Onko tämä kaikki ollut vain suurta huijausta?
Kirjoitin itse Slovenia-pelin jälkeen, että Suomen pelissä ei ole kaikki kunnossa. Olenko minäkin vain yksi kaikista huijatuista?
Leijonien peli alkuturnauksessa oli vaikean oloista, tuskaista. Ranska-tappion jälkeen itse kunkin oli helppo hyppiä tasajalkaa paniikkinappulan päällä. Päävalmentaja Lauri Marjamäki on saanut lokaa ja painetta niskaansa, potkukorttiakin ehdittiin heiluttaa ilmassa villisti.
Jokaisen pelin jälkeen on pitänyt raapia päätään ja miettiä, että mitä tästä kaikesta oikein pitäisi ajatella. Aina siinä pelissä on ollut jotain hyvää, mutta miksi tämä on silti niin vaikeaa? Kahdessa edellisessä pelissä on kuitenkin paljastunut jotain. Marjamäki ja Leijonat ovat alkaneet näyttää korttejaan. Pokeripöydässä väki vähenee, otteet kovenevat ja tosipelurit alkavat erottua.
Vaikka Suomen peli on ollut ajoittain kankeaa, jopa kaameaakin, ja toimittajat ja fanit ovat kiljuneet skandaalia, ei Marjamäen usko ole horjunut. Suljettujen seinien sisällä 23 pelaajan, kuuden valmentajan, joukkueenjohtajan ja GM:n keskuudessa vallitsee se tärkein: luottamus toisiin.
Marjamäki vannoo Meidän Pelin nimeen, pelitapaan, jossa riskit minimoidaan, pidetään kiekkoa, ryhmitytään maltilla ja tehdään jokainen pienikin liike yhdessä. Se on totta, että heikompia vastaan peli on mennyt puuroksi, eikä takavuosilta tuttuja maali-iloitteluita ole päästy maiskuttelemaan. Katsomoissa on revitty hiuksia päästä, kun Suomen pelaajat ovat parkkeeranneet maalin taakse odottamaan, eivätkä ole lähteneet suuna päänä ylöspäin.
Marjamäen koulukunnan valmentajille ominaista on se, että peli kehittyy turnauksen edetessä. Kun vain maltetaan. Ja nyt tullaan siihen olennaiseen osaan: peli on aina suhteessa vastustajaan.
Joku voi sanoa, että vauhdikas, paineistava ja nopeasti omaa peliään avaava Sveitsi pakotti Suomen nopeampaan peliin. Joku toinen voisi sanoa, että vauhdikas, paineistava ja nopeasti omaa peliään avaava Sveitsi mahdollisti Suomen nopeampaan pelin. Kun vastustaja ei vain kyttää keskialueella, Suomi pääsee käyttämään samoja luisteluratoja nopeaan pelin avaamiseen. Kun vastustajakin yrittää voittaa, eli oikeasti pelaa, Suomen maltillinen, laskelmoitu ja hiottu pelitapa alkaa jauhaa väkisin painetta ja maalipaikkoja vastustajan päätyyn. Kun peli on avoimempaa, se, jonka strategia on hiotumpi, pärjää. Eli Suomen peli on nopeampaa silloin, kun sen pitää olla.
Onko sittenkin niin, että vain ulospäin on näyttänyt siltä, että Leijonat on kriisissä, mutta Marjamäen papereissa prosessi onkin juuri siinä vaiheessa missä pitää. Kanada tuskin kauheasti pelkää Suomea tällä hetkellä, mutta sehän on Leijonille vain paras asetelma. Kankean ja nihkeän ulkokuoren alla on piilossa terävä sapeli, joka sivaltaa odottamatonta. Marjamäen Leijonien peli ei ole vielä missään nimessä valmista, mutta joukkue on ottanut nyt pari askelta, jotka mahdollistavat viimeisten osasten loksahtamisen kohdilleen.
Siinä se silmänkääntötemppu on: joukkue on kaikessa hiljaisuudessa ja kritiikin aaltoillessa pistänyt pelinsä sellaiseen kuntoon, että täydellinen onnistuminen vain odottaa tapahtumista. Painotan: täydellinen onnistuminen on mahdollinen, mutta ei mikään itsestäänselvyys. Jo eilen se oli mahdollinen, totuuden nimissä Leijonat olisi voittanut puhtaasti, jos Sveitsi ei olisi saanut alkuun kahta helppoa maalia. Ensimmäinen erä oli jälleen osa tätä silmänlumetta: Sveitsi sai hengen päälle ja Suomi näytti olevan aivan nesteessä. Pinnan alla kyti kuitenkin usko, että jauhaminen kääntää homman vielä.
Isot sanat
Menneiden miettiminen on usein turhaa, mutta historialla on tapa toistaa itseään. Ja kyllä, puhun nyt vuodesta 2011. Leijonien peli oli Bratislavassa äärettömän kankeaa ja vaikeaa, jopa tylsää, turnauksen alussa, mutta lopussa nosteltiin mestaruuskannua. Tuolloin alkusarja ja välisarja olivat tuskaista aikaa, muun muassa Saksaa ja Latviaa vastaan. Tshekillekin hävittiin, kuten täällä Pariisissa. En väitä, että tässä nyt mestaruutta takuuvarmasti rakennetaan, mutta asetelma on sama: katsojat ovat turhautuneita ”tylsään” ja tuloksettomaan peliin, mutta turnauksia voitetaan vasta kolmannella viikolla.
Olen itsekin ihmetellyt ja kaipaillut Leijonien peliin tunnetta ja edes jonkinlaista rytinää. Eilen sitä saatiin, kun molemmat joukkueet pelasivat ja haastoivat toisiaan. Olen mielessäni syyttänyt joukkuetta pelokkuudesta ja housuunpaskomisesta tiukassa paikassa. Sveitsi-pelissä nähty Leijonalauma ei pelännyt mitään tai ketään, 0-2-tappiotilannekin otettiin loppujen lopuksi vastaan tyynesti, vaikka paniikkia kentällä näytti olevan. Pukukopissa todettiin, että nyt meni erä vihkoon, eiköhän voiteta tämä peli. Tuloksena oli yksi turnauksen parhaista eristä, vaikka katsotaan kaikkia joukkueita.
Lauri Marjamäki sanoi tärkeät sanat sunnuntaina Pariisin pimenneessä illassa. Sen kaikkein tärkeimmän, sanoi kuka tahansa joukkueen ulkopuolella mitä tahansa.
– Emmää ole koskaan nähnyt tuollaista joukkuetta, jossa on niin kova uskoa, ja meitä on koeteltu.
Leijonat pelasi sunnuntaina ehdottomasti parhaan pelinsä. Joukkue tekee hiljalleen Marjamäen johdolla silmänkääntötemppua, hitaan aneemisesta ryhmästä on kuoriutumassa tilanteisiin oikealla tavalla reagoiva joukkue, joka tekee järkevät ratkaisut maltilla. Jos asia todella on, kuten Marjamäki sanoo, eli joukkueen sisäinen usko on tapissa, ei siihen voi kuin uskoa.
Marjamäki ei nimittäin ole tyhmä, eivätkä 23 ammattilaisjääkiekkoilijaa ole tyhmiä. Jos he uskovat yhdessä tiukasti johonkin, siinä on pakko olla järkeä. Kanadaa vastaan – tai ehkä mieluummin vasta puolivälierässä – Leijonien bluffi paljastetaan ja Marjamäki lyö pöytään värisuoran.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.