Kielenkäyttö työmarkkinoilla on joskus kovaa. Järjen käyttöäkään ei ole kielletty, mutta välillä se, mikä on yhdelle järkevää, on toiselle mahdotonta. Irtisanomislakikiistassa on kaikki mahdollisuudet suuriin vahinkoihin, vaikka itse asia on pieni.
Poliittiset lakot laajenevat ja mikä pahinta, kiistasta on tullut periaatteellinen. Hallitus ajaa työllisyysperusteilla irtisanomisten helpottamista alle 10 työntekijän yrityksissä, ja sillä on takanaan eduskunnan enemmistö. Ay-liike pitää keinoa työntekijöitä eriarvoistavana ja tehottomana ja vaatii hallitusta perumaan lakihankkeen poliittisten lakkojen voimalla.
Kumpikaan ei anna periksi. Pattitilanne. Vanhalla ay-kielellä nyt katsotaan, kummalla perse kestää merivettä paremmin.
Mitä seuraavaksi?
Jos ay-liike - SAK edellä - ottaa todella kovat keinot käyttöön, niin vahingot taloudelle ja ihmisten arjelle pakottavat hallituksen taipumaan. Viimeiselle rannalle meno ei kuitenkaan ole läpihuutojuttu. Julkinen mielipide voi kääntyä ay-liikettä vastaan ja oma jäsenistökin saattaa pitää äärikeinoja kohtuuttomina. Varsinkin jos moni vielä menettää palkkatulojaan kiistassa, joka ei välttämättä itseä koske.
Toisaalta myös hallitus ottaa riskin. Irtisanomislain työllisyysvaikutukset ovat pitkälti Suomen Yrittäjien arvioiden varassa, mutta vahingon vaara lakkojen kautta on suuri. Vielä suurempi vaara on, että vastakkainasettelu työmarkkinoilla kovenee ja viimeinenkin kilpailukykysopimuksen kaltainen yhteisvastuun oras kuivuu.
Viisainta olisi löytää joku vaihtoehtoinen järkevä ratkaisu. Tai edes joku ratkaisu, joka auttaisi sekä hallitusta että lakkokenraaleja säilyttämään kasvonsa. Se ei monien kiveen hakattujen reunaehtojen takia ole helppoa, mutta ennenkin luovuutta on tarvittaessa löytynyt.
Ay-liike polvilleen?
Innokkaimmat ay-vallan vastustajat näkevät irtisanomiskiistassa tilaisuuden panna ammattiliitot polvilleen. Moni on sitä mieltä, että hallituksella ja eduskunnalla pitää olla oikeus säätää myös työmarkkinoita koskevia lakeja. Varsinkin silloin, kun välttämättömiäkään uudistuksia ei saada kolmikantaisesti tehtyä.
Työllisyysasteen nostamista pitää jatkaa tulevillakin vaalikausilla, eikä se todennäköisesti uudistu ilman suuria työelämäuudistuksia. Päänavaus normaaliparlamentarismin suuntaan voisi helpottaa hommaa jatkossa.
Mutta entä jos ay-liike ei annakaan periksi? Tai jos rajoitettujen lakkojen jälkeen antaa, niin sitä ei hevin unohdeta. Huono henki hapattaisi tulevia palkka- ja muita neuvotteluja pitkään. Se olisi suuri harmi silloin, kun pitäisi päättää myös kirppua suuremmista asioista.
Hallitus vesihautaan?
Hallitus ottaa riidassa myös poliittisen riskin: satavatko kiistan hedelmät eli eduskuntavaalien äänet ennemminkin vasemmisto-opposition kuin hallituksen laariin?
Eräs konkaripoliitikko kuvasi tilannetta eduskunnan kuppilassa osuvasti: Hallitus on juossut 3000 metrin aidat hyvää vauhtia melkein loppuun, mutta päättää pyytää loppumatkalle vielä ylimääräisen vesihaudan. Jalat kastuvat varmasti, mutta täyslässähdyskin on mahdollinen. Samaan aikaan oppositio juoksee tasaisella ilman aitoja.
Toisaalta ay-liikkeenkin olisi syytä madaltaa juoksuhautojaan. Lakot ja ponteva minkä milloinkin vastustaminen voi nostaa profiilia, mutta se saattaa myös karkottaa jäseniä. Myös politikointia vierastetaan. Ay-liikkeen julkikuva voi kärsiä.
Työelämä on muuttunut ja muuttuu edelleen. Se mikä toimi ennen, ei välttämättä ole viisautta tänään. Työllisyyden parantaminen on kaikkien etu.