Saksan EU-linjan muuttumista ei vielä kannata juhlia eikä liioin pelätä. Yhteisvastuun lisääminen jää nimelliseksi. Ja joka tapauksessa historiallinen haaste tulee Varsovasta.
”Se, mitä tunnusteluissa tähän asti on sovittu, tarkoittaa yksiselitteisesti, että Saksan linja muuttuu.”
Näin täräyttaa Saksan sosiaalidemokraattien (SPD) pitkäaikainen ykkösketjulainen, entinen parlamenttiryhmän puheenjohtaja ja nykyinen varapuhemies Thomas Oppermann MTV Uutisten haastattelussa.
Muutos on historiallinen, jos se tulee. Liittokansleri Angela Merkelin kolmatta suurta koalitiota muodostavat puolueet lupaavat, että Saksa avaa kukkaron nyörit. EU:n suurin kansantalous antaa lisää rahaa unionin budjettiin ja investoi enemmän Eurooppaan – myös kriisimaihin.
Kuulostaa yhteisvastuun lisäämiseltä. Selkeästi.
Oppermann vahvistaa näkemyksen. Hänen mukaansa euroalue tarvitsee oman budjetin ja lisää solidaarisuutta, vaikka velkansa jokainen euromaa hoitaa kuulemma jatkossakin itse.
Suomen perinteisen ”meiltä ei tipu taaleriakaan” –linjan kannalta uutinen on huono. Ehkä vähän pelottavakin. Suomalaiset ovat tähän asti voineet turvallisesti räksyttää Saksan selän takana. Jatkossa tahti voi muuttua.
Rohkenen kuitenkin ennustaa, että totuus silputaan taas toisenlaiseksi, kun seuraava pitkien puukkojen yö EU:n budjetista ja kriisimaiden tarvitsemasta tuesta tulee.
2:28
Äänestäjä ei halua lisää yhteisvastuuta
Kyllä. Saksan maksuosuus EU:n budjetista kasvaa, koska britit lähtevät. Mutta lisäys neuvotellaan mahdollisimman pieneksi unionin menoja leikkaamalla.
Kyllä. Kriisien voittamiseen suunnattavaa rahaa korvamerkitään entistä enemmän. Mutta jatkossakin Saksa sanelee tiukat ehdot rahojen käytölle. Ja valvoo niitä tiukasti.
Näin käy, koska saksalainen äänestäjä ei halua, että yhteisvastuuta lisätään. Ei halua, vaikka toisin väitetään. Ja juuri lisää äänestäjiä Saksan mahdollisen uuden suuren koalition kaikki puolueet kaikkein kipeimmin tarvitsevat. Kaikki kärsivät viime syksyn vaaleissa kirvelevän tappion.
Merkelin johtamien kristillidemokraattien (CDU) ja Baijerin kristillissosiaalisen unionin (CSU) kannattajat ovat aina torjuneet lisärahan syytämisen EU:lle ja euroalueen kriisimaille. Tässä suhteessa mikään ei ole muuttunut. Eli Merkelin asema on tukala.
Saksan demareille yhteisvastuun lisääminen on vähintään yhtä vaikeaa, vaikka poliittista eloonjäämistaistelua käyvä puolueen puheenjohtaja, EU-parlamentin ex-puhemies Martin Schulz muuta toitottaa. Germaaniduunarin mielestä saksalaisten euroille löytyy riittävästi käyttöä Saksasta.
Myös ylimmäksi EU-partiolaiseksi itsensä nopeasti nostanut Ranskan presidentti Emmanuel Macron puhuu suulla suuremmalla.
Enemmistö ranskalaisista äänestäjistä tuskin palkitsee Macronia seuraavissa vaaleissa, jos presidentti tekee EU:sta ja euroalueesta tulonjakounionin. Tuloja voidaan jakaa muualta Ranskan maataloudelle, mutta ei Ranskasta muualle. Sellaista on eurooppalaisuus Reinin länsipuolella.
Eli se siitä yhteisvastuusta ja nykyistä hövelimmistä EU-budjeteista tai kriisirahastoista. Kosmeettisia muutoksia voi tulla, mutta ne voidaan jättää omaan arvoonsa. Myös Suomessa. Se ei välttämättä ole hyväksi Euroopalle, mutta näin se on.
Puola haastaa koko Euroopan
Ranskan Macronin, Saksan Merkelin ja Brysselin ”vakaumuksellisten eurooppalaisten” pitäisi itseasiassa olla paljon enemmän huolissaan Puolasta kuin rahasta ja yhteisvastuusta.
Jos Puolan kysymys hoidetaan huonosti, se Euroopan unioni, jota Berliinin muurin murtumisen jälkeen on juhlittu, murenee. Tai se nostaa Eurooppaan uusia muureja. Ainakin henkisiä sellaisia.
Valitettavasti Puolan ongelman hoitamisessa on vain huonoja vaihtoehtoja. EU:n on jo käynnistänyt prosessin Puolan äänestysvallan rajaamisesta, koska Varsovan hallituksen katsotaan rikkovan törkeästi EU:n perusperaatteita: yhdenvertaisuutta, ihmisoikeuksia, demokratiaa ja tuomioistuinlaitoksen itsenäisyyttä.
Tätä ei ole aikaisemmin tapahtunut koko EU:n historian aikana.
Jos EU todella päättää rankaista Puolaa, jota nyt ei vielä edes pahalla tahdolla voi kutsua diktatuuriksi, kansallismieliset oikeistopopulistit nousevat takajaloilleen kaikkialla Euroopassa. Vouhotus itsenäisiä valtioita kahlitsevasta EU:sta saa uutta tuulta.
Unkari äänestää rangaistuspäätöksen taatusti nurin. Ja vaikka ei äänestäisi, Puola todennäköisesti viittaa kintaalla Brysselin uhittelulle. EU:n muutenkin horjuva uskottavuus kärsii raskaan, ehkä jopa ratkaisevan kolauksen.
Toisaalta EU:n uskottavuus on vaakalaudalla myös silloin, jos komissio perääntyy ja jättää Varsovan hallituksen rauhaan.
Joka tapauksessa unionin näytöt oikeusvaltioperiaatteen ja demokratian suojelemisesta tai kurittomien jäsenmaiden rankaisemisesta ovat olleet kaikkea muuta kuin vakuuttavia. Komissio ja EU:n mahtimaat seisovat Espanjan keskushallinnon takana, vaikka se on hoitanut Katalonian kriisiä hyvin kyseenalaisesti. Ranska ei koskaan ole saanut budjettivenkoilustaan satikutia, koska se on Ranska.
Komission ja jäsenmaiden yhteistyö ontuu
Ainoa vähänkään järkevä tie Puola-sotkun ratkaisemiseksi on käydä maltillisia ja ensi vaiheessa matalan profiilin neuvotteluja komission, Varsovan hallituksen ja EU:n suurten mahtimaiden välillä.
Joitain yrityksiä on jo tehty eivätkä tulokset ole olleet pelkästään huonoja.
Silti ennuste on huono. Komission ja vaikutusvaltaisten EU-pääkaupunkien yhteistyö ei tällaisissa pattitilanteissa yleensä toimi. Yhtenäistä linjaa EU:n vallasta, vastuista ja tavoitteista ei pystytä muodostamaan, koska kaikki tahot ajattelevat loppupeleissä omaa etuaan.
Nykyinen Jean-Claude Junckerin johtama ”poliittinen” komissio ärsyttää suuria jäsenmaita, koska se liputtaa aina sekä sopivassa että sopimattomassa paikassa tietävänsä, mikä on kaikkien etu.
Touhukkaan Macronin esiintyminen koko EU:n keulakuvana ei ole omiaan purkamaan jännitteitä ja Merkel on heikompi kuin koskaan, vaikka uusi suuri koalitio saataisiin kasaan pääsiäiseen mennessä.