Jos Leijonat olisi jäänyt jääkiekon MM-kisoissa alkulohkoon, se ei olisi ollut katastrofi, vaan se olisi ollut iskevä osoitus Suomi-kiekon raa'asta nykytilanteesta, kirjoittaa kisoja paikan päältä seuraava toimittaja Ilari Savonen.
Leijonissa tämän kevään iso tarina on liittynyt Jukka Jalosen viimeiseen tanssiin. Jalosen toinen maajoukkuepätkä on päättymässä tavalla, mikä kertoo jylhää kieltä Suomi-kiekon ummehtuneesta tilasta.
Suomessa mentiin entistä enemmän koillisharhaan, kun Leijonat voitti neljän vuoden sisällä kaksi maailmanmestaruutta ja otti yhden olympiakullan. Ajateltiin, että Suomi on valtamaa kansainvälisessä jääkiekkoilussa ja että Suomen tapa on tie menestykseen.
Leijonien päävalmentajaa Jukka Jalosta pidettiin Jumalan tasoisena hahmona. Hän on ollut Suomen suosituimpia tahoja yhdessä presidentti Sauli Niinistön kanssa.
Suomi on kerännyt Jalosen aikana mammonaa tiiviillä yhteistyöjääkiekollaan, millä se on pystynyt horjuttamaan suurempiaan. Kevään 2019 SM-liigajoukkue kaatoi neljän päivän sisällä Ruotsin, Venäjän ja Kanadan NHL-tähtiniput. Miten tämä onnistui? Sitkeydellä, asenteella ja vankalla maalivahtipelillä.
Jos jälkikäteen miettii, kevät 2019 tarjosi karmivan sumutuksen realiteeteista.
Eikä siinä vielä kaikki. Keväällä 2021 finaaliin, jälleen nimettömällä ryhmällä. Seuraavana keväänä kultaa Tampereella, tällä kertaa jopa kohtalaisen taidokkaan rykmentin kera. Ja välissä vielä olympiakultaa eurooppalaisten pelaajien johdolla.
Leijonien menestys johti siihen, että moni muu maa alkoi matkimaan suomalaista tyyliä. Niin sanotun ”Meidän pelin” rytmejä alkoi näkyä niin Ruotsin kuin Kari Jalosen valmentaman Tshekin pelaamisessa.
Leijonat menetti hiljalleen pelitapaetunsa. Ja kun ykköstähdet eivät olleet aivan ytimessä viime keväänä Tampereella, homma katkesi jo puolivälierävaiheeseen.
Tänä keväänä on puhuttu katastrofista. Mikäli britit eivät olisi järjestäneet yllätystä tiistaina aamupäivällä, Leijonat olisi saattanut jäädä puolivälierien ulkopuolelle.
Se, jos joku, olisi tehnyt hyvää Suomi-kiekolle.
2:53Mikael Granlund vaarassa saada pelikieltoa – Lasse Kukkonen sanoo suoraan: "Riskit on aika isot"
Suomen jääkiekkokoneistossa on tällä hetkellä valtavia puutteita. Ne konkretisoituvat kaikilla eri maajoukkuetasoilla.
Suomi ei pärjää alle 20-vuotiaiden kinkereissä, koska se ei pysty pelaamaan laatukiekkoa ratkaisuhetkillä. Suomi ei pärjää alle 18-vuotiaiden kinkereissä, koska se ei pysty pelaamaan laatukiekkoa ratkaisuhetkillä.
Eikä Suomi pärjää enää miesten MM-tasolla, koska se ei pysty pelaamaan laatukiekkoa ratkaisuhetkillä.
Suomi jää jälkeen pelin jokaisella tärkeällä osa-alueella: nopeudessa, taidossa ja pelikovuudessa. Jäljelle jää vain asenne, mikä on sekin meinannut reistailla kaiken tuskan keskellä.
Erot ovat näkyneet huippumaita vastaan pelatuissa otteluissa. Vaikka Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen on puhunut siitä, että kaikki pelit ovat olleet voitettavissa, todellisuus on se, että Leijonat jäi aina noissa peleissä maalin verran väärälle puolelle.
Realismi on se, että MM-kisoihin lähdettäessä Leijonien ainoat potentiaaliset menestymislääkkeet liittyivät laadukkaaseen puolustamiseen ja terävään erikoistilannepelaamiseen. Kun jompikumpi näistä on pettänyt edes aavistuksen verran, Leijonat on ollut ahtaalla.
Tulokset kertovat kaiken. Seitsemän alkulohko-ottelua ja vain kolme voittoa.
Kaikista puhuttelevin huomio on liittynyt siihen, että kovissa peleissä Leijonien SM-liigapelaajat ovat olleet vain paria poikkeusta lukuun ottamatta tuuliajoilla.
On totaalisen irvikuvallista, että SM-liigan joukkuemäärä kasvaa ensi kaudella yhdellä, koska laatupelaajia ei ole riittänyt edes 15 joukkueen tarpeita varten. Kaiken lisäksi pudotuspeleihin yltää nyt 12 joukkuetta, mikä vähentää entisestään kilpailua.
SM-liiga on pehmoliiga, minne saa kohta marssia jokainen, joka osaa edes auttavasti luistella takaperin. Se riittää, koska sen jälkeen voi lasketella menemään kaikessa rauhassa ilman sen suurempia haasteita.
Totaalinen kilpailun puute näkyy siinä, että Suomi tuottaa yhä heikompia yksilöitä kansainvälisiin ympyröihin. Leijonissa 18-vuotias hyökkääjä Konsta Helenius on ollut otsikoissa. Totuus on se, että hän on jäänyt jalkoihin MM-tasolla.
Ei käy kateeksi Leijonien uutta päävalmentajaa Antti Pennasta, joka saa käsiinsä roihuavan tulipalon. Tämä ei näy vielä ensi helmikuun neljän maan turnauksessa, sillä Leijonien NHL-kärkiosaaminen on terävää ja laadukasta. Ongelma on siinä, että sen jälkeen tulee karmiva rako.
Vaikka Jukka Jalonen on tehnyt uskomattomia urotekoja Leijonien peräsimessä, ei hänkään pysty joka kevät vetämään sellaisia kaneja hatustaan, ettei samankaltaisia karvaturreja ole sen kummemmin Euroopassa nähty.
Koko Suomi-kiekko pitäisi vetää nyt totaalisen mankelin läpi. SM-liigassa vaatimus on se, että yhä useamman joukkueen pitää pystyä pelaamaan intensiivistä vauhtikiekkoa, mikä kehittää yksilöitä. Samaa pitää toistaa myös Leijonissa, vaikka tulokset laahaisivat perässä.
Peruuttelemalla ei enää mestaruuksia voiteta, koska muutkin osaavat puolustaa. Jääkiekkoa pitää pelata, eikä sitä voi vain katkoa ja tappaa.
Jos Suomi voittaisi torstaina Ruotsin, olisi se pahinta myrkkyä, mitä Suomi-kiekolle voisi tulla. Koska silloin vetäydyttäisiin taas pilvilinnaan, mistä ei nähtäisi edes kiikareiden kera aitoa kuvaa.
Perhanan britit, kun voititte. Jos Leijonat olisi jäänyt alkulohkoon, Suomessa olisi saatettu vihdoin tajuta se, että miten huonosti asiat ovat.
