Vatulointi, venkulointi ja veivaus niin kutsutun yhteiskuntasopimuksen eli työehtojen heikennysten aikaansaamiseksi on saavuttanut jälleen uuden käänteen.
Elinkeinoelämän keskusliitto on päättänyt palata neuvottelupöytään, vaikkei kuljetusalan AKT etukäteen sitoutuisikaan lopputulokseen. Palkkaneuvottelut EK haluaisi käydä syksyllä erikseen liittojen välillä. Suurin palkansaajakeskusjärjestö SAK puhuu puolestaan juhlallisesti uudesta Suomen mallista. Mutta miten ilmaiset ämpärit tähän liittyvät?
Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallitus toivoo, että työmarkkinajärjestöt sopisivat vapaaehtoisesti joidenkin työehtojen heikennyksistä. Hankkeen nimi on yhteiskuntasopimus. Palkansaajajärjestöt ovat vastustaneet. Kirkkokin pani ristinsä rokkaan ja vastustaa parin arkipyhän muuttamista työpäiviksi.
Hallituksen tavoitteena on parantaa suomalaisen työn kilpailukykyä, parantaa työllisyyttä ja saada sitä kautta Suomen velkavetoinen talous kuntoon, ennen kuin meille käy kuin Kreikalle. Kun sopimisesta ei tullut mitään, hallitus pani vireille niin kutsutut pakkolait, joilla muun muassa lyhennetään pitkiä lomia, heikennetään sairausajan palkkaa ja niin edelleen. Lisäksi hallitus haluaa helpottaa paikallista sopimista.
Pakkolait ovat palkansaajille pelote. Toisaalta niiden läpimeno ja vaikutukset ovat osin epävarmoja, mikä on uhka työnantajien ja hallituksen tavoitteille. Oppositiolle kilpailukykylait ovat oiva poliittinen lyömäase. Paineita alkaa olla myös hallituksen sisällä: duunarikannatustaan menettäneet perussuomalaiset toivovat sopuratkaisua ja naisjärjestöt pelkäävät naisvaltaisten alojen kiukkua. Pakkolait saattavat kärjistää myös syksyn työehtoneuvotteluja, mitä kukaan ei taida tässä taloustilanteessa haluta.