkään – jokainen yrittää hoitaa asian parhain päin omasta näkökulmastaan.

Usealta jatkuvasti sarjan keskivälin alapuolella ja lähinnä siellä häntäpäässä pelaavalta seuralta voisi kuitenkin kysyä, että onko tämä nykyinen Liiga tämän arvoinen? Onko sen suljettuna pitämisen puolustaminen elinehto?

Vai kuuluisiko ammattilaisurheiluun myös riski kaiken menettämisestä? Voisiko se tuoda mukanaan myös jotain hyvää? Kilpailun avaaminen kun toisi tullessaan paljon säpinää ja kiinnostusta myös niihin häntäpään taisteluihin, joista on viime vuosina tullut vain puuduttava osa kädenlämpöistä kiekkokarnevaalia.

Tälläkin maaliskuisella viikolla Vaasassa, Kouvolassa, Mikkelissä, Hämeenlinnassa ja toisaalta monella nykyisellä Mestis-paikkakunnalla valmistauduttaisiin kevään huipennukseen karsintataisteluiden merkeissä.