Kommentti: Olympialaiset ja e-urheilu, napakymppi vai kaaos?

Olympialaiset ja elektroninen urheilu yhdessä, mitä kaikkea voikaan syntyä?, pohtii kommentissaan MTV Uutisten Christian Berg. 

Aloitetaan positiivisesta. Suomen olympiakomitea on yksi harvoista kansallisista komiteoista, joka on hyväksynyt oman kansallisen eli Suomen elektronisen urheilun liiton jäsenekseen. Se tarkoittaa että e-urheilu on Suomessa tunnustettu virallisesti urheilulajiksi.

Toistetaan myhäily, olympialaiset ja elektroninen urheilu yhdessä, mitä kaikkea voikaan syntyä? Mahdollisuuksien määrä on rajaton. Vain mielikuvitus on rajana. 
 

Toistaiseksi tuloksena on ”vanhoillisuuden jättiläinen ja uudistumisen jättiläinen” yhtä kuin kaaos – kaksi eri e-urheilua. 
 

Valitut 10 peliä kummastuttavat

Suosituimmat kilpapelit eivät kelvanneet, kun Kansainvälinen olympiakomitea astui areenalle. Väkivalta virtuaalimuodossakin oli ehdoton ei-ei. 

Tällä erää virallisella KOK-listalla on 10 peliä, mitkä kaikki simuloivat olemassa olevaa fyysistä urheilulajia.

– Minä näen, että tuo koko kuvio on aika kummallinen ja heidän pelivalintansa aiheuttivat hieman hilpeyttä. E-urheilukulttuurin näkökulmasta ne ovat hömppää, sanoo Suomen elektronisen urheilun liiton (SEUL) puheenjohtaja Otto Takala.

– Ainoa meidän kilpailulliset kriteerit täyttävä peli on Gran Turismo. Muut valinnat olivat outoja. Esimerkiksi Fortnite:n versiossa, jossa ammutaan radalla maalitauluihin ei ole mitään tekemistä alkuperäisen kilpapelin e-urheilullisen idean kanssa.

Lopullisia valintoja ei ole vielä lyöty lukkoon. Psykologi ja KOK:n e-urheilulähettiläs Mia Stellberg valottaa asiaa tarkemmin ja avaa myös omia näkemyksiään. 

Myös kulisseissa kummastellaan 

Erikoista tässä kaikessa on myös, että e-urheilun eri liitot maailmalla on asioissa sivuutettu käytännössä kokonaan. Vastuussa ovat fyysisten versioiden kansainväliset lajiliitot yhteistyössä pelikehittäjien kanssa. ”Ilmassa on kevyttä rahan tuoksua”. Kansalliset lajiliitot toimivat kumileimasina valinnoissa ja kelpoisuuksissa, jos maan kansalainen jossain lajissa kisoihin yltää.

Yllättävää on, että MTV:n kyselykierroksella vain kolme kymmenestä lajiliitosta, joita asia koskee Suomessa, oli tietoinen asioista ja omasta roolistaan niissä. Nämä lajiliitot ovat AKK-Motorsport, Suomen Baseball- ja Softball-liitto sekä Suomen Taekwondoliitto. Yhdeltä odotan yhä vastausta. Meilejä kuulemma jää joskus lukematta, oli useamman kerran vastaus kyselyyni.  

Nyt voimassa olevilla spekseillä maailman elektronisen urheilun liitot, mukana myös SEUL, jäävät ulos kuvioista. Pettymys on luonnollisesti päällä.

– Elektronisen urheilun liittojen jättäminen pois tästä prosessista on osoitus e-urheilukulttuurin ymmärtämättömyydestä ja on yksi häiriintynyt asia lisää tässä yhtälössä, tiivistää Takala.

Ensimmäinen testi Singaporessa

Ensimmäinen testi kymmenellä e-olympiakanditaattipelillä on tänään startannut KOK:n järjestämä e-sports-viikko Singaporessa. Tämä on loppuhuipentuma pelaajille, jotka selvittivät tiensä sinne maaailmanlaajuisesti avoimista karsinnoista. 

Näistä kisoista herunee kaikille osapuolille hyödyllistä dataa jatkoon.

On mielenkiintoista nähdä kauanko matka vakituiseksi olympialajiksi kestää, koska normaalisti tie on pitkä ja vaivalloinen. Todennäköisesti e-urheilun valtavan potentiaalin hahmottaminen mahdollistaa hieman normaalia vauhdikkaamman aikataulun.

 

Mitenkähän loppujen lopuksi on, kumpi e-urheilu vai olympialaiset tarvitsee enempi toista? 

  1. Syntyykö kahden eri e-urheilumaailman ikuinen taistelu?  
  2. Elääkö kaksi eri e-urheilumaailmaa sulassa sovussa, rinnatusten?  
  3. Jatketaanko kokonaan erisuuntiin? 
  4. Laulavatko - ”vanhoillisuuden jättiläinen ja uudistumisen jättiläinen” - yhdessä ”We are the champions” nuotion loimussa?

Varmaa on vain, että touhua seuratessa popcornia kuluu.

Katso myös:

 

Lue myös:

    Uusimmat