Kommentti: Palkataan aamumummo! – Kodin aamuhärdelli on päiväin raskain puristus

Ensinnäkin olen erittäin aamu-uninen, mutta minulla on myös kolme lasta. Niin on Lapiduksellakin.

Laitan aina illalla lasten vaatteet valmiiksi. Ne ovat siististi vierekkäin sohvalla. Auta armias, jos jotain puuttuu.

– Äitiii, missä sukat? Et ole laittanut sukkia.

Kaivan sukkalaatikkoa ja hörpin samalla aamukahvia.

Kaksi vanhinta pukee muuten mukisematta päälleen, mutta kuopuksella on lähes joka aamu vaikeaa vaatevalintojeni kanssa.

– Mä en ole hieno. Tänään haluan olla hieno.

Sitten etsitään niitä hienoja vaatteita. 4-vuotiaalle se tarkoittaa tyllihameita. Sellaisen voi kätevästi laittaa toppahousujenkin päälle.

Jo tässä vaiheessa alkaa olla kiire, sillä olen taas siirtänyt herätystä kymmenen minuuttia eteenpäin. Kiire on siis oikeastaan oma syyni ja vannon, että huomenna herään ajoissa. Näin ei tietenkään tule tapahtumaan.

Sitten syödään ja samalla hoputan, että kiire on. Enkä hoida aamua yksin vaan mieheni kanssa. En voi ymmärtää, miten yksinhuoltajat pärjäävät. Miehen ollessa useamman päivän työmatkalla itkeskelen salaa kylpyhuoneessa lukkojen takana väsymystä.

Hampaiden pesu, hiusten harjaus, tytöille ponnarit. Lapset ehtivät kinastella niin, että me vanhemmat ehdimme toimia rauhanneuvottelijana muutamaan kertaan ennen kello kahdeksaa.

Mutta meillä onkin aarre. Hänen nimensä on Liisa ja hän on äitini. Liisa auttaa meitä aamuisin. Vie ekaluokkalaista kouluun ja hakee pienintä päiväkodista ja tekee paljon - siis todella paljon - muuta.

Jos ei ole omaa mummoa lähettyvillä, sellaisen voi palkata. Opin tämän, kun tutustuin leikkipuistossa äitiin, joka kertoi heidän aamumummostaan.

Tämä vanhempi rouva tulee perheen kotiin aamulla. Hoitaa lasten aamutoimet ja vie heidät päiväkotiin ja kouluun. Sen jälkeen palaa perheen kotiin ja valmistaa ruokaa ja järjestelee paikkoja. Hakee lapset ja lähtee pois toisen vanhemman palattua kotiin. En kehdannut kysyä, paljonko aamumummo saa palkkaa. Toivottavasti ansionsa mukaan.

Töihin saapuessa istahdan työpöydän ääreen. Hengitän syvään. Hikipisara valuu pitkin poskea, mutta se taitaa johtua pikemminkin pyörämatkasta kuin aamustressistä. Silti tuntuu siltä, että päivän raskain urakka on takana. Me selviydyttiin ja huomenna otetaan uusiksi.