Kommentti: Saksassa huutava työvoimapula on tehnyt lakkoaseesta entistä tehokkaamman

Myös Saksassa duunari on vihainen. Ei liian kovakouraisesti työttömiä työllistäville poliitikoille, vaan ihan perinteisesti työnantajalle, joka torjuu jääräpäisesti ay-liikkeen vaatimukset työaikajoustoista.

3,9 miljoonan jäsenen mahtiliitto IG Metall on kolmen päivän ajan järjestänyt 24 tuntia kestäviä lakkoja 250 yrityksessä. Jos vastapuoli ei taivu, lakko laajenee.

Tuoreet työnseisaukset eivät Saksassa aiheuta samanlaista yleistä kaaosta kuin poliittinen aktiivimallilakko Suomessa. Monille tilausruuhkan ja työvoimapulan kanssa kamppaileville yrityksille linjojen pysähtyminen vuorokaudeksi on kuitenkin kirvelevä isku.

Kirvelyä lisää se, että työntekijöille yritetään puristaa mahdollisuutta tehdä vähemmän töitä lähes samalla korvauksella. Työnantajan näkökulmasta jatkossa pitäisi maksaa erityiskorvaus niille, jotka pahentavat työvoimapulaa.

Asia ei tietenkään ole näin yksioikoinen. Periaatteessa ay-pamput ovat hyvällä ja hyväksyttävällä asialla.

IG Metall haluaa, että vuorotyöntekijöillä ja niillä, joilla on pieniä lapsia tai huonossa kunnossa olevia omaisia, on mahdollisuus tehdä lyhennettyä 28 tunnin työviikkoa enintään kahden vuoden ajan, jos tarve vaatii. Liiton mielestä työntekijän pitäisi kohtuullisen itsenäisesti voida päättää tästä määräaikaisesta lyhennyksestä. Työnantajalla olisi vain rajattu veto-oikeus.

Jos nykyisille töille löytyisi markkinoilta riittävästi tekijöitä, yritysten olisi helppo hyväksyä tällainen jousto. Aika moni tekisi sen työhyvinvoinnin nimissä jopa mielellään. Mutta kun ei löydy.

IG Metallin ratkaisevassa iskussa on kysymys riihikuivasta rahasta. Mistäs muusta. Liitto lähtee siitä, että työnantaja ei saisi leikata palkkaa täysimääräisesti, kun viikkotyöaika lyhenee 35 tunnista 28 tuntiin. Käytännössä tietyille osa-aikatyön tekijöille haetaan näin omaa erityisestä palkankorotusta.

Saksan ammattiyhdistysliike on kantanut ison korren kekoon, kun Saksa on 15 vuodessa parantanut kilpailukykyään huimasti. EU:n suurimman kansantalouden etumatka on perustunut pitkälti siihen, että reaalipalkat eivät ole nousseet.

2000-luvulla tehdyillä työmarkkinauudistuksilla työllisyysaste on lisäksi pystytty pitämään korkeana. Myös tällä rintamalla palkasaajaleiri on tehnyt merkittäviä myönnytyksiä. Päälle päätteeksi lakkoasetta on avainaloilla käytetty hyvin maltillisesti. IG Metall kävi viimeisen ison työaikataistelun yli 30 vuotta sitten ja viimeisestä palkkakierrokseen liittyvästä laajasta lakostakin on 15 vuotta.

Viimeistään nyt on laskun maksamisen aika. Saksalaisella vientiteollisuudellä menee hävyttömän hyvin. On mennyt jo pitkään. Työntekijäpuoli haluaa osansa korkojen kanssa. IG Metall vaatii kuuden prosentin palkankorotusta vuoden kestävälle sopimuskaudelle. Vastapuolen tarjous on karkeasti vain kolmanneksen tästä.

Työvoimapula, joka on jo jonkin aikaa hidastanut Saksan kasvua, avaa ammattiyhdistysliikkeelle ainutlaatuisen pelin paikan.

Erityisesti pienissä ja keskisuurissa vientiyrityksissä viime päivien lakkojen aiheuttamia taloudellisia menetyksiä on vaikea kuroa umpeen, kun tilausruuhka painaa päälle eikä tekijöitä ole tarpeeksi. Kirveleviin vaatimuksiin, vaikka ne käytännössä pahentavat työvoimapulaa, on pakko suostua, koska koneiden pitää pyöriä.

Eurooppalaisittain tämä tarkoittaa, että Saksan hintakilpailukyky hapertuu ja kasvuvauhti hyytyy. Merkkejä näkyy jo. Ranska on kiilaamassa presidentti Emmanuel Macronin uudistusten ansiosta maanosan veturiksi.

Vielä on liian aikaista sanoa, käyttääkö ammattiyhdistysliike pelipaikkansa väärin ja tekee oman maalin, mutta siihen suuntaan ollaan menossa.