Kommentti: Pieni asia, suuri häpeä – riitely hyväpalkkaisista hallituspaikoista antaa poliitikoista surkean kuvan

Maailmalla myllertää, mutta Sipilän hallituksen päällimmäisin murhe näyttää nyt olevan Veikkauksen hallituspaikkojen täyttäminen. Aihe on täysin mitätön, mutta se alkaa kiinnostaa, sillä kahden hallituspuolueen kokoomuksen ja keskustan välit ovat tulehtuneet pahoin.

Sipilä nimitti omistajaohjausministerin oikeudellaan myös poliitikkoja uuden Veikkauksen hallitukseen, ja kokoomuslaisista tehtävään nousi kansanedustaja Hjallis Harkimo. Tästä äityi useiden päivien mediakohu, koska kokoomuksen ehdokas Timo Heinonen sydämistyi rannallejäämisestään ja syytti harvinaisen kovasanaisesti pääministeriä julkisuudessa.

Miksi Sipilä ei noteerannut Heinosta, joka kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajan Kalle Jokisen mukaan oli puolueen ainoa nimi Veikkauksen hallitukseen? Jokinen toisti tämän tänään eduskunnassa, vaikka Helsingin Sanomien aamun uutisesta saattoi jotain muuta jo kuvitellakin.

Sipilä sai tekstiviestin

Miten sekava prosessi eteni?

Veikkauksen hallituspaikoista on keskusteltu jo vuoden verran, sillä ne ovat kovasti kiinnostaneet poliitikkoja. Sipilältä on toistuvasti udeltu, milloin hän etenee asiassa. Ja helmikuun lopulla alkoi sitten tapahtua, sillä vuodenvaihteessa aloittanut uusi peliyhtiö tarvitsi jo hallitusta.

MTV Uutisten tietojen mukaan Sipilä sai kokoomusjohdolta tekstiviestin, jossa oli kolme nimeä: Harkimon ja Heinosen lisäksi Ilkka Kanerva. Kanerva on jo Veikkauksen hallintoneuvoston puheenjohtaja, joten hän ei omien sanojensa mukaan olisi tullut kyseeseen.

Sekoilua ja myrskyä

Sipilä ilmoitti, että hän valitsee kolmesta nimestä Harkimon, mutta pyysi kokoomukselta vastausta, jos nämä haluavat toisen nimen Veikkauksen hallitukseen. Vastausta ei tullut Sipilän asettamaan takarajaan helmikuun lopun perjantaihin kello 13 mennessä. Tämän jälkeen Sipilä ryhtyi ottamaan yhteyttä valitsemiinsa poliitikkoihin sekä Veikkauksen hallituksen puheenjohtajaan.

Jälkikäteen kokoomus puolustautuu, että se esitti vain yhtä nimeä, omaa ehdokastaan Timo Heinosta ennen Veikkauksen yhtiökokousta. Väite on siinä mielessä mielenkiintoinen, että kokoomuksella tuskin oli ja onko vieläkään tarkkaa tietoa, koska yhtiökokous pidettiin. Nimittäin valtion 100-prosenttisesti omistamassa Veikkauksessa yhtiökokous tapahtuu yhden henkilön, omistajaministerin päässä. Siis koska tahansa perjantaisen kello 13:n deadlinen jälkeen.

Sekoilua puitiin tiistaina kokoomuksen eduskuntaryhmän johtajistossa ja ensi torstaina ryhmäkokouksesta on odotettavissa myrskyisä. Osa kokoomuslaisista on suivaantunut ohituskaistaa Veikkaukseen sujahtaneeseen Harkimoon, osa itkuvirttä jatkavaan Heinoseen, osa outoja lausuntoja jakelevaan Jokiseen, osa pääministeri Sipilään ja loput mediaan. Ei ole kaukaa haettu, että ryhmäkokouksessa kyseenalaistetaan myös Kalle Jokisen osaaminen ja jämäkkyys ryhmyrinä.

Johtaako Orpo edestä vai Turusta?

Entä sitten Petteri Orpon rooli? Tämä on hänen pj-aikanaan ensimmäisiä kohuja, jolloin pitäisi osoittaa, johtaako Orpo joukkojaan edestä vai Turusta. Kääminsä polttaneet keskustalaiset ihmettelevät, onko Orpo lupaillut aikoinaan tukijoilleen vähän sitä ja tätä – ja nyt kaikille ei riitä herkkupaikkoja.

Riitely hyväpalkkaisista hallituspaikoista antaa poliitikoista jälleen surkean kuvan. Ylen uusimmassa gallupissa lähes puolet vastaajista jätti kertomatta kantansa. Veikkaan, että veikkauskohun jälkeen iso joukko äänestäjiä poistuu jälleen katsomoon huutelemaan.

Ja tällä kertaa voi sanoa, että aiheesta huutelevatkin. Pieni asia, suuri häpeä.

Lue myös:

    Uusimmat