Yksikin tapaus on liikaa, kun puhutaan seksuaalisesta häirinnästä naisurheilussa, kirjoittaa Tulosruudun tutkiva urheilutoimittaja Timo Innanen.
Video: MTV Sport tutki: Naisurheilun huipulla on seksuaalista häirintää.
Kuulin seksuaalista häirintää tapahtuneen pitkään pirkanmaalaisessa naisten jalkapallojoukkueeessa ensimmäisen kerran vuonna 2004 pelatessani jalkapalloa Tampereen Ilveksen A-junioreissa. Tuolloin suhtauduin puheisiin hämmentyneenä. Mutta asia jäi kytemään mieleeni.
Me too -ilmiön ravisteltua maailmaa viime vuoden lopulla, päätin selvittää, onko ilmiötä naisurheilussa Suomessa laajemmin. Keskityin kahteen harrastettuun lajiin: jalkapalloon ja jääkiekkoon.
Kuluvan vuoden aikana olen ollut yllättynyt siitä, miten yleistä seksuaalinen häirintä on ollut vuosien varrella naisten jalkapallossa ja jääkiekkossa - korkeallakin tasolla. Osa naispelaajista on jopa joutunut lopettamaan urheilu-uransa, osalle on jäänyt henkisistä tai fyysisistä kokemuksistaan arvet, jotka ovat sekoittaneet perhesuhteita ja aiheuttaneet syvää masennusta. Häirintä on ollut sanallista ja fyysistä.
On ollut karmaisevaa havaita, että vaikka ilmiöstä on tiedetty lajien kulisseissa, ei sitä ole osattu kitkeä. Vasta viimeisen kahdeksan vuoden aikana Naisten jääkiekkomaajoukkueessa on ollut nollatoleranssi häirinnän ja kiusaamisen suhteen. Muualla tulenarkoihin asioihin ei ole osattu suhtautua asian vaatimalla vakavuudella.
Lajiliittojen on ryhdyttävä toimenpiteisiin välittömästi. Heti.
Joukkuelajeissa sosiaalinen paine on kova. Joukkueen ulkopuolelle jääminen on itseään hakevalle nuorelle kova paikka. Osa kykenee paineen alla torjumaan häirintää. Tulosruudun tietojen mukaan herkimmät yksilöt ovat pahimmissa tapauksissa joutuneet taipumaan seksuaalisiin kokeiluihin - tai jopa seksisuhteisiin - vanhempien pelaajien kanssa. Näistä asioista on vaiettui, koska pelko on ollut vahvasti läsnä.
Merkittävintä tulevaisuuden kannalta syyllisten etsimisen sijaan on se, että vakava ja vastenmielinen ilmiö eliminoitaisiin totaalisesti. Yhdenkään tytön tai naisen urheilu-ura ei saa päättyä enää siksi, että he kokevat olonsa turvattomaksi tai epämiellyttäväksi rakkaan harrastuksensa parissa.
Suurin vastuu on – häirintään sortuvien pelaajien lisäksi – valmentajilla ja vanhemmilla. Heidän on puututtava vakaviin tilanteisiin – mikäli epäilyjä ilmenee. Häirinnästä ja kiusaamisesta kertomisen kynnys on saatava matalammaksi ja helpommaksi. Lajiliittojen on ryhdyttävä toimenpiteisiin välittömästi. Heti.