Kommentti: Kuuma kokous – Näin Antilan valinta Kelan johtoon eteni eduskunnassa

Se oli kuuma kokous. Näin MTV Uutisille luonnehdittiin Kelan valtuutettujen puolentoista tunnin vääntöä Kansaneläkelaitoksen pääjohtajasta, kirjoittaa MTV Uutisten yhteiskuntatoimituksen päällikkö Eeva Lehtimäki.

Kansaneläkelaitos ja pääjohtajan vaikutusvaltainen paikka on ollut vuosikymmenet keskustan poliittinen läänitys. Nyt tilanne kuitenkin muuttuu, kun Kelan johtoon nousee sosiaali- ja terveysministeriön ylijohtaja Outi Antila. Tai ehkä Kelaan jää hippunen kepua, koska Antila on toiminut aiemmin MTK:ssa ja kuvannut ajatteluaan alkiolaiseksi.

Jo eilen oli selvää, että valinnassa muhii yllätys. Työvaliokunnan ehdotus ei kelpaa kaikille kansanedustajille, MTV Uutisille kerrottiin.

Eduskunnassa pystyi tänään iltapäivällä aistimaan, että Kelan pääjohtajan valinta ei mene sovittujen askelmerkkien mukaan ja työvaliokunnan ehdotuksen ohi nousee uusi nimi. Loppusuoralle oli nostettu Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Hanna Tainio, demari ja entinen kansanedustaja sekä sitoutumaton ehdokas HUS:n professori Lasse Lehtonen.

Illansuussa eduskunnassa koolla olleet valtuutetut ramppasivat kokoushuoneesta toiseen setvimässä tilannetta ennen lopullista äänestystä.

MTV Uutisten tietojen mukaan Antilaa ehdotti kokoomus ja keskusta tuki tätä. Lopullisessa äänestyksessä vastakkain olivat Antila ja Tainio. Antila voitti kisan äänin 8 – 4.

Hallituspuolueet eivät olleet sopineet yhteistä linjaa Kelan pääjohtajan valinnassa. Jää nähtäväksi, miten SDP reagoi Tainion torppaamiseen.

Kelan valtuutettujen puheenjohtajan Riikka Slunga-Poutsalon (ps.) mukaan kansanedustajat käyttivät oikeuttaan kokonaisharkintaan. Antilan tukijoiden mielestä pätevin tuli nyt valituksi. Ihan puskista Antila ei kuitenkaan rynnistänyt kisaan mukaan, vaan hän oli haastateltujen kuuden kärkiehdokkaan ryhmässä.

Tällä kertaa ylijohtaja Antilaa siis onnisti, koska edellisellä kerralla vuonna 2016 hän hävisi Kelan pääjohtajuuden arvalla, kun valtuuston äänet jakautuivat tasan 6 – 6. Silloin Kelan pääjohtajaksi nousi Elli Aaltonen, joka jää vuoden vaihteessa eläkkeelle.

Lopullisesti Antilan nimityksen vahvistaa tasavallan presidentti.

Kelan pääjohtajan paikka on yhteiskunnallisesti merkittävä. Viime vuonna Kela maksoi etuuksia 15 miljardin euron edestä. Se on valtava rahapotti.

Ensi vuonna aloittavan pääjohtajan edessä ovat sekä Kelan että koko sosiaaliturvajärjestelmän uudistuspaineet. Jokainen Kelan etuus- ja kaavakeheitteikköön sukeltanut tietää, että ihmiskasvoisuus ja selkeys eivät ole jättilaitoksen vahvuuksia. 

Lue myös:

    Uusimmat